Kätönkuja 7 87250 Kajaani
Koulukatu 12 88900 Kuhmo

Maailmalta oppipolun kautta työntekijäksi Kainuun hyvinvointialueelle


Hankeaika: 2.1. - 31.12.2023
Budjetti: 149 930 €
Rahoitus: ESR 80 %

Hankkeen tavoitteet:

  • Hankkeella tavoitellaan hyvinvointialueelle toimintamalleja ja rakenteita, joiden avulla eri maista tulevien ja eri alojen työvoiman on helpompi muuttaa, kotoutua ja jäädä Kainuuseen asukkaiksi ja kansalaisiksi. Ikäihmisten hoitokotien, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vuodeosastojen kautta koulutuksen ja osaamisen täydentyessä voidaan siirtyä monipuolisesti eri tehtäviin Kainuun hyvinvointialueella ja kaikkiin alueen kuntiin, joissa sijaitsevissa yksiköissä on tarvetta työvoimalle. Näin kaikki kunnat saavat myös uusia veronmaksajia ja parhaimmillaan uusia lapsiperheitä. Näin myös parannetaan hyvinvointialueen työn tuottavuutta ja tuloksekasta työelämää sekä kilpailukykyä suhteessa muihin hyvinvointialueisiin, jotka tekevät kansainvälistä rekrytointia. 
     
  • Yleisen tason tavoitteena on rekrytoida ulkomailta Suomeen perheitä, joissa molemmilla puolisoilla olisi työllisyysmahdollisuudet Kainuussa ja näin perheiden kotoutuminen alueelle onnistuisi parhaiten. Tavoitteena on ulkomailta rekrytoitujen henkilöiden/perheiden juurtuminen Kainuuseen. Konkreettisempana päätavoitteena on, että Kainuun hyvinvointialueen hoitohenkilöstöön liittyvä työvoimapula helpottuu.
     
  • Tavoitteena on, että ulkomailta tulevat työntekijät pääsevät nopean oppipolun kautta lähtömaan koulutustaan vastaavaan työhön hyvinvointialueella. Tavoitteena on luoda geneerinen toimintamalli kansainvälisiin rekrytointeihin hyvinvointialueen näkökulmasta ja pilotoida toimintamallia hyvinvointialueella. Koska laaja-alainen kansainvälinen rekrytointi on hyvinvointialueella uutta, mallin rakentamisen aikana tavoitteena on oppia parhaat mahdolliset toimintatavat ulkomailta tulevan työntekijän myönteiseen ja tuloksekkaaseen vastaanottamiseen.
     
  • Malli sisältää vastuullisen kansainvälisen rekrytoinnin hankkimisen sekä hyvinvointialueen toiminnan tulevien työntekijöiden positiiviseksi vastaanottamiseksi, perehdyttämiseksi ja kotoutumisen tukemiseksi (myös työn ja yksityiselämän yhteensovittamista) sekä niin tulijoiden kuin hyvinvointialueen työyksikköjen kulttuurisensitiivisen valmennuksen toteuttamisen (osaamisen lisääminen) sekä lähiesihenkilöiden osaamisen vahvistamista ja organisaation johdon tukea. Mallissa edistetään kansainvälisen rekrytoinnin systemaattista johtamista ja työn organisoimista hyvinvointialueella sekä vahvistetaan organisaation ennakointikykyä.
     
  • Tavoitteena on myös luoda kansainväliseen rekrytointiin liittyvä yhteistyöverkosto Kainuun alueella. Toimintamalli rakentuu vahvaan yhteistyöhön alueen oppilaitosten, TE-toimiston, kuntien, järjestöjen, Kainuun liiton sekä rekrytointia toteuttavien toimijoiden kanssa.
     
  • Tavoitteena on osallistua oppipolkujen kehittämiseen alueen oppilaitosten kanssa ulkomaisten työntekijöiden nopean ammatillisen pätevöitymisen edistämiseksi.

Yhteystiedot:

Karimi Ngui, työyhteisövalmentaja
p. 040 511 8947
karimi.ngui@kainuu.fi

Pertti Kyllönen, hankekoordinaattori
p. 040 486 3987 
pertti.kyllonen@kainuu.fi 

Rahoitus

 

Vammaisneuvosto

Toimintasuunnitelma 

1 § Toiminta

Hyvinvointialuelain (Hyvinvointialuelain (611/2021, § 32) mukaan vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja, lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä.

Vammaisneuvoston jäsenet eivät ole hyvinvointialuelaissa 74 §:ssä tarkoitettuja hyvinvointialueen luottamushenkilöitä, joten he eivät hoida tehtäväänsä virkavastuulla.

Aluehallituksen kuuluu huolehtia, että vammaisneuvosto tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella sekä annetaan toimintaedellytykset siihen, että toimielimellä on mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vammaisneuvosto toimintaelimenä arvioi olevan merkitystä.

Kainuun hyvinvointialueen hallitus on kokouksessaan,14.6.2022/ § 54, nimennyt Kainuun hyvinvointialueen vammaisneuvoston jäsenet vuosille 2022–2025. Vammaisneuvostossa toimii kahdeksan (8) kunnan vammaisneuvostoista asetettua jäsentä ja varajäsentä. Sihteerinä toimii hyvinvointialueen asettama sihteeri.

Vammaisneuvoston kokousaineistot julkaistaan Kainuun hyvinvointialueen verkkosivustolla. Vammaisneuvosto tiedottaa sosiaalisessa mediassa yhdessä hyvinvointialueen viestinnän kanssa toiminnastaan.

Kainuun hyvinvointialueen vammaisneuvoston toimintasääntö on tullut voimaan Kainuun hyvinvointialueen aluehallituksen hyväksynnän jälkeen. Aluehallitus on käsitellyt asian 28.11.2022 § 192.

2 § Tehtävät

Kokousaikataulu:

  •  

Jäsenet:

Varsinainen jäsenVarajäsenKunta
 pj.  
 vpj.    
    
   
   
   
   
   
  aluehallituksen edustaja

Koordinaattori:
Seija Seppänen
puh. 0400 197 235
seija.a.seppanen@kainuu.fi

Sih­tee­ri:  
Anne Kemppainen
puh. 044 797 4372
anne.ma.kemppainen@kainuu.fi

(päivitetty: 12.8.2025)

 

Vanhusneuvosto

1 § Tarkoitus

Vanhusneuvosto on hyvinvointialuelakiin perustuva vaikuttamistoimielin. Vaikuttamistoimielimet eivät ole kuitenkaan hyvinvointialuelain 35 §:ssä tarkoitettuja hyvinvointialueen toimielimiä, eivätkä hyvinvointialueen viranomaisia. Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole hyvinvointialuelain 74 §:ssä tarkoitettuja hyvinvointialueen luottamushenkilöitä, joten he eivät hoida tehtäväänsä virkavastuulla.

Vanhusneuvoston tarkoituksena on edistää ikääntyneen väestön osallisuutta sekä huomioon ottamista hyvinvointialueen päätöksenteossa ja kaikissa ikääntyneitä koskevissa asioissa jo valmisteluvaiheessa sekä edistää viranomaisten, ikääntyneiden sekä eläkeläis- ja vanhusjärjestöjen yhteistoimintaa.

2 § Tehtävät

Kainuun hyvinvointialueen vanhusneuvoston tehtävänä on

  1. vaikuttaa Kainuun hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä ikääntyneen väestön ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta,
  2. edistää vanhusten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia maakunnassa,
  3. edistää yhteistyötä vanhusten, kunnallisten vanhusneuvostojen ja hyvinvointialueen välillä.

Kainuun h​​​yvinvointialueen vanhusneuvosto

      4. seuraa, arvioi, antaa lausuntoja ja tekee aloitteita,
      5. tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella,
      6. kuulee asiantuntijoita ja/tai hankkii muun tarpeelliseksi katsomansa selvityksen käsiteltävänä olevaan asiaan.

Vaikuttamistehtävän hoitaminen edellyttää, että vanhusneuvosto saa hyvissä ajoin tiedot ajankohtaisista hankkeista. Vanhusneuvoston tulee olla myös oma-aloitteinen asioiden hoitaja. Vanhuspalvelulain (980/2012) nojalla vanhusneuvosto on otettava mukaan vanhuspalvelulain mukaisen ikääntyneen väestön hyvinvointia koskevan suunnitelman valmisteluun ja palvelujen riittävyyden ja laadun arviointiin.
 

Kokousaikataulu:

 

Jäsenet:

 

Koordinaattori:
Leena Laurikainen
puh. 044 797 4777
leena.laurikainen@kainuu.fi

Sihteeri: 
Heli Polvinen
puh. 044 7970 524
heli.polvinen@kainuu.fi

(päivitetty 3.6.2025)

Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuuston logo 2023

Nuorisovaltuusto on hyvinvointialuelakiin perustuva vaikuttamistoimielin. Vaikuttamistoimielimet eivät kuitenkaan ole hyvinvointialuelain 35 §:ssä tarkoitettuja hyvinvointialueen toimielimiä, eivätkä hyvinvointialueen viranomaisia. Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole hyvinvointialuelain 74 §:ssä tarkoitettuja hyvinvointialueen luottamushenkilöitä, joten he eivät hoida tehtäväänsä virkavastuulla. Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuusto on puolue-poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä. Hyvinvointialueen nuorisovaltuusto toimii myös pyydettäessä Kainuun maakuntaliiton kehittämisen ja päätöksenteon vaikuttamistoimielimenä.

1 § Tarkoitus

Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuusto on hyvinvointialuelakiin perustuva vaikuttamistoimielin. Nuorisovaltuuston tarkoituksena on edistää nuorten osallisuutta sekä huomioon ottamista hyvinvointialueen päätöksenteossa ja kaikissa nuoria koskevissa asioissa jo valmisteluvaiheessa sekä edistää viranomaisten, nuorten sekä nuorisojärjestöjen yhteistoimintaa.

2 § Tehtävät

Hyvinvointialueen nuorisovaltuuston tehtävänä on

  1. vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä nuorison ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta
  2. edistää nuorison osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia maakunnassa,
  3. edistää yhteistyötä nuorison, kunnallisten nuorisovaltuustojen ja hyvinvointialueen välillä. Hyvinvointialueen nuorisovaltuusto
  4. seuraa, arvioi, antaa lausuntoja ja tekee aloitteita,
  5. tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella,
  6. kuulee asiantuntijoita ja/tai hankkii muun tarpeelliseksi katsomansa selvityksen käsiteltävänä olevaan asiaan.

Nuorisovaltuusto voi ottaa kantaa, valvoa nuorten etua, nostaa esiin epäkohtia parannusehdotuksineen, tehdä ehdotuksia hyvinvointialueen ja maakuntaliiton hallitukselle sekä antaa lausuntoja pyydettäessä oman harkintansa mukaan. Nuorisovaltuusto osallistuu hyvinvointialueen ja maakunnan tulevaisuuden suunnitteluun. Nuorisovaltuuston tehtävänä on koota alueen nuorten näkemyksiä mahdollisimman laajasti ja tuoda niitä mukaan Kainuun hyvinvointialueen ja maakunnan kehittämistyöhön sekä päätöksenteon tueksi. Yhteistyössä muiden nuorten vaikuttajaryhmien ja kuntien nuorisotoimien kanssa nuorisovaltuuston tehtävä on kannustaa nuoria osallistumaan Kainuun hyvinvointialueen ja maakunnan kehittämiseen sekä kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista. Nuorisovaltuusto pitää yhteyttä Suomen muihin nuorisovaltuustoihin. Tehtäviensä toteuttamiseksi nuorisovaltuusto järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia yhdessä eri toimijoiden kanssa.

Jäsenet:

Varsinainen jäsenVarajäsenEdustaa
Venla Österberg, pj.Onni Pikkarainen, vpjKajaani
-Eeli LaukkanenSuomussalmi
Heta KettunenHannele PolvinenKuhmo
Pyry SirkkalaReetta PylkäsHyrynsalmi
Sanni LappeteläinenHelmi RomppainenPaltamo
Viljami KuosmanenMooses MoilanenPuolanka
Ruusa VäisänenMilla TolonenRistijärvi
Antti Heikkilä, vs.Kaius NikulaSotkamo
Jami KelaEllen HarakkaKainuun ammattiopisto
Eetu SuomelaElli YrjänäKajaanin ammattikorkeakoulu
Fanni Karjalainen, siht.-Avoin haku
Suvi Seppänen-Avoin haku
Miikka Kortelainen alue­hal­li­tuk­sen edus­ta­ja

Koordinaattori: Helena Saari

Sihteeri: Fanni Karjalainen

Päivitetty: 11.04.2025

Vaikuttamistoimielimet

Hyvinvointialuelaki 32 § määrittää, että hyvinvointialueella on oltava hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet

Aluehallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä, ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto sekä vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen vammaisneuvosto. Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä. Aluehallituksen on huolehdittava vaikuttamistoimielinten toimintaedellytyksistä.

Vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta, ja vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.