Puistokulman ryhmäkoti - Yksikön esittely opiskelijoille

Yksikön kuvaus
Puistokulman ryhmäkoti tarjoaa kodikasta autettua ympärivuorokautista asumispalvelua Kajaanin Puistolan kaupunginosassa. Kodissamme asuu kymmenen asukasta, jotka saavat apua arjessa yksilöllisten suunnitelmien mukaisesti.
Yksikkö on rakennettu vuonna 1995. Asumisyksikön osoite on Puistolantie 33, 87150 Kajaani. 


Puistokulmassa asuu 10 kehitysvammaista asukasta iältään 18–69 vuotta. Kodissamme on kaksi viiden asukkaan pienryhmää. Asukkailla on omat, yksilöllisesti oman maun mukaan sisustetut ja kylpyhuoneella varustetut huoneet sekä yhteinen olohuone. Kodissa on yhteisiä tiloja kuten sauna, johon pääsee pyörätuolilla. Lisäksi on tilava keittiö, takkahuone ja suojaisa piha. 


Henkilökunta
Henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Aamuvuorossa työskentelee kaksi työntekijää, iltavuorossa kaksi työntekijää ja yövuorossa on yksi ohjaaja. Työntekijöiden tehtävänimikkeenä on ohjaaja. Ohjaajat ovat koulutukseltaan lähihoitajia sekä yksi sosionomi. Meillä on kokenut ja hyvähenkinen tiimi, johon opiskelijoiden on helppo tulla.  

Yksikkömme sopii seuraavien koulutusohjelmien opiskelijoille:
-    Vammaistyön koulutusohjelma
-    Kuntoutuksen koulutusohjelma
-    Sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelma
-    Mielenterveys ja päihdetyön koulutusohjelma

Meillä voit oppia: 
-kehitysvammaisuudesta
-asiakkaiden kuntouttavasta perushoidosta
-ohjaamisesta päivittäisissä toiminnoissa ja yksilökeskeisestä työotteesta
-päiväaikaisen toiminnan suunnittelua ja toteuttamista
-asiakkaiden palvelusuunnitelma- ja palvelutarpeen arvioinnista
-kehitysvammalain mukaisesta itsemääräämisoikeuden tukemisesta ja osallisuuden mahdollistamisesta
-vaihtoehtoisista kommunikointimenetelmien käytöstä asiakkaan arjessa
-erilaisten apuvälineiden käytöstä
-työelämätaitojen oppimisesta
-tiimityöskentelystä sekä verkostoyhteistyöstä
-asiakastietojärjestelmän käytöstä, asiakkaiden päivittäiskirjaamisesta
-lääkehoidon toteuttamisesta
-virkistystoiminnan järjestämisestä
-tietosuoja-asioista

Tervetuloa oppimaan!

Puistokulman ryhmäkoti
Puistolantie 33
87150 Kajaani
puhelin: 044 710 1012 tai 044 710 1011
Sähköposti: ryhmakoti.puistokulma@kainuu.fi


Yksikön esimies ja yhteystiedot
Palveluesihenkilö
Saija Kokko
puh. 044 750 2796
saija.kokko@kainuu.fi

Toimintakeskus Teema - Yksikön esittely opiskelijoille

Yksikön kuvaus
Yksikössä järjestetään kehitysvammaisille asiakkaille päivä- ja työtoimintaa, avotyötä sekä tuettua asumista. Toiminta on asiakkaan toimintakykyä ylläpitävää ryhmämuotoista toimintaa. Toiminta on yksilöllistä, kuntouttavaa ja se antaa virikkeitä ja elämän sisältöä. Päivittäin asiakkaita on noin 10. Asiakkaat ovat iältään 26 - 77 vuotiaita.
Yksikkö sijaitsee Hyrynsalmen keskustassa, liikuntapaikkojen läheisyydessä. Välittömässä läheisyydessä sijaitsee kehitysvammapalveluiden asumisyksikkö Helmi.

Henkilökunta
Yksikössä on kolme ohjaaja, kaksi lähihoitajaa ja sosiaaliohjaaja.

Opiskelijat
Yksikkömme sopii lähihoitaja- ja sosionomiopiskelijoille

Meillä voit oppia:
•    Kohtaamaan kehitysvammaisen asiakkaan
•    Olemaan kehitysvammaisen asiakkaan kanssa vuorovaikutuksessa erilaisten kommunikaatiomenetelmien avulla
•    Ohjaamaan asiakkaita yksilöllisesti sekä isompana ryhmänä
•    Asiakaskirjaamista
•    Kehitysvammaisten asiakkaiden perushoitoa toimintapäivän aikana
•    Kehitysvammaisen asiakkaan yksilöllisten tarpeiden havainnointia
•    Asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittamista. 


Tervetuloa oppimaan meille!

Toimintakeskus Teema
Laskutie 10, 89400 Hyrynsalmi
ohjaajat puh. 044- 7970640
044- 7104469

Yksikön palveluesihenkilö
Tuija Heiskanen
puh. 040 615 2136
tuija.heiskanen@kainuu.fi

Opiskelijavastaavat 
Niina Kinnunen
niina.kinnunen@kainuu.fi

Rokotusaikataulut Kainuun kouluissa

Sotkamo:

·       ti 24.8.2021 Tenetin koulu, Wilma ajanvarauksella

·       to 2.9.2021 Tenetin koulu, tarvittaessa, Wilma ajanvarauksella

Kuhmo:

·       ke 18.8.2021 iltapv Tuupalan koulu, Wilma ajanvarauksella

·       pe 27.8.2021 Tuupalan koulu, Wilma ajanvarauksella

Suomussalmi:

·       ma 16.8 Suomussalmen lukio

·       ti 17.8 Ruukinkankaan koulun 9-8 luokat – rokotuspiste liikuntahallilla

·       ke 18.8 Ruukinkankaan koulun 8-7 luokat – rokotuspiste liikuntahallilla

·       ti 24.8 Ruukinkankaan koulun 6 luokat

Hyrynsalmi:

·       12 -15 vuotiaiden rokotukset toteutetaan rokotuspisteellä Hyrynsalmen neuvolassa ajanvarauksella

Ristijärvi:

·       ma 23.8.2021 Ristijärven keskuskoulu

Paltamo:

·       pe 27.8.2021 Korpitien koulu

Kajaani:

·       Ma 23.8.2021, Kajaanin lukio +Kao, Vuorikatu

·       Ti 24.8.2021, KAO, Oppi 4, Ketunpolku

·       Ke 25.8.2021, Kajaanin lyseo

·       26.8.2021, Lehtikankaan koulu

·       27.8.2021, Keskuskoulu

·       30.8.2021,  Lohtaja-Nakertaja-

                           Kättö-Kuluntalahti

                           Soidinsuo-Teppana

                           Otanmäki, Vuolijoki, Jormua

·       31.8.2021 Amk Vitalissa

 

Päiväsairaala – Yksikön esittely opiskelijoille

 

Hoitajat

Päiväsairaalassa toimii monitaitoisia tiimityön osaajia.

Yksikön sijainti

Kai­nuun kes­kus­sai­raa­la, si­sään­käyn­ti F1. 
Päi­vä­sai­raa­la ja dia­lyy­si, 2. ker­ros, pääaulasta heti vasemmalle
 

Tavallisimmat asiakkaat/potilaat

Päiväsairaalaan potilaat saapuvat pääasiassa kotoaan heille suunnitellun henkilökohtaisen ajanvarauksensa mukaisesti. Potilasta hoitavan erikoisalan poliklinikan tai muun hoitavan yksikön henkilökunta laatii etukäteen hoitosuunnitelman yhteistyössä potilaan kanssa ja toteuttaa ajanvarauksen päiväsairaalaan. 

Päiväsairaalassa toteutamme muun muassa onkologisia lääkehoitoja, verensiirtoja, biologisia lääkehoitoja sekä muita suonensisäisesti toteutettavia lääkehoitoja. Huolehdimme potilaiden kokonaishoidosta, alkuvalmisteluista suunniteltuun tutkimukseen/toimenpiteeseen sekä jälkiseurannasta niiden jälkeen. Tavallisimpia toimenpiteitä ovat sydämen rytminsiirrot, erilaiset biopsiat, venesektiot, munuaiskatetrin vaihdot, happirikastinkontrollit ja alaraaja-angiografiat. Lisäksi toteutamme potilaiden hemodialyysihoidot, sydämen varjoainekuvaukseen ja tahdistimen laittoon menevien potilaiden kokonaisvaltaisen hoidon toteutuksen. Potilaspaikkoja päiväsairaalassa on 26, joista kolme on yhden hengen huoneita.

Henkilökunta

Päiväsairaalan työtehtävissä toimii sairaanhoitajia, jotka ovat perehtyneet eri erikoisalojen sairauksiin, toteutettavaan hoitoon sekä niiden seurantaan. Osa henkilökunnasta työskentelee kahdessa vuorossa arkipäivisin ja dialyysihoidoissa työskentelevä henkilökunta toteuttaa dialyysihoitoja myös lauantaisin.

Opiskelijat

Opiskelijat ovat osa päiväsairaalan tiimiä ja he ovat lämpimästi tervetulleita harjoittelemaan sairaanhoitajan taitojaan turvallisessa ympäristössä. Päiväsairaala sopii terveyden- ja sairaanhoitajaopiskelijoille, esimerkiksi sisätautien harjoitteluopintokokonaisuuteen sekä syventävien opintojen harjoitteluun.

Päiväsairaalassa opiskelijoilla on harjoittelunsa aikana oma ohjaaja(t) ja opiskelijat pääsevät harjoittelunsa aikana perehtymään erilaisiin sairaanhoitajan työtehtäviin.

Meillä voit oppia…

- erilaisia kädentaitoja, esimerkiksi kanylointia ja erilaisten mittausten toteutuksia 
- toteuttamaan ohjatusti lääkehoitoja 
- osallistumaan erilaisiin tutkimus- ja hoitotoimenpiteisiin
- eri erikoisalojen potilaiden toimenpiteisiin liittyvää valmistelua, hoitoa ja seurantaa
- hoitotyön rakenteista kirjaamista
- kehittämään vuorovaikutus- ja ohjaustaitoja

Tervetuloa oppimaan! 

Osoitetiedot, puhelinnumero

Päiväsairaala, Sotkamontie 13, 87300 Kajaani, Puh. 040 688 4205 

https://hyvinvointialue.kainuu.fi/toimipisteet/paivasairaala-ja-dialyysi

Opiskelijavastaavat ja yhteystiedot:

Julia Petäjäjärvi                 
julia.petajajarvi@kainuu.fi  

Raija Rimpiläinen
raija.rimpilainen@kainuu.fi


Yksikön esimiehet ja yhteystiedot: 

Palveluyksikköpäällikkö
Johanna Korhonen                                                               
johanna.m.korhonen@kainuu.fi            

Apulaispalveluesihenkilö
Mari Rönkkö
mari.ronkko@kainuu.fi