Asuminen

Sivusto on vielä keskeneräinen, pahoittelemme. 

Mukava Kainuu

Muutosta kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa

Hankkeen toteutusaika: 1.2.2017 - 31.12.2018
Hankkeen kokonaisbudjetti: 594 000 €, omarahoitusosuus 94 000 €

Hankkeen päätoteuttajana ja hallinnoijana toimii Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Osahankkeita toteuttaa Kainuun Nuotta ry. ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun Piiri. Kumppaneina / muina toimijoina hankkeessa ovat Kainuun kuntien sivistystoimet, Kainuun evl. seurakunnat, Suomen Mielenterveysseura, Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto, Kainuun Liikunta, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Spartak ry. sekä muut hankkeen aikana yhteistyöhön hakeutuvat toimijat yhdistys tai yksityissektorilta.

Kehittämiskokonaisuus: Matalan kynnyksen palveluiden kehittäminen. Kehittämisen keskiössä on perhekeskustoimintamallin edelleen kehittäminen. Kehittämiskokonaisuuteen liitetään osia muista kehittämisalueista: toimintakulttuurin muutos, varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena sekä erityispalvelujen integrointi perhekeskustoimintaan, keskiössä vanhemmuuden tuki.

Kainuu haluaa antaa laatulupauksen lapsiystävällisestä toiminnasta ja maakunnasta. Hankkeella varmistetaan, että soten, kuntien ja muiden alueen toimijoiden toimintaperiaatteet pohjaavat lapsen oikeuksiin.

Hankkeen päämääränä on parantaa kainuulaisten lasten, nuorten ja vanhempien terveyttä ja hyvinvointia. Kehittämisen lähtökohdaksi otetaan terveyttä ja hyvinvointia heikentävien tekijöiden vähentäminen.

Kainuun  tavoitteet perhekeskustoiminnan kehittämisessä ovat:

1. Muuttaa, kasvattaa ja vahvistaa perhekeskustoimintaa Kainuussa

  • parasta palveluja, vahvistaa osaamista
  • tehdä tiivistä yhteistyötä kumppanuussopimuksiin perustuen lasten ja perheiden kokonaisvaltaiseksi auttamiseksi
  • vahvistaa lapsilähtöistä toimintakulttuuria

2. Tukea vahvemmin ja hyvissä ajoin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia vanhempia, lapsia ja nuoria

3. Vahvistaa lasten, nuorten ja vanhempien osallisuutta perhekeskustoiminnasta

Toimenpiteet hankkeessa:

  1. Mukavoitetaan (mallinnetaan) perhekeskustoimintamalli
  2. Kehitetään perhekeskustoiminnan ja erityispalvelujen integratiivisia toimintamalleja
  3. Suunnitellaan ja otetaan käyttöön rakenteet paikallista, maakunnallista ja kansallista ohjausta, seurantaa, arviointia ja kehittämistyötä varten
  4. Tunnistetaan perhekeskustoimijoiden keskeiset osaamistarpeet ja käynnistetään koulutukset osana LAPE-ohjelmaa. Näyttöön perustuvan varhaisen tuen, hoidon ja vanhemmuustaitojen työkalupakki (täydennetty)

Mukava Kainuu -hankkeen www-sivut

 

 

Ensihoito

Kai­nuun hy­vin­voin­tia­lue vas­taa en­si­hoi­to­pal­ve­luis­ta alueel­laan. Vas­tuu toi­min­nas­ta tu­lee ter­vey­den­huol­to­lain tuo­mis­ta vel­voit­teis­ta.

Kainuun hyvinvointialueen ensihoidon palvelutasopäätös on hyväksytty 19.6.2023 Aluevaltuustossa. Pal­ve­lu­ta­so­pää­tök­ses­sä mää­ri­tel­lään en­si­hoi­to­pal­ve­lun jär­jes­tä­mis­ta­pa, pal­ve­lun si­säl­tö, en­si­hoi­to­pal­ve­luun osal­lis­tu­van hen­ki­lös­tön kou­lu­tus, ta­voit­teet po­ti­laan ta­voit­ta­mi­sa­jas­ta ja muut alueen en­si­hoi­to­pal­ve­lun jär­jes­tä­mi­sen kan­nal­ta tar­peel­li­set sei­kat. Pal­ve­lu­ta­so­pää­tök­ses­sä on mää­ri­tel­tä­vä en­si­hoi­to­pal­ve­lun si­säl­tö si­ten, et­tä pal­ve­lu on to­teu­tet­ta­va te­hok­kaas­ti ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti, en­si­hoi­don ruuh­ka­ti­lan­teet huomioiden.

Kainuun alueella toimii Kainuun hyvinvointialueen sekä yksityisen palveluntuottajan Med Group Ensihoitopalvelun ensihoitoyksiköitä. En­si­hoi­toyk­si­köt huo­leh­ti­vat ko­ko Kai­nuun sai­raan­hoi­to­pii­rin alueen en­si­hoi­dos­ta.

Hätäkeskus

Hätäkeskus 112 on ensimmäinen linkki potilaan ja ensihoidon välillä. Hätäkeskus arvioi hätäpuhelun kiireellisyyden ja hälyttää tarvittavan avun kohteeseen.

Ai­na soit­to hä­tä­kes­kuk­seen 112 ei joh­da en­si­hoi­toyk­si­kön tai vi­ra­no­mai­sen hä­lyt­tä­mi­seen koh­tee­seen. Hä­tä­kes­kus­päi­vys­tä­jä voi tar­vit­taes­sa oh­jeis­taa esi­mer­kik­si soit­ta­maan päi­vys­tys­nu­me­roon 116 117 tai siir­tää teh­tä­vän muul­le so­siaa­li- ja ter­vey­den­huol­lon toi­mi­jal­le. 116117 se­kä kii­reet­tö­mät en­si­hoi­to­teh­tä­vät vä­lit­ty­vät Kai­nuus­sa Ti­lan­ne­kes­kuk­seen, pu­he­li­mit­se teh­tä­vään hoi­don tar­peen ar­vioin­tiin.

Hätäkeskus luokittelee tehtävät kiireellisiin ja ei- kiireellisiin tehtäviin. Kiireelliseen tehtävään voidaan potilaan tilan vaatiessa hälyttää kaksi ambulanssia, tai ambulanssi ja ensivasteyksikkö. Kiireetön ensihoidon tehtävä voi joutua odottamaan ambulanssia jopa 2 tuntia. Tällöin hätäkeskus on arvioinut potilaan tilan olevan vakaa ja ettei hänellä ole välitöntä peruselintoiminnon häiriötä.

Siirry tästä sivulle

 

Ensihoito

En­si­hoi­don teh­tä­vä­nä on sai­ras­tu­neen tai vammautuneen po­ti­laan kii­reel­li­sen hoi­don an­ta­mi­nen ja tar­vit­taes­sa po­ti­laan kul­jet­ta­mi­nen hoi­toyk­sik­köön.

En­si­hoi­ta­jat tut­ki­vat po­ti­laan koh­tees­sa ja te­ke­vät hoidontarpeen ar­vion.  Aina ei ole välitöntä tarvetta sairaanhoidon tai ensihoidon ­kul­je­tuk­sel­le. Po­ti­las­ta voi­daan hoi­taa ko­hteessa tai oh­jeis­taa ha­keu­tu­maan tar­vit­taes­sa päi­vys­tyk­seen muulla kyy­dil­lä. Po­ti­las voi­daan myös oh­jeis­taa va­raa­maan ai­ka omal­le lää­kä­ril­le, jos vai­va ei vaa­di vä­li­tön­tä hoi­toa.

 

Yhteystiedot

En­si­hoi­don las­ku­tus 
044 797 4296
044 797 4969

En­si­hoi­don vas­tuu­lää­kä­ri
Kirsi Määttä
0401940291
kirsi.m.maatta@kainuu.fi

Pa­nu Pii­rai­nen (Poissa)
040 8094036
pa­nu.pii­rai­nen@kai­nuu.fi

Ensihoidon esihenkilö, vs 
Katariina Tuikka
0406796647
katariina.tuikka@kainuu.fi

Ensihoidon esihenkilö, vs
Jaakko Hihnala
0406708588
jaakko.hihnala@kainuu.fi

En­si­hoi­to­pääl­lik­kö 
Juk­ka An­ger­man (Poissa)
044 797 0150
juk­ka.an­ger­man@kai­nuu.fi

En­si­hoi­don esi­hen­ki­lö 
Min­na Nis­ka­nen (Poissa)
044 797 0602
min­na.nis­ka­nen@kai­nuu.fi

En­si­hoi­don esi­hen­ki­lö 
Tar­ja Ma­ti­lai­nen (Poissa)
044 7359358
tar­ja.ma­ti­lai­nen@kai­nuu.fi

 

Kainuun Työterveys -liikelaitoksen johtokunta

Johtokunta toimii kuntayhtymän yhtymähallituksen alaisena toimielimenä. Johtokunnan tehtävänä on ohjata ja valvoa Kainuun Työterveyden toiminnan suunnittelua ja toteutusta sekä asettaa toiminnalle tavoitteet ja seurata tavoitteiden toteutumista yhtymähallituksen hyväksymien päätösten mukaisesti.

Kainuun Työterveyden johtokuntaan kuuluu seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Johtokunnassa tulee olla edustettuna taloushallinnon ja työterveyshuollon asiantuntemus. Palveluja hankkivien yhtymien, laitosten, yrityksien ja asiakasryhmien edustuksen johtokunnassa tulee olla tasapuolinen ja riittävä. Johtokuntaan nimettävät jäsenet eivät saa olla sidoksissa muihin terveydenhuollon palveluita työelämälle tuottaviin yhteisöihin tai työnantajiin.

Kuntayhtymän yhtymähallitus nimeää johtokunnan, sen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Johtokunnan kokousmenettelyssä ja toiminnassa noudatetaan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän ohjeita ja sääntöjä.

Johtokunta ohjaa ja valvoo liikelaitoksen toimintaa. Johtokunta vastaa liikelaitoksen hallinnon ja toiminnan sekä sisäisen valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä. Johtokunta valvoo liikelaitoksen etua ja vastaa toiminnan kannattavuudesta yhdessä liikelaitoksen johdon kanssa.

Johtokunnan tehtävänä on:
- päättää liikelaitoksen toiminnan kehittämisestä yhtymävaltuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden rajoissa sekä seurata tavoitteiden saavuttamista ja raportoida niiden saavuttamisesta,
- hyväksyä liikelaitoksen liiketoimintasuunnitelma,
- hyväksyä liikelaitoksen talousarvio ja -suunnitelma,
- päättää liikelaitoksen nimen kirjoittamiseen oikeutetuista,
- valvoa liikelaitoksen etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntayhtymää ja käyttää sen puhevaltaa liikelaitoksen tehtäväalueella,
- päättää liikelaitoksen kehittämis- ja rakentamisinvestoinneista sekä muista pitkävaikutteisista menoista sekä hankinnoista hankintasäännön mukaisesti,
- päättää palvelujen hinnoittelusta ja maksujen periaatteista,
- päättää irtaimen omaisuuden myynnin periaatteista,
- laatia toimintakertomus, tilinpäätös ja päättää tilinpäätöksen ylijäämän käyttämisestä ja alijäämän rahoittamisen periaatteista,
- päättää liikelaitoksen talousarvion rajoissa lainojen ottamisesta ja niiden takaisinmaksusta,
- päättää liikelaitoksen jakamisesta vastuuyksiköihin, niiden keskeisten tehtävien ja vastuuhenkilöiden valinnasta tai määräämisestä,
- päättää muiden sellaisten asioiden käsittelystä ja ratkaisuista, joilla on liikelaitoksen toimintaan laajakantoinen tai tärkeä merkitys,
-valvoa tuotettavien palveluiden kilpailukykyä, kannattavuutta sekä liiketoiminnan kehittämistä ja
- vastata sisäisen valvonnan järjestämisestä ja antaa ohjeet sisäisestä valvonnasta ja riskien hallinnasta. Johtokunta antaa raportin todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

Johtokunnassa käsiteltävät asiat esittelee liikelaitoksen johtaja tai hänen määräämänsä Kainuun Työterveys -liikelaitoksen viranhaltija. Johtokunta voi antaa yksittäisen asian esittelyn myös muulle kuntayhtymän viranhaltijalle.


Kainuun Työterveys -liikelaitoksen johtokunta kokoonpano

Varsinaiset jäsenet:

Ahopelto Maire
Vuorinen Tuija
Astikainen Päivi
Juntunen Juhana
Ohtonen Arttu
Matero Taina
Tolonen Aaro

Varajäsenet:

Huttunen Anu
Sivonen Raimo
Juntunen Aija
Niemelä Anniina
Vasunta Vernu
Jokelainen-Keränen Eila
Ahonen Esa

Sihteeri:

Pekkarinen Marja
puh. 044 797 0080
marja.pekkarinen@kmtt.fi

(päivitetty 1.9.2022)


 

Työelämäpalvelut

Työttömyyden kohdatessa elämässä tulee vastaan paljon selvitettäviä asioita. Aikuisten sosiaalityössä voidaan auttaa sinua monin tavoin. Käymme yhdessä läpi kanssasi elämäntilannettasi ja pohdimme, mistä olisi hyötyä juuri sinun tilanteessasi. 

Mikäli työttömyytesi taustalla on terveydellisiä syitä, tuemme sinua oikeiden palveluiden hakemisessa. Meidän kauttamme sinulla on mahdollisuus päästä ilmaiseen terveystarkastukseen. Ajan voi varata kansanterveyshoitajilta.

Autamme sinua tarvittaessa myös erilaisten etuuksien hakemisessa. 

Aikuisten sosiaalityössä tehdään työ- ja toimintakyvyn sekä eläkemahdollisuuksien selvittelyjä sekä autetaan oikeiden kuntoutuspalveluiden järjestämisessä. Autamme tarvittaessa selvittämään erilaisia koulutus- ja työelämän palveluita yhdessä kunnan työllisyyspalveluiden ja Kelan kanssa.  

Työllistymistä tukevia sosiaalipalveluita ovat esimerkiksi kuntouttava työtoiminta sekä sosiaalinen kuntoutus. Mikäli olet kiinnostunut aikuisten sosiaalityön tai Kainuun TYMin palveluista, olethan yhteydessä soittamalla 08 615 67741.

Kai­nuus­sa on käynnistynyt työl­li­syy­den kun­ta­ko­kei­lu 1.3.2021, jos­sa yh­dis­te­tään val­tion ja kun­tien re­surs­sit työl­li­syy­den edis­tä­mi­sek­si:

Linkki Työllisyyden kuntakokeilun TEM:n verkkosivustolle

Linkki Kainuun työllisyyden kuntakokeilun verkkosivustolle sivustolle

Kuntouttava työtoiminta

 Mahdollisuutena kuntouttava työtoiminta

Kuntouttava työtoiminta tarjoaa sinulle polun kohti työtä ja koulutusta.

  • Voit työskennellä monipuolisissa avustavissa työtehtävissä.
  • Kuntouttavaa työtoimintaa voidaan järjestää kuntien, hyvinvointialueiden, säätiöiden, yhdistysten, valtion virastojen sekä seurakuntien toimintojen yhteyteen.
  • Työtoiminta räätälöidään yksilöllisesti ottaen huomioon elämäntilanteesi.
  • Tukenasi on kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja. Hän auttaa sinua ja ohjaa tarvittaessa myös muissa arkielämän asioiden hoitamisessa.
  • Toiveesi, koulutuksesi, työhistoriasi sekä työ- ja toimintakykysi otetaan huomioon.
  • Suunnitelma voi sisältää myös muita kuntoutumista tukevia toimenpiteitä.
  • Työtoiminnassa voit edistää työ- ja koulutusvalmiuksia tai selvittää työ- ja toimintakykyyn liittyviä asioita.
  • Työtoiminta voi sisältää työtehtäviä työtoimintapaikalla, ryhmämuotoista toimintaa tai yksilöllistä tukea ja asiointia.
  • Pääset mukaan kuntasi työllisyyspalveluiden, hyvinvointialueesi sosiaalitoimiston tai Kainuun TYMin kautta. Työtoiminnasta sovitaan aktivointisuunnitelmassa tai monialaisessa työllistymissuunnitelmassa.
  • Kuntouttava työtoiminta perustuu lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta ja lakiin työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu työttömänä oleville henkilöille.

Työaika ja etuudet

  • Saat kuukausittaisten tulojesi lisäksi verottomana 9 € kulukorvausta jokaiselta toteutuneelta työtoimintapäivältä.
  • Sinulle korvataan myös mahdollisia matkakustannuksia.
  • Työaikasi on yksilöllisesti 1–4 päivää viikossa, 4–8 tuntia päivässä.
  • Sopimus voidaan tehdä 3–24 kuukaudeksi (Kajaanissa 3–12 kuukaudeksi) tavoitteesi huomioiden.

 

Yhteydenotot puhelinpalveluun 08 6156 7741. 

 

 

Kuntouttavan työtoiminnan esihenkilö

044 797 0359