Lastenneuvola

Lastenneuvolan tehtävänä on edistää alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia sekä kaventaa perheiden välisiä terveyseroja. Lastenneuvolassa seurataan ja edistetään lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua ja kehitystä sekä tuetaan vanhempia turvallisessa, lapsilähtöisessä kasvatuksessa ja lapsen hyvässä huolenpidossa sekä parisuhteen hoitamisessa.

Neuvolassa pyritään havaitsemaan lapsiperheiden erityisen tuen tarpeet mahdollisimman varhain ja järjestämään tarkoituksenmukainen tuki ja apu. Lapsi saa neuvolassa rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset.

Yhteistyötä tehdään eri toimijoiden ja vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia ja terveydenhoitajien ja lääkäreiden vastaanotot toimivat ajanvarauksella. Terveydenhoitajan ajan voi varata lastenneuvolaan Omasoten kautta sähköisesti. Lastenneuvolaan liittyvistä asioista voit viestiä Omasoten kautta.

Kainuun hyvinvointialueella neuvoloista ei anneta vanhemmille todistuksia sairaanlapsen hoitoon liittyen.
Ota tarvittaessa yhteyttä kotikuntasi terveysasemalle.

neuvola lastenneuvola

Apua lapselle ja perheelle

Lapset ja perheet saavat tukea ensisijaisesti

Perheoikeudellisista palveluista perheet saavat

Toimeentuloon liittyvissä asioissa ja sosiaalista tukea saat aikuissosiaalipalveluista.

Lapsille ja perheille on saatavilla paljon tukea myös puhelimitse ja verkossa.

Tuki- ja kriisipuhelimet sekä nettipalvelut >

Milloin otan yhteyttä lasten sosiaalityöhön >

Tu­tus­tu myös:
Oma­per­he.fi

lastensuojelu lastensuojeluilmoitus

Lapsi ja perhe lastensuojelun asiakkaana

Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista on lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla. Mikäli olet huolissasi omasta tai jonkun toisen lapsesta, voit ottaa yhteyttä lasten sosiaalityöhön.

Tietoa lastensuojelusta lapsille ja nuorille lastensuojeluoppaasta.

Lisätietoa lastensuojelusta lastensuojelu.infostalastensuojelulaista ja lastensuojelun käsikirjasta.

Information on child welfare in english lastensuojelu.info.

Tietoa lapsen oikeuksista esimerkiksi eduskunnan oikeusasianmiehen verkkosivuilta,

sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista Valviran verkkosivuilta sekä

valvonnasta Aluehallintoviraston verkkosivuilta.

Ennen lastensuojelun asiakkuuden aloittamista lapselle tehdään useimmiten palvelutarpeen arviointi. Lastensuojelussa tuetaan asiakasperheitä ensisijaisesti avohuollon tukitoimilla lapsen asuessa kotona. Tukitoimia voidaan tarvita esimerkiksi, kun:

  • vanhemmuudessa on vakavia puutteita
  • vanhemmalla on kyvyttömyyttä nähdä lapsen etu ja oman tuen tarve
  • lasta on kaltoinkohdeltu
  • vanhemmalla tai lapsella on vakava päihdeongelma
  • vanhempi ei sitoudu omaan tai lapsen välttämättömään hoitoon
  • lapsella on toistuvia tai vakavia rikoksia tai epäily niistä
  • lapsella on vakavia käytöshäiriöitä tai vakavia puutteita koulunkäynnissä
  • vanhemmalla on vakava mielenterveyshäiriö tai uupumus.

Lasta ja perhettä tuetaan lastensuojelussa ensisijaisesti järjestämällä avohuollon tukitoimia ja muita sosiaalihuollon palveluja sekä muita lasta ja perhettä tukevia palveluja yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Lapsi voidaan sijoittaa avohuollon tukitoimena lyhytaikaisesti kodin ulkopuolelle. Lapselle ja perheelle voidaan järjestää myös muita palveluja yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.

Avohuollon tukitoimet eivät ole aina riittäviä, jolloin lapsi voidaan ottaa huostaan ja sijoittaa kodin ulkopuolelle. Sijoituspaikkaa valittaessa sosiaalityöntekijä kartoittaa lapsen läheisten mahdollisuudet toimia sijaisperheenä. Sijoituksen jälkeen lapella on oikeus saada lastensuojelun jälkihuollon tukea. Lapsen joutuessa välittömään vaaraan, hänet voidaan sijoittaa myös kiireellisesti.

Lastensuojelun asiakkaalle määritellään hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä, joka on lapsen tukena, antaa ohjausta ja neuvontaa sekä hoitaa lapsen asioita asiakkuuden aikana. Lastensuojelun työntekijät tekevät tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa. Sosiaalityöntekijä laatii yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa asiakassuunnitelman, jossa määritellään lapsen tarvitsemat tukitoimet. Suunnitelma voi olla avohuollon, sijaishuollon tai jälkihuollon asiakassuunnitelma. Joskus riittää lyhytaikainen tuki, toisinaan tarvitaan pitkäjänteistä, jopa vuosia kestävää tukea.

Lastensuojelun työntekijöille voit lähettää viestin Omasoten viestipalvelussa tai ottaa yhteyttä puhelimiste. Lastensuojelun yhteystiedot >

Meistäkö tukiperhe tai sijaisperhe?

 

Si­nus­ta­ko si­jais- tai tu­ki­per­he­van­hem­pi?

Ha­luai­sit­ko aut­taa tu­kea tar­vit­se­vaa las­ta? Voi­sit­ko ol­la lap­sel­le vä­lit­tä­vä, tur­val­li­nen ja luo­tet­ta­va ai­kui­nen, jo­ka hoi­vai­si las­ta ja tu­ki­si hä­nen yk­si­löl­lis­tä ke­hi­tys­tään? Osai­sit­ko teh­dä yh­teis­työ­tä lap­sen asiois­sa vi­ra­no­mais­ten ja lä­heis­ver­kos­ton kans­sa se­kä tu­kea lap­sen suh­tei­ta van­hem­piin­sa ja mui­hin lap­sel­le lä­hei­siin ih­mi­siin?

Kai­nuun hyvinvointialue et­sii uu­sia tu­ki- ja si­jais­van­hem­pia. Eri­tyi­ses­ti tu­ki­per­hei­tä tar­vi­taan li­sää. Tu­ki­per­heen tar­peen voi ai­heut­taa per­het­tä koh­dan­nut äkil­li­nen krii­si, yk­sin­huol­ta­juus ja tu­ki­ver­kos­ton puu­te tai jo­kin muu van­hem­man vai­kea elä­män­ti­lan­ne. Tu­ki­per­he­toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na voi esi­mer­kik­si ol­la le­väh­dys­tauon mah­dol­lis­ta­mi­nen van­hem­mal­le krii­si­ti­lan­tees­sa. Tu­ki­per­he­toi­min­ta on suun­ni­tel­mal­lis­ta ja mää­räai­kais­ta.

Tu­ki­per­he aut­taa tar­vit­taes­sa

Tu­ki­per­heet ovat ta­val­li­sia per­hei­tä, joil­la on ai­kaa ja kiin­nos­tus­ta toi­mia lap­sen ja hä­nen per­heen­sä tu­ke­na. Tu­ki­per­he voi ol­la lap­si­per­he, lap­se­ton pa­ris­kun­ta tai yk­si­na­su­va. Tu­ki­per­heel­lä tu­lee kui­ten­kin ol­la ha­lu viet­tää ai­kaa lap­sen kans­sa. Tu­ki­per­he­toi­min­ta edel­lyt­tää myös yh­teis­työ­tä so­siaa­li­työn­te­ki­jöi­den ja lap­sen van­hem­pien kans­sa. Per­heen ti­lan­ne mää­rit­tää sen, kuin­ka usein lap­si käy tu­ki­per­hees­sä, pää­sään­töi­ses­ti yh­den vii­kon­lo­pun kuu­kau­des­sa. Tu­ki­per­heel­le mak­se­taan lap­sen läs­näo­lo­päi­vil­tä hoi­to­palk­kio ja ku­lu­kor­vaus. Tu­ki­per­heil­le jär­jes­te­tään ryh­mä­muo­toi­nen val­men­nus.

Si­jais­van­hem­muus on haas­ta­vaa, mut­ta pal­kit­se­vaa van­hem­muut­ta

Si­jais­per­hei­tä tar­vi­taan sil­loin kun tu­ki­per­he ja muut las­ten­suo­je­lun avo­huol­lon tu­ki­toi­met ei­vät enää rii­tä, ei­kä lap­si voi ko­koai­kai­ses­ti asua ko­to­naan. Si­joi­tuk­sen taus­tal­la on usein van­hem­pien päih­de-, mie­len­ter­veys-, vä­ki­val­ta- ja kas­va­tu­son­gel­mat. Lap­sen ai­kai­sem­mat ko­ke­muk­set nä­ky­vät eri­tyi­ses­ti si­joi­tuk­sen alus­sa yk­si­löl­li­se­nä oi­rei­lu­na. Tur­val­li­nen ja huol­ta­pi­tä­vä si­jais­van­hem­pi se­kä ta­sa­pai­noi­nen kas­vuym­pä­ris­tö aut­ta­vat las­ta sel­viy­ty­mään vai­keis­ta elä­män­ko­ke­muk­sis­ta ja kiin­ty­mään tur­val­li­seen van­hem­paan. Si­jais­van­hem­pien on pys­tyt­tä­vä vas­taa­maan si­joi­te­tun lap­sen eri­tyi­siin tar­pei­siin ja hei­dän on si­tou­dut­ta­va teh­tä­vään­sä niin pit­käk­si ai­kaa kuin lap­si si­jais­van­hem­pia tar­vit­see. Si­jais­van­hem­man tu­lee va­ra­ta ai­kaa ja voi­mia myös yh­teis­työ­hön lap­sen van­hem­pien, so­siaa­li­työn­te­ki­jöi­den se­kä mui­den las­ta kun­tout­ta­vien ta­ho­jen kans­sa. Si­jais­van­hem­muus on haas­teel­lis­ta mut­ta myös pal­kit­se­vaa van­hem­muut­ta. On ilo huo­ma­ta lap­sen ke­hi­tys ja luot­ta­muk­sen ke­hit­ty­mi­nen si­jais­van­hem­paan.

Kai­nuun hyvinvointialue jär­jes­tää si­jais­van­hem­mil­le val­men­nuk­sen, työ­noh­jauk­sen se­kä täy­den­nys­kou­lu­tus­ta. Si­jais­van­hem­mil­le mak­se­taan toi­mek­sian­to­so­pi­muk­sen no­jal­la kuu­kau­sit­tai­nen hoi­to­palk­kio ja ku­lu­kor­vaus. Si­jais­van­hem­muu­des­ta kiin­nos­tu­neet kou­lu­te­taan teh­tä­vään yh­dek­sän ryh­mä­ta­paa­mi­sen val­men­nuk­sel­la.

Li­sä­tie­to­ja tu­ki­per­he­toi­min­nas­ta: 
so­siaa­lioh­jaa­ja puh. 044 797 4252

Li­sä­tie­to­ja si­jais­van­hem­muu­des­ta:
so­siaa­li­työn­te­ki­jä puh. 044 710 1781
 

 

 

Linkki perhehoitajan hakulomakkeeseen (Kainuun Omasote, sivusto vaatii tunnistautumisen ennen lomakkeelle siirtymistä)

Tu­ki- ja si­jais­per­he­toi­min­taan liit­ty­vät lo­mak­keet löytyvät  lasten, nuorten ja perheiden lomakesivulla.

Huoli lapsesta

Lasten sosiaalityössä pyritään edistämään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Lasten vanhempia ja muita huoltajia tuetaan heidän kasvatustehtävässään lasten tasapainoisen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lapsiperheitä tuetaan myös muissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa sekä sivistystoimen palveluissa.

Mikäli olet huolissasi lapsen hyvinvoinnista, tee sähköinen lastensuojeluilmoitus

Lisätietoa lastensuojeluilmoituksen tekemisestä >

Kiireellisessä tilanteessa tee lastensuojeluilmoitus soittamalla sosiaalipäivystykseen.

Ero lapsiperheessä

 

Eropäätös tuo mieleen ja yhteiseen keskusteluun hyvin konkreettisiakin kysymyksiä. Mitä kaikkea se tarkoittaa, kun erotaan? Miten järjestetään lasten ja perheen asiat, kun erotaan? Mikä muuttuu, mikä ei sittenkään muutu? Mistä kaikesta on sovittava ja miten se tapahtuu?

Avioeroa haetaan jommankumman puolison kotikunnan käräjäoikeudesta. Avioeroa haetaan joko yksin tai yhdessä puolison kanssa. Avioeron saamiseksi puolisoilla on hakemuksen jättämisestä alkaen 6 kuukauden ns. harkinta-aika. Sen jälkeen on puolen vuoden kuluessa haettava lopullista avioeroa. Omaisuus voidaan jakaa jo puolisoiden keskinäisellä sopimuksella harkintavaiheessa tai käräjäoikeus voi riitatilanteessa määrätä pesänjakajan. Asianosainen kustantaa itse tarvitsemansa oikeudellisen avun tai hän voi kääntyä julkisen oikeusaputoimiston puoleen.

Eropohdintoihin, perheen arjen turvaamiseen, lasten kanssa erosta puhumiseen, ja asioiden järjestämiseen on saatavissa monenlaista tukea. Mikäli vanhemmat päätyvät sopimaan asioista keskenään, voivat he hyödyntää palveluita sekä netistä löytyvää materiaalia, esimerkiksi vanhemmuussuunnitelmaa ja yhteistyövanhemmuuden kolmio. Kun asioista sovitaan keskenään, on vanhempien kuitenkin hyvä muistaa, että keskinäiset sopimukset eivät ole juridisia ja täytäntöönpanokelpoisia asiakirjoja.

Vanhemmuussuunnitelma – mikä se on?

Vanhemmuussuunnitelma on tarkoitettu tueksi ja apuvälineeksi eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Se auttaa vanhempia keskustelemaan lasten arjen sujumisesta asiallisesti ja rauhassa. Suunnitelman avulla vanhemmat voivat sopia asioiden järjestämisestä ja keskinäisestä työnjaosta niin että molemmat tietävät mistä he ovat vastuussa ja mitä heiltä odotetaan. Toisin kun lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva sopimus tai tuomioistuimen päätös, vanhemmuussuunnitelma ei ole juridinen asiakirja. Siten viranomaiset eivät voi valvoa sen toteutumista.

Eroratkaisun todeksi eläminen tuo vanhempien ja lasten elämään monta uutta asiaa esimerkiksi;

  • yhteistyövanhemmuuden rakentaminen ja sujuminen
  • vanhempien oman eroprosessin loppuun vieminen
  • lapsen suhteiden ylläpito kumpaankin vanhempaan, sisaruksiin, sukulaisiin jne.
  • lapsen surun ja kiukun kohtaaminen
  • yksinhuoltajana jaksaminen
  • uudet muutokset perhetilanteessa (uudet kumppanit, uusperhe, muutot, lapsen kasvamisen myötä uudet haasteet)

Keskusteluapua yhteistyövanhemmuuden rakentamiseen ja sen sujuvuuteen voi saada perheasioiden sovittelusta perheneuvolasta ja perheasioiden neuvottelukeskuksesta 

Lapsen asioista sopiminen eron jälkeen

Vanhemmat voivat sopia lapsen asioista keskenään tai tehdä lastenvalvojan luona kirjalliset sopimukset lasten asioista. Lastenvalvoja vahvistaa sopimukset, mikäli ne ovat lapsen edun mukaiset. Lastenvalvojan luona voidaan sopia lasten huoltoon, asumiseen ja tapaamisiin liittyvistä asioista sekä elatuksesta. Huoltoa, asumista ja tapaamisia koskevat asiat ovat omalla sopimuksella ja elatuksesta sovitaan erillisellä sopimuksella.

Mikäli vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen lasten sopimusasioista, kumpi tahansa vanhempi voi kääntyä asianajajan tai oikeusavustajan puoleen viedäkseen asian oikeuden käsiteltäväksi. Lastenvalvojan luona kyse on aina vanhempien sopimusasiasta ja sopimuksen aikaansaaminen vaatii molempien osapuolten suostumusta ja hyväksyntää. Yksipuolisen ratkaisun voi saada vain käräjäoikeudesta.

Lapsen huolto

Lapsen huollolla tarkoitetaan lapsen henkilökohtaisten asioiden hoitoa. Lapsen huoltajia ovat hänen vanhempansa tai henkilöt, joille lapsen huolto on uskottu. Huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta sekä muista henkilökohtaisista asioista. Huoltajalla on oikeus saada tietoa lasta koskevista asioista eri viranomaisilta ja huoltaja myös edustaa lasta lapsen henkilöä koskevassa asiassa. Lisäksi lapsen huoltaja toimii holhoustoimilain nojalla lapsen edunvalvojana hoitaen lapsen taloudellisia asioita. Huoltomuoto ei vaikuta lapsen oikeuteen tavata muualla asuvaa vanhempaansa eikä vanhemman velvollisuuteen huolehtia lapsen elatuksesta. Lapsen huolto päättyy, kun lapsi täyttää kahdeksantoista vuotta.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain mukaan lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus. Lasta tulee kasvattaa siten, että hän saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.

Huoltomuodot

1.  Yhteishuolto

Huoltolain yleisenä periaatteena on, että lapsen etu toteutuu parhaiten silloin kun vanhemmat yhdessä vastaavat lapsensa huollosta. Yhteishuolto tarkoittaa vanhempien välistä yhteistoimintaa ja yhteistä päätöksentekoa lapsen asioissa. Se ei sen sijaan tarkoita sitä, että lapsi asuisi vuorotellen kummankin vanhemman luona.

Rajoitettu yhteishuolto (tehtävänjakomääräys)

Yhteishuollon lähtökohtana on, että huoltajat päättävät kaikista lasta koskevista asioista yhdessä. Huoltajat voivat kuitenkin sopia keskinäisestä tehtäviensä jakamisesta tai tuomioistuin voi päättää siitä, jos tehtävien jakamiseen on erityinen syy ja lapsen etu sitä edellyttää. Tehtäviä voidaan jakaa, jos lapsella on kaksi tai useampia huoltajia.

Tehtävienjakosopimus tai tehtävienjakomääräys voi koskea päätöksentekoa esimerkiksi terveyden- tai sairaanhoidosta, varhaiskasvatuspaikasta tai koulusta. Tehtävät voidaan jakaa esimerkiksi niin, että toinen huoltaja päättää yksin terveyden- ja sairaanhoidosta ja muista asioista huoltajat päättävät yhdessä.

2. Yksinhuolto

Kun vain toinen vanhemmista on lapsen huoltaja, tekee hän yksin kaikki lasta koskevat päätökset.  Viranomaiset (esim. päiväkoti, koulu, terveydenhoito, sosiaalitoimi) antavat lasta koskevat tiedot vain huoltajalle ja vain huoltajan erikseen antamalla luvalla toiselle vanhemmalle.

Tiedonsaantioikeus ei-huoltajalle

Vanhemmalle tai muulle henkilölle, joka ei ole huoltaja, voidaan vanhempien välisellä sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä vahvistaa oikeus saada lasta koskevia salassa pidettäviä tietoja viranomaisilta ja yksityisiltä palveluntuottajilta. Oikeus tietoihin voi koskea joko kaikkia asioita tai sopimuksessa määrättyjä asioita. Jos tietojensaantioikeudesta on sovittu yleisesti, se koskee lasta koskevien tietojen saamista kaikilta viranomaisilta ja yksityisiltä palveluntuottajilta. Tietojensaantioikeudesta voidaan kuitenkin sopia myös yksilöidymmin. Tietojensaantioikeus voidaan esimerkiksi rajata koskemaan vain tiettyjä tahoja, kuten päiväkotia.

3. Oheishuolto

Oheishuoltaja on henkilö, joka on vanhemman tai vanhempien ohella lapsen huoltaja. Oheishuoltajalla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin huoltaja-vanhemmalla, ellei muuta ole erikseen vahvistettu.

Oheishuollosta voidaan sopia vanhempien välisellä sopimuksella tai tuomioistuin voi päättää siitä. Oheishuollosta sovittaessa oheishuoltajaksi ryhtyvä henkilö on molempien vanhempien lisäksi sopijapuoli. Jos vanhemmat sopivat myöhemmin muista asioista, on näihin saatava oheishuoltajan suostumus.

Oheishuoltajuus ei vapauta vanhempia heidän elatusvastuustaan. Oheishuoltajalla ei ole elatusvelvollisuutta lasta kohtaan.

Huoltaja on myös lapsen edunvalvoja, joten oheishuoltaja ja huoltaja-vanhempi/-vanhemmat päättävät yhdessä lapsen taloudellisista asioista.

Lapsen asuminen

Silloin kun vanhemmat ovat yhdessä lapsen huoltajia, mutta eivät asu yhdessä, on ratkaistava, kumman vanhemman luona lapsi asuu. Lapsen asumisesta päätettäessä lähtökohtana tulee olla lapsen etu. Harkittaessa lapsen asuinpaikkaa on tärkeää ottaa huomioon kuinka asuminen ja lapsen arkeen kuuluvat asiat järjestyvät käytännössä parhaiten.

Vuoroasuminen

Vuoroasuminen tarkoittaa sitä, että lapsi asuu käytännössä puolet tai lähes puolet ajastaan vuorotellen vanhempiensa luona. Lapsi voi kuitenkin olla virallisesti kirjoilla vain yhdessä paikassa. Mm. lapsen lähikoulu ja koulukuljetukset määräytyvät lapsen asuinpaikan mukaan ja esimerkiksi asumistukea myönnettäessä lapsi voidaan ottaa huomioon vain toisen vanhemman ruokakunnan jäsenenä. Lapsilisää maksetaan vain toiselle vanhemmalle, lähtökohtaisesti sille, jonka luona lapsi virallisesti asuu.

Vuoroasuminen edellyttää vanhemmilta erittäin hyvää kykyä yhteistyöhön sekä joustavuutta. Vuoroasumisratkaisun tulee perustua lapsen etuun ja yksilöllisiin tarpeisiin, ei vanhemman tahtoon tai taloudellisiin intresseihin. Vuoroasumisratkaisu on lapselle vaativa ratkaisu, ja parhaiten se soveltuu kouluikäisille lapsille.

Vuoroasuminen toimii parhaiten silloin, kun

  • vanhemmat ovat päätyneet ratkaisuun yhdessä lapsen tarpeet huomioiden
  • vanhemmat kykenevät hyvään yhteistyöhön
  • vanhemmat jakavat vanhemmuuden ja vastuun lapsen arjesta
  • vanhemmat suhtautuvat joustavasti lapsen oleskeluun toisen vanhemman luona
  • vanhempien välinen tiedonkulku toimii avoimesti
  • vanhempien kasvatukselliset näkökohdat ovat lähellä toisiaan
  • lapsi on itse kykenevä ja halukas vuoroasumiseen
  • lapsi kykenee itse ikänsä puolesta hahmottamaan ja hallitsemaan elämäänsä
  • vanhemmat asuvat lähekkäin, niin että lapsen elinpiiri (kuten koulu, päiväkoti, ystävät ja harrastukset) säilyy samana kodista riippumatta

Tapaamisoikeus

Lapsen tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata sitä vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Lapsen tapaamisoikeuden turvaaminen on kummankin vanhemman vastuulla. Kaikki lapsen huoltolaissa hyvälle huollolle asetetut kriteerit koskevat myös tapaamisoikeutta.

Lapsen oikeus tavata vanhempaansa ei ole sidoksissa siihen, onko vanhempi lapsen huoltaja. Tapaamisoikeus voidaan vahvistaa vain lapsen ja vanhemman välille, joten esimerkiksi lapsen ja isovanhemman välille tapaamisoikeutta ei ole mahdollista vahvistaa. 

Lapsen elatus

Lapsen elatuksesta annetun lain mukaan vanhemmilla on velvollisuus elättää alaikäistä lastaan. Lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Elatuslain mukaan vanhemmat vastaavat lapsensa elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa huomioon otetaan heidän työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. Lähtökohtaisesti lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy, kun hän täyttää kahdeksantoista vuotta.

Elatusapu

Elatuslain mukaan lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua, jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta taikka jos lapsi ei pysyvästi asu vanhempansa luona. Elatusavulla tarkoitetaan siis rahasuoritusta, jolla lapsen vanhemman on elatusvelvollisuutensa nojalla määräajoin osallistuttava lapsensa elatuksesta aiheutuviin kustannuksiin.

Elatusavun määrä ja maksaminen

Elatusavun määrä ja suorittamistapa vahvistetaan joko vanhempien keskinäisellä sopimuksella tai tuomioistuimen tuomiolla. Elatusapu voidaan vahvistaa määräajaksi tai suoritettavaksi eri määräisenä eri ajanjaksoilta.

Koska elatusavun määrään vaikuttavat tekijät on elatuslaissa kuvattu varsin yleispiirteisesti, oikeusministeriö on julkaissut oppaan lapsen elatusavun arvioimiseksi. Ohjeen antaminen ei perustu laissa olevaan valtuutukseen, joten sillä ei ole viranomaisten toimintaa sitovaa vaikutusta, vaan se on oikeudelliselta luonteeltaan elatusapujen määräytymisperusteita koskeva suositus.

Elatusavun määräytymisen pohjana on aina lapsen tarve, josta kumpikin vanhempi kykynsä mukaan vastaa. Huoltomuoto tai tapaamisoikeus ei vaikuta vanhempien lakisääteiseen elatusvastuuseen, eikä vanhempien välinen elatusvelvollisuus määräydy suoraan esimerkiksi sen ajan perusteella, jonka lapsi kummankin vanhemman luona viettää. Sen sijaan luonapito voidaan ottaa huomioon elatusavun suuruutta määriteltäessä.

Elatusapu maksetaan yleensä kuukausittain etukäteen. Elatusapu on maksettava erääntymispäivänä ja se maksetaan pääsääntöisesti lapsen lähivanhemman pankkitilille. Jollei elatusapueriä makseta erääntymispäivänä, ne voidaan ulosmitata elatusvelvolliselta. Elatusapu on viivästyskorollista velkaa ja se vanhenee viidessä vuodessa.

Lapselle voi muodostua oikeus saada elatustukea Kelasta, mikäli vanhemmalle ei jää laskennallista elatuskykyä.

Elatusapujen indeksisidonnaisuus

Elatusapuja tarkistetaan kalenterivuosittain vuoden alusta elinkustannusindeksin (1951:10=100) nousua vastaavasti. Indeksikorotuksen tarkoituksena on säilyttää vahvistetun elatusavun reaaliarvo rahan arvon muuttuessa.

Indeksikorotuksen maksuvelvollisuus seuraa suoraan laista, eikä vanhemmille näin ollen ilmoiteta erikseen viran puolesta tulevista korotuksista. Jos vanhemmat hoitavat elatusavun maksamisen keskenään, tulee heidän itse huolehtia myös indeksikorotuksista. Pyynnöstä vanhemmat voivat saada alkuperäiseen sopimukseensa merkinnän korottamisajankohdasta sekä korotetusta elatusavun määrästä. Jos elatusapu maksetaan elatustukena tai on ulosottoperinnässä, huolehtii Kela ja ulosottoviranomainen viran puolesta indeksikorotuksista.


Elatustuen maksatuksen alkaminen ja päättyminen

Elatustuen myöntämisen ratkaisee pääsääntöisesti elatussopimuksen/oikeudenpäätöksen vahvistamispäivä. Tuki myönnetään aikaisintaan vahvistamiskuukautta seuraavan kuukauden alusta. Elatustuki myönnetään sen kuukauden alusta, jona hakemus on jätetty. Elatustuki maksetaan siihen päivään saakka kun lapsi täyttää 18 vuotta, jollei elatussopimuksessa/oikeudenpäätöksessä ole elatusavun aikaisempaa päättymisaikaa määritelty.

Lisätietoja elatustuesta voit kysyä Kelan toimistoista. 

 

Perheasioiden sovittelu

MITÄ PERHEASIOIDEN SOVITTELU ON?

Perheasioiden sovittelu on vapaaehtoinen, luottamuksellinen ja asiakkaille maksuton keskustelumahdollisuus

- avio-/avoeroa miettiville
- eroon liittyviä järjestelyjä tekeville
- eronneille, jotka ovat sopeutumassa uuteen elämäntilanteeseen
- puolisoille, jotka päätyvät jatkamaan yhdessä 
- lasten näkökulman/ tilanteen huomioimiseksi tai
- kun lasten tapaamiset eivät suju

Eroasioissa perheasioiden sovittelussa tavoitteena on rakentava eron suunnittelu ja vanhemmuuden jatkuminen yhteistyössä parisuhteen päättymisestä huolimatta. Sovittelu on käytännön asioihin ja tulevaisuuteen keskittyvää. Sovitteluun voi hakeutua joko yhdessä tai erikseen. Lasten asioita suunniteltaessa on molempien vanhempien läsnäolo kuitenkin tärkeää. 

Sovittelijat auttavat puolisoita selkiyttämään tilannetta ja tarkastelemaan sitä sekä aikuisten että lasten kannalta. Keskusteluissa etsitään ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotka auttavat vaikeassa elämäntilanteessa. Perheasioiden sovittelulla voidaan ennaltaehkäistä ongelmien laajenemista, esimerkiksi sitä, että asiat jouduttaisiin lopulta viemään oikeuden ratkaistaviksi.

Perheasioiden sovittelusta säädetään avioliittolaissa 20§ ja sosiaalihuoltolaissa 17§. Avioliittolain mukaan perheessä esiintyvät ristiriidat ja oikeudelliset asiat on ensisijassa pyrittävä ratkaisemaan perheenjäsenten keskinäisissä neuvotteluissa ja sopimuksella. Kyse on perheasioiden sovittelusta silloin, kun siitä on yhteisesti sovittu asiakkaan/asiakkaiden ja sovittelijoiden välillä. 

Perheenjäsenet voivat hakea apua ja tukea myös johonkin muuhun ristiriitatilanteeseen ja pyytää nimenomaan perheasioiden sovittelua.

 

PERHEASIOIDEN SOVITTELUA KAINUUSSA

Kainuun perheneuvola / yhteydenotot

Kajaanin toimisto (Kajaani, Ristijärvi, Paltamo)
Puhelinaika ma, ke ja pe klo 10-11.30, p. 044 797 4151

Sotkamon toimisto (Sotkamo, Hyrynsalmi)
Sosiaalityöntekijä p. 044 797 0276

Kuhmon toimisto
Psykologi p. 044 797 0205
Sosiaalityöntekijä p. 044 797 0204

Suomussalmen toimisto
Sosiaalityöntekijä p. 044 777 3040 ja 044 797 4729

Voit myös ot­taa yh­teyt­tä per­he­neu­vo­laan lä­het­tä­mäl­lä vies­tin Oma­so­tes­sa. Vies­tin lä­het­tä­mi­nen edel­lyt­tää kir­jau­tu­mi­sen
verk­ko­pank­ki­tun­nuk­sil­la tai mo­bii­li­var­men­teel­la, min­kä vuok­si se on tie­to­tur­val­li­nen vies­tin­vä­li­tys.



LINKKEJÄ NETISSÄ

www.vaestoliitto.fi
www.mll.fi
www.eroperhe.net
www.neuvokeskus.fi



 

NordLab, Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen hyvinvointiyhtymä

Hyvinvointiyhtymän jäsenet ovat Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä, Lapin, Länsi-Pohjan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien kuntayhtymät sekä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä.

Hyvinvointiyhtymän tehtävänä on tuottaa jäsenilleen ja muille asiakkaille kliinisiä laboratoriotutkimuksia sekä huolehtia alan tutkimuksesta ja opetuksesta.

NordLabin aluelaboratoriot sijaitsevat Kajaanissa, Kemissä, Kokkolassa, Oulussa ja Rovaniemellä.

Tarkemmat tiedot: http://www.nordlab.fi/fi/nordlab