Kainuu siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen
Maanantaina todettiin kolme uutta koronatartuntaa kahdella kajaanilaisella ja yhdellä sotkamolaisella.
Viisi uutta koronatartuntaa sunnuntailta
Lauantaina on tullut tietoon kuusi uutta koronatartuntaa Kajaanissa. Näihin liittyen noin kaksikymmentä henkilöä on määrätty karanteeniin.
Koronan ilmaantuvuus jatkaa nopeaa kasvuaan Kainuussa ja on nyt 61,2 / 100 000 as / 14 vrk. Perjantaina uusia tapauksia on tullut tietoon sekä Sotkamossa että Kajaanissa.
Kajaanissa kaksi tartuntaa – kaikkia altistumisia vaikea selvittää
Yksi uusi tartunta Kajaanissa
Kajaanissa on todettu yksi uusi koronatartunta. Karanteeniin on asetettu viisi henkilöä. Tartunnanjäljitys on meneillään.
Asiakaspalautekyselyssä hyviä tuloksia Kajaanin alueella