Tiedote 04.09.2024

Akuutti kotisairaala vahvistaa hoidon kokonaisuutta

Vuodesta 2023 toiminut Akuutti kotisairaala on tuonut merkittävää vahvistusta Kainuun terveydenhuollon hoitoketjuun. Akuutti kotisairaala tuottaa sairaalatasoista hoitoa, jota voidaan toteuttaa turvallisesti potilaiden kotona tai kotia vastaavassa ympäristössä. Perustehtäviä ovat esimerkiksi kiireettömän hoidon tarpeen arviointi, erilaiset vaativat lääke- tai haavahoidot ja näytteidenotto. Akuutti kotisairaala voi toteuttaa myös palliatiivista hoitoa sekä saattohoitoa.

”Aina sairaala ei ole tarkoituksenmukaisin paikka. Ammattitaitoinen henkilökunta arvioi hoidon mahdollisuuksia aina myös potilaan kannalta. Toiminnalla voidaan vähentää sairaalajaksoja silloin, kun hoito voidaan turvallisesti antaa kotona tai esimerkiksi hoivalaitoksessa. Tärkeää on, että potilaat ovat hyvässä hoidossa oikeaan aikaan”, korostaa akuuttihoidon ja pelastuksen toimialuejohtaja Sami Mäenpää Kainuun hyvinvointialueelta. 

Akuutti kotisairaala toimii koko Kainuun hyvinvointialueella, ja hoitoon tullaan aina terveydenhuollon ammattilaisen kautta, esimerkiksi päivystyshoidon tai sairaalajakson jälkeen. Kotisairaalan käytöllä voidaan mahdollistaa mm. turvallinen kotiutuminen vuodeosastoilta tai välttää osastohoito kokonaan kotiin vietävän hoidon turvin.

Uutta kalustoa liikenteessä

Akuutti kotisairaala sai uudet valkoiset henkilöautot toimintaansa varten syyskuun alussa. Ajoneuvot tunnistaa Akuutti kotisairaala- ja Kainuun hyvinvointialueen teippauksista.

”Autojen varustelussa on huomioitu kotisairaalatoiminnan vaatimukset. Ambulansseja nämä eivät ole, mutta myös ensihoidon yksiköt tukevat kotisairaalaa, joten niilläkin kotisairaala voi saapua tehtäville”, kertoo Mäenpää.

 

Lisätietoja medialle: Akuuttihoidon ja pelastuksen toimialuejohtaja Sami Mäenpää (044 797 0690)