Tiedote 23.09.2024

Kainuun aluehallituksen kokous 23. syyskuuta 2024

Kainuun aluehallitus on jatkanut kokouksessaan ja iltakoulussaan 23.syyskuuta hyvinvointialueen talouden tasapainottamis- ja muutostoimenpiteitä. 

Aluehallitus päätti aloittaa terveyden ja sairaudenhoidon toimialuetta koskevat yhteistoimintamenettelyt organisaatiomuutokseen liittyen. Muutoksella on tarkoitus yhdenmukaistaa johtamisprosesseja ja hakea säästöjä organisaatio- ja johtamisrakennetta sekä esihenkilöiden tehtävänkuvauksia muuttamalla.

”Organisaation ja johtamisen muutokset ovat aiempien hyvinvointialueneuvotteluiden ja aluehallituksen hyväksymien kehitysohjelmien mukaisia toimia. Nämä kohdistuvat ensisijaisesti esihenkilö- ja johtamistyöhön sekä esimerkiksi yksikkörakenteeseen”, kommentoi vt. hyvinvointialuejohtaja Timo Halonen.

Aluehallituksen iltakoulussa luottamushenkilöiden keskustelussa ovat olleet erityisesti vuoden 2025 talousarvioon ja alijäämien kattamiseen liittyvät toimet. ” Ennakkotiedot viittaavat siihen, että valtionrahoitusta vuodelle 2025 saataisiin arvioitua enemmän. Meiltä odotetaan kuitenkin omien toimien tehostamista, joten poliittisia linjauksia tarvitaan, että tavoiteltuun raamiin päästään. Valtionhallinnon viesti hyvinvointialueille on, että kehityssuunta on oikea, mutta vauhti ei vielä riitä”, toteaa aluehallituksen puheenjohtaja Esa Ahonen.

Muita päätösasioita aluehallituksessa olivat mm. Paltamon Jokirinteen hoitokodin toiminnan päättäminen, pelastustoimen palvelutasopäätöksen mukaiset toimenpiteet sekä päivystyksen lääkäripalveluiden hankinta.

Kokousasioita lyhyesti

Hoitokoti Jokirinteen toiminnan muutokset 2024

Aluehallitus päätti, että hoitokoti Jokirinteen tilat irtisanotaan ja yksikön toiminta lakkaa. Nykyisten hoitokoti Jokirinteen asukkaiden palvelut järjestetään ensisijaisesti Hoitokoti Paltarannassa. Aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut yksikön päättymiseen liittyen.

Jokirinne on ikäihmisten palvelujen toimialueella oleva 10-paikkainen asumisyksikkö, joka sijaitsee Paltamon terveysaseman ja hoitokoti Paltarannan vieressä. Yksikön käyttöaste on ollut tavoitetta matalampi, ja henkilöstön saatavuudessa on ollut haasteita viime vuosien aikana. Henkilöstöllä on lisäksi ilmennyt sisäilmaoireita.

Terveyden ja sairaanhoidon palvelujen organisaatiorakennetta koskevan yhteistoimintaneuvottelun käynnistäminen

Aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut koskien terveyden ja sairaanhoidon palvelujen toimialueen johtamis- ja organisaatiorakennetta. 

Neuvotteluilla tavoitellaan säästöjä organisaatiorakennetta, johtamisrakennetta sekä esihenkilöiden tehtävänkuvauksia muuttamalla. Muutosten on tarkoitus astua voimaan 1.1.2025 alkaen.

Aluehallitus valtuutti toimialuejohtaja Mari Kinnusen antamaan neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi, ja nimesi neuvotteluihin työnantajan edustajiksi toimialuejohtaja Mari Kinnusen, henkilöstöjohtaja Tiina Veijolan ja vt. hyvinvointialuejohtaja Timo Halosen.

Pelastustoimen palvelutasopäätös 2024–2027

Aluehallitus esittää, että aluevaltuusto hyväksyy pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2024–2027 ja toimenpiteet, joilla riskiarvioinnin mukaiset riskikohteet saavutetaan tavoiteajassa.

Turvallisuusjaosto on käsitellyt palvelutasopäätöksen kehittämistoimia, joita ovat palvelutasopäätöksessä esitetyt henkilöstöresurssien kasvattaminen, näkyvyyden lisääminen sekä henkilöstön johtamisen kehittäminen.
 
Päivystyksen lääkäripalvelut

Aluehallitus valitsi päivystyksen perusterveydenhuollon triagen lääkäripalveluiden palveluntuottajaksi 1.1.2025 alkavalle kolmen vuoden sopimuskaudelle kilpailutuksen perusteella Terveytesi Palvelut Oy:n.

Potilasasiavastaavan viran muuttaminen työsuhteeksi

Aluehallitus päätti muuttaa potilasasiamiehen viran työsuhteeksi.

Potilasasiavastaavan tehtävään ja työnkuvaan ei sisälly sellaisia tehtäviä, jotka edellyttävät virkasuhdetta.

Pyyntö aluevaltuuston puollosta: POHDE - Kuusamon ja Oulaisen perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuusto puoltaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hakemusta ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämiseen Kuusamossa toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2025 alkaen ja Oulaskankaan sairaalassa Oulaisissa toistaiseksi voimassa olevana 1.4.2025 alkaen.

Lausunto arviointikertomuksen 2023 havainnoista

Aluehallitus päätti antaa Kainuun hyvinvointialueen arviointikertomuksen 2023 havainnoista liitteenä olevan lausunnon, ja esittää, että aluevaltuusto merkitsee Kainuun hyvinvointialueen 2023 arviointikertomukseen annetun lausunnon tiedoksi. 

Paikalliset sopimukset hoitotakuun toteutumisesta 

Aluehallitus hyväksyi kahdeksan paikallista virka- ja työehtosopimusta koskien hoitotakuun toteutumista erikoissairaanhoidossa.

Sopimuksilla sovitaan säännöllisen työajan ylittävän jononpurkutyön korvaamisesta.

Eropyyntö aluevaltuuston varavaltuutetun tehtävästä

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto myöntää eron aluevaltuuston varavaltuutettu Mika Heikkiselle varavaltuutetun sekä hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunnan varajäsenen tehtävästä ja että aluevaltuusto valitsee hyvinvointi- ja yhdyspintalautakuntaan uuden varajäsenen

Valtuustoaloitteet

Aluehallitus päätti lähettää kolme valtuustoaloitetta viranhaltijavalmisteluun ja päätti, että vastaukset tulee valmistella helmikuun 2025 loppuun mennessä.

Aloitteet koskevat ensihoidon tilannetta, nuorten aikuisten sosiaalityötä sekä yhteistyötä Kainuun prikaatin kanssa kansanterveystyöhön liittyen.