Hyppää pääsisältöön
Tiedote 27.04.2026

Kainuun aluevaltuusto käsitteli seminaarissaan hyvinvointialueen tilannekuvaa ja muutosohjelmaa

Suomussalmella 27.4. pidetyn Kainuun aluevaltuuston kevätseminaarin pääaiheina olivat hyvinvointialueen tilannekuva sekä valmisteltavan muutosohjelman linjaukset. Työskentelyn keskeinen tavoite oli selkeyttää tulevaisuuden ratkaisujen poliittista ohjausta.

Seminaarissa aluevaltuutetut saivat myös katsauksen hyvinvointialueiden talousohjauksesta vastaavasta valtionvarainministeriöstä. Hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää summaa, että viesti oli hyvin yksiselitteinen: ”Alueiden oma päätöksentekokyky palvelurakenteiden sopeuttamiseksi sekä pohjoisen yhteistyöalueen työnjaon kehittäminen ovat ratkaisevia tulevaisuuden kannalta”. ”Ajatukset siitä, että rahoituspohja muuttuisi suotuisammaksi tai että pienten hyvinvointialueiden tulevaisuus olisi turvattua tulevina vuosina, eivät ole realistisia”, tiivistää Mäenpää.

”Tilannekuva tuli varmasti kaikille selväksi: Valtiontalouden näkökulmasta hyvinvointialueiden palveluita ja toimintatapoja on välttämätöntä arvioida uudelleen, eikä aikaisempiin menokasvun aikoihin ole mahdollisuutta palata. Myöskään alijäämien kattamiseen saatavaa lisäaikaa ei voida pitää automaationa, vaan meiltä edellytetään toteuttamiskelpoista suunnitelmaa, jonka pohjaa nyt valmistellaan muutosohjelmassa”, jatkaa hyvinvointialuejohtaja. 

Lausunnoilla oleva muutosohjelma ohjaa toimeenpanoa

Hyvinvointialuestrategian toimeenpanoon liittyvä muutosohjelma on parhaillaan asukkaiden, yhteisöjen ja yhteistyötahojen lausuttavana. Ohjelmassa esitetään strategisten tavoitteiden mukaisia toimenpiteitä ja periaatteita, jotka ohjaavat päätöksentekoa. Nämä liittyvät mm. kainuulaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen, palveluympäristön uudistamiseen sekä henkilöstökysymyksiin. 

Aluevaltuuston keskustelussa korostettiin, että palveluita koskeva muutos koskee ensisijaisesti toteuttamistapoja, ei palveluista luopumista. Tätä koskevaa tietoa on jatkossa myös pystyttävä lisäämään ja konkretisoimaan asukkaille ja asiakkaille. 

Aluevaltuuston puheenjohtaja Miikka Kortelainen korostaa, että Kainuussakin on kohdattava vaikeita kysymyksiä väestön vähentyessä ja ikääntyessä. ”Tulevaisuutta ei voi rakentaa toiveiden varaan, eikä ratkaisuja voi siirtää aina vain eteenpäin. On ymmärrettävää, että haluamme pitää kiinni tutuista palvelutavoista, mutta aluevaltuuston tehtävänä on ohjata kokonaisuutta pidemmällä aikavälillä. Yhteinen tavoitteemme on kuitenkin turvata lähipalveluiden toimivuus ja päivystävä keskussairaala sekä säilyttää itsenäinen hyvinvointialue omilla päätöksillämme”, muistuttaa Kortelainen. x§