Kainuun aluevaltuuston kokous 8.6.2026
Kainuun aluevaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen
Kainuun aluevaltuusto on hyväksynyt hyvinvointialueen vuoden 2025 tilinpäätöksen ja myöntänyt vastuuvapauden tilivelvollisille. Tilikauden tulos oli 6,195 miljoonaa euroa ylijäämäinen, joka on noin 2,2 miljoonaa talousarviota suurempi. Kainuun hyvinvointialueella on katettavana edelleen 24 miljoonaa euroa. Alijäämien kattamiseksi haetaan valtiovarainministeriöltä harkinnanvaraista lisäaikaa.
”Tässä on kaksi keskeistä seikkaa: Ensinnäkin meille on välttämätöntä jaksottaa alijäämien maksaminen usealle vuodelle. Toiseksi, muutosohjelman toimenpiteissä on onnistuttava, eikä rakenteellisia uudistuksia voida lykätä. Seitsemän miljoonan ylijäämän aikaansaaminen on todella iso haaste samalla, kun muu kehitys painaa tulosta alaspäin. Ja tämä siis seuraavana kolmena vuotena peräkkäin – edellyttäen, että tällainen lisäaika myönnettäisiin”, kuvaa hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää.
Kainuun hyvinvointialueen rahoituksen kasvu jää lähivuosina merkittävästi toimintamenojen kasvua pienemmäksi. Osavuosikatsauksen yhteydessä aluevaltuustolle raportoitiin, että myös kuluvan vuoden tulosennuste jää merkittävästi talousarviota alemmaksi. Tämän hetken arvion mukaan tulos voisi jäädä kymmenen miljoonan sijaan noin kaksi miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
”Emme voi väistää tosiasioita. Mikäli emme itse kykene talouden tasapainottamiseen, edessä on valtion johtamat toimet, jolloin oma päätösvaltamme asioihin on huomattavan rajattua. Kyse ei ole yksittäisen palvelun tai paikkakunnan asioista, vaan koko maakunnan ratkaisuista”, korostaa Mäenpää.
Muutosohjelman hyväksymisestä äänestettiin
Aluevaltuustossa äänestettiin muutosohjelman hyväksymisestä osastokokonaisuuden osalta pitkän keskustelun jälkeen. Ensimmäinen äänestys koski kokouksen aikana tehtyä lisäysesitystä, joka hyväksyttiin äänin 31–25. Muutoksen mukaan somaattisen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon käytössä on vuoden 2027 loppuun mennessä enintään 186 vuodepaikkaa. Tämä aikaansaadaan vahvistamalla samanaikaisesti kotiin vietäviä palveluja, kotisairaalatoimintaa ja kuntoutusta.
Toisessa äänestyksessä aluevaltuusto päätti äänin 30–28 säilyttää aluehallituksen tekemän terveydenhuoltolain alaisen arviointi- ja kuntoutusyksikkötoiminnan paikkojen lisäämisen muutosohjelmaan. Päätökseen jätettiin runsaasti eriäviä mielipiteitä.
Aluevaltuusto hyväksyi myös ponnen toimenpidealoitteesta, jonka mukaan aluehallitus laatii asianmukaisen talouden tasapainottamissuunnitelman, jos muutosohjelmaan sisältyy kustannuksia lisäävä muutos.
Aluevaltuuston äänestyspäätös tarkoittaa noin miljoonan euron lisäkustannuksia vuodessa. ”Kun tämän suhteuttaa esitettyyn talouden tilannekuvaan, niin kyse on isosta päätöksestä”, toteaa Sami Mäenpää.
Aluevaltuuston puheenjohtaja Miikka Kortelainen kommentoi yhdeksäntuntisen kokouksen päätteeksi, että strategiaa toteuttava muutosohjelma on nyt saatu voimaan. ”Hyvinvointialue on talouden osalta tiukan paikan edessä. Nyt tarvitaan erityisesti aluehallituksen toimeenpanokykyä, jotta mittavat sopeutukset onnistuvat ja pystymme säilyttämään Kainuun hyvinvointialueen itsenäisyyden”, korostaa Kortelainen.
Kyselytunnilla esillä palvelumuutosten vaikutukset
Kokouksen yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa aluevaltuuston kyselytunti, jossa viranhaltijat vastasivat valtuustoryhmien esittämiin kysymyksiin. Kysymykset koskivat lähinnä muuttuvaa palveluympäristöä ja sen kustannuksia, kuten eri paikkakuntien toimipisteiden palveluja.
Viranhaltijavastauksissa tuotiin esille, että muutosohjelman mukaan palvelupisteitä tai sote-keskuksia sijaitsee kaikissa Kainuun kunnissa sekä Vuolijoella. Sote-palveluissa eri paikkakunnilla on jatkossakin vaihtelua palvelutarpeen ja henkilöstön saatavuuden perusteella. Esimerkiksi etävastaanottojen ja rajattujen vastaanottoaikojen sekä kotiin vietävien ja liikkuvien palveluiden osuutta vahvistetaan. Iäkkäiden lähipalveluihin ei ole suunniteitu muutoksia, joten jatkossakin jokaisella paikkakunnalla on kotihoitoa ja asumispalvelupaikkoja.
Akuutti vuodeosastohoito toteutetaan jatkossa keskussairaalassa ja alueelliset arviointi- ja kuntoutusyksiköt keskittyvät toimintakyvyn arviointiin, kuntoutukseen ja kotiutumisen suunnitteluun. Osastohoidon muutosten vuotuiset kustannusvaikutukset ovat noin miljoona euroa toimipistettä kohden.
Kokousasioita lyhyesti
Henkilöstökertomus 2025
Aluevaltuusto merkitsi Kainuun hyvinvointialueen henkilöstökertomuksen 2025 tiedoksi.
Arviointikertomus 2025
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi Kainuun hyvinvointialueen arviointikertomuksen 2025 ja pyytää aluehallitusta antamaan syyskuun 2026 loppuun mennessä aluevaltuustolle lausunnon niistä toimenpiteistä ja aikatauluista, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Kainuun hyvinvointialueen tilinpäätös 2025, tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille
Aluevaltuusto
- merkitsi tiedoksi Kainuun hyvinvointialueen tilintarkastuskertomuksen 2025 sekä muistutuksen vuoksi pyydetyn aluehallituksen lausunnon sekä hyvinvointialuejohtajan selityksen ja
- hyväksyi Kainuun hyvinvointialueen tilinpäätöksen 2025 ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2025.
- Yrjö Sorvarin aluevaalilautakuntaan varapuheenjohtajaksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
- Heidi Kotilaisen ikäihmisten ja vammaisten asioiden valiokuntaan Jaakko Mikkolan henkilökohtaiseksi varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
- Salla Heikkisen Kirsi Moisasen henkilökohtaiseksi varajäseneksi aluehallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
- Venla Österbergin työikäisten asioiden valiokuntaan Kaisa Oinas-Panuman henkilökohtaiseksi varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Tilikauden ylijäämä 6 195 338,53 euroa siirretään taseen yli-/alijäämätilille.
Kainuun hyvinvointialueen talouden ja toiminnan osavuosiraportti 1.1.-31.3.2026
Aluevaltuusto merkitsi osavuosiraportin tiedoksi.
Kainuun hyvinvointialueen muutosohjelma 2026–2029
Aluevaltuusto hyväksyi muutosohjelman 2026–2029 kahden äänestyksen jälkeen.
Muutosohjelma on uudistus- ja sopeuttamissuunnitelma, jossa kuvataan keskeiset toimenpiteet ja niitä ohjaavat periaatteet strategian toteuttamiseksi. Se on samalla myös valtionhallinnon edellyttämä suunnitelma, jotta hyvinvointialue voi hakea lisäaikaa aiempien alijäämien kattamiseen.
Ero luottamustehtävästä
Aluevaltuusto
- myönsi eron Petteri Materolle aluehallituksen varajäsenen tehtävästä ja valitsi aluehallitukseen Pasi Kilpeläiselle henkilökohtaisen varajäseneneksi Sami Halosen.
- myönsi eron Petteri Materolle yksilöasioiden jaoston varajäsenen tehtävästä ja valitsi Pasi Kilpeläiselle henkilökohtaisen varajäseneneksi Sami Halosen.
Aluevaalilautakunnan varapuheenjohtajan ja ikäihmisten ja vammaisten asioiden valiokunnan varajäsenen valitseminen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
Aluevaltuusto valitsi
Aluehallituksen varajäsenen ja työikäisten asioiden valiokunnan varajäsenen valitseminen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
Aluevaltuusto valitsi
Aluevaltuuston kokousajankohdat syksy 2026
Aluevaltuusto vahvisti kokousajankohdiksi 28.9. sekä 14.12.2026
Lisäksi aluevaltuuston seminaari pidetään 2.11, jonka yhteydessä pidetään tarvittaessa aluevaltuuston kokous.
Valtuustoaloitteet
Aluevaltuusto lähetti valtuustoaloitteet aluehallituksen valmisteltavaksi. Aloitteissa esitettiin perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden käyttämättä jättämistä sekä kieltämistä, maksuvapautta synnyttäneille äideille ja palvelulupauksen määrittämistä.