Töihin Kainuun hyvinvointialueelle
Tarvitsemme joukkoomme erityisalojen osaajia eri puolille Kainuuta. Olemme Kainuun suurin työnantaja, joten työntekijälle voidaan tarjota mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä sekä joustavat työajat ja hyvät työsuhde-edut.
Työssä jaksamista tuetaan henkilöstöeduin ja osaamisen kehittämiseen kannustetaan tarjoamalla hyvät koulutusmahdollisuudet.
Hoitoalan tehtäviä on tarjolla kaikissa toimipisteissämme, joissa on monipuolisia eri tehtäviä niin terveydenhoidossa kuin sosiaalipalveluissakin. Eri ammattiryhmille tarjolla on mahdollisuuksia suunnitella urapolkuja, mm. osana lääkärien ja psykologien ammatillista koulutusta. Sosiaalityöntekijöille ja muille sosiaalialan ammattilaisille tarjoamme monenlaisia haasteellisia ja palkitsevia työtehtäviä lapsiperheiden sosiaalipalveluissa, aikuissosiaalityössä, vammaispalveluissa sekä erityispalveluissa, kuten aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluissa, sairaalan sosiaalityössä ja vanhuspalveluissa.
Pelastajille on tarjolla "Vaarojen hallitsijoiden" tehtäviä tarjolla Kainuun pelastuslaitoksen paloasemilla eri kunnissa.
Meillä työskentelee myös useita satoja työntekijöitä tukipalveluissa esim. tekniikassa, tietohallinnossa, suunnittelussa, kuljetuspalveluissa, ravintopalveluissa ja sihteeripalveluissa.
Heräsikö mielenkiintosi?
Ota yhteyttä tai ilmoittaudu sijaiseksi tästä
Yhteystiedot:
Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus
Palvelualuepäällikkö Tarja Juppi
puh. 044 777 3311
tarja.juppi@kainuu.fi
Koulu- ja nuorisopsykologit
Koulupsykologi Minna Niemi
puh. 044 797 4072
minna.niemi@kainuu.fi
Aikuisten sosiaalityö
vs. johtava sosiaalityöntekijä Tony Nummi
puh. 044 716 7036
tony.nummi@kainuu.fi
Vastuualuepäällikkö/johtava sosiaalityöntekijä Päivi Ahola-Anttonen
puh. 044 7101792
paivi.ahola-anttonen@kainuu.fi
Perheiden tuki ja ostopalvelut
Palvelualuepäällikkö Hanna Karvinen
puh. 040 669 6505
hanna.karvinen@kainuu.fi
Asumisen ja sosiaalisen kuntoutuksen palvelut:
ma. Palvelualuepäällikkö Tiina Kiiltomäki
puh. 044 750 2160
tiina.kiiltomaki@kainuu.fi
Kuntoutuspalvelut:
Palvelualuepäällikkö Esa-Petri Nurmela
puh. 044 797 0545
esa-petri.nurmela@kainuu.fi
Erityisterapia:
Tulosyksikön päällikkö Marjo Mäkinen
puh. 044 710 1318
marjo.makinen@kainuu.fi
Fysioterapia:
Tulosyksikön päällikkö Mervi Kemppainen
puh. 044 797 0024
mervi.a.kemppainen@kainuu.fi
Fysiatria ja fysioterapiapalvelut:
Palveluesihenkilö Leena Vuorenmaa
puh. 044 750 2531
leena.vuorenmaa@kainuu.fi
Sihteeripalvelut:
vs. Palveluyksikkö päällikkö Merja Näsänen
puh. 044 770 6844
merja.nasanen@kainuu.fi
Talouspalvelut:
Talousjohtaja Eija Immonen
puh. 044 797 0656
eija.immonen@kainuu.fi
Henkilöstöpalvelut:
Palvelussuhdepäällikkö Pia Kovalainen
puh. 044 797 0015
pia.kovalainen@kainuu.fi
Tietohallintopalvelut:
Tietohallintojohtaja Jari Väisänen
puh. 044 023 9329
jari.vaisanen@kainuu.fi
Kuljetuspalvelut:
Kuljetuspäällikkö Hannu Hänninen
puh. 044 797 0688
hannu.hanninen@kainuu.fi
Kainuun pelastuslaitoksen yhteystiedot
toihin kainuun hyvinvointialueelle muut ammattiryhmät erityistyöntekijät