Tarkastuslautakunta 2025-2029

Tarkastuslautakunta huolehtii hyvinvointialuelaissa säädettyjen tehtävien mukaisesti hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämisestä, hyvinvointialueen ja hyvinvointialuekonsernin toimintaan ja talouteen kohdistuvasta tavoite-, tuloksellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusarvioinnista sekä sidonnaisuusilmoitusten ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen valvonnasta.

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Tarkastuslautakunta tekee myös aluevaltuustolle esityksen siitä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja vastuuvapaus myöntää tilivelvollisille.

Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

JäsenVarajäsen
    Pentti Moilanen, pj. (kesk.)      Hannu Gröhn  
    Paavo Enroth, vpj. (kok.)    Eija Jansson 
    Pertti Granqvist (vas.)    Päivi Soldatkin 
    Helena Ohtonen (sdp)    Kati Rita
    Hannu Korhonen (ps)    Teemu Niva
    Tanja Pyykkönen (kd)    Juha Marin
    Johanna Heikkilä (vihr.)    Sari Alakurtti


Sihteeri: 
Miia Pussinen
sisäinen tarkastaja
puh. 040 6363 524
miia.pussinen@kainuu.fi

Toimielimet Päätöksenteko

Aluehallitus 2025-2029

Aluehallituksesta ja sen tehtävistä säädetään laissa hyvinvointialueista (611/2021) § 43.

Aluehallitukseen kuuluu 11 jäsentä poliittisten voimasuhteiden mukaisesti. Hallitus johtaa hyvinvointialueen toimintaa, hallintoa ja taloutta, joista käytännön tasolla vastaa hyvinvointialuejohtaja omine alaisineen. Viranhaltijat ja työntekijät toteuttavat päätöksentekijöiden linjaukset ja huolehtivat päivittäisen toiminnan sujuvuudesta.

Yhteystiedot käytettävissä valtuutettujen antamien julkaisulupien mukaisesti.

Jäsen henkilökohtainen varajäsen
Kanniainen Mikko, puheenjohtaja
 Kesk.
Kemppainen Esa, Kesk.
Moisanen  Kirsi, 1. varapuheenjohtaja
Kesk.
Leinonen Ulla , Kesk.
Kilpeläinen Pasi, 2. varapuheenjohtaja, PSMatero Petteri, PS
Ahonen Esa, Kesk.Tolonen Aaro, Kesk.
Lukkarinen Seija,  Kesk.Helttunen Erja, Kesk.
Räisänen Aki, Vas.Korhonen Jouko, Vas.
Kela Mari, Vas.Tiainen Anja, Vas.
Heikkinen Matti, Kok.Seppänen Juhani, Kok.
Heikkinen Tea, Kok.Tolonen Kaisa, Kok.
Seppänen Riikka, SDPKinnula Susanna, SDP
Kilpeläinen Sami; KDKela Antti, KD

hallintosihteeri Sinikka Hynynen p. 040 5689 793 

(päivitetty 16.6.2025)

Toimielimet Päätöksenteko

Aluevaltuusto 2025-2029

Aluevaltuustolla on kaikki lain hyvinvointialueista (611/2021) 22 §:n mukaan aluevaltuustolle kuuluvat tehtävät.
Aluevaltuustossa toimii 59 valtuutettua.
 

Linkki aluevaltuuston kokousten suoratoistopalveluun on sivun alareunassa.

Yhteystiedot julkaistaan myöhemmin

valtuutettu sähköpostipuhelin
Kortelainen Miikka, aluevaltuuston puheenjohtajaVas.  
Keränen Heimo, aluevaltuuston 1. varapuheenjohtajaKesk.  
Suutari Hannu, aluevaltuuston 2. varapuheenjohtajaKok.  
Kangasharju Marjo, aluevaltuuston 3. varapuheenjohtajaSDP  
Ahonen EsaKesk.  
Alakärppä MikkoVihr.  
Enroth PaavoKok.  
Granqvist PerttiVas.  
Gröhn HannuKesk.  
Hakkarainen PeppiinaVas.  
Halonen SamiPS  
Heikkinen MattiKok.  
Heikkinen RiikkaPS  
Heikkinen SallaKesk.  
Heikkinen TeaKok.  
Hekkala HeikkiSDP  
Helttunen ErjaKesk.  
Huotari HeikkiKesk.  
Huotari RiikkaKok.  
Huttu-Juntunen TerttuVas.  
Huttunen PenttiKesk.  
Hyvönen KariKok.  
Kanniainen MikkoKesk.  
Kela AnttiKD  
Kela MariVas.  
Kemppainen EsaKesk.  
Kemppainen TuoviKesk.  
Keränen SiljaVihr.  
Kilpeläinen PasiPS  
Kilpeläinen SamiKD  
Kinnula SusannaSDP  
Kinnunen EveliinaKesk.  
Korhonen HannuPS  
Korhonen JoukoVas.  
Kuvaja KaroliinaVihr.  
Laurila SonjaSDP  
Leinonen MinnaKesk.  
Lukkarinen SeijaKesk.  
Lämpsä JouniVas.  
Malinen PenttiKesk.  
Mikkola JaakkoKD  
Moilanen PenttiKesk.  
Moisanen KirsiKesk.  
Määttä NinaPS  
Niemelä PaavoKesk.  
Oikarinen MarkkuSDP  
Oikarinen PaavoKesk.  
Oinas-Panuma KaisaKesk.  
Patronen KaijaKesk.  
Perhovaara JaakkoKok.  
Piirainen RaimoSDP  
Räisänen AkiVas.  
Sainio SamiVas.  
Seppänen AtteSDP  
Seppänen JuhaniKok.  
Seppänen RiikkaSDP  
Seppänen SakariKesk.  
Tolonen AaroKesk.  
Väisänen UntoKok.  

hallintosihteeri Sinikka Hynynen p. 040 5689 793 

(päivitetty 2.6.2025)

Toimielimet Päätöksenteko

Aluevaltuuston livestriimi

Suora lähetys aluevaltuuston kokouksesta on seurattavissa Youtube -kanavallamme

Ota kanava seurantaan niin saat ilmoituksen lähetyksen alkamisesta!

Siirry palveluun

Kokousasiakirjat ja kokousaikataulut

Päätökset Toimielimet kokous kokoukset

Kokousasiakirjat

Kainuun hyvinvointialueen toimielinten kokousasiakirjat

Kokousasiakirjat

Aluevaltuuston livestriimi

Suora lähetys aluevaltuuston kokouksesta on seurattavissa Youtube -kanavallamme.

Ota kanava seurantaan niin saat ilmoituksen lähetyksen alkamisesta!

Siirry palveluun