Sosiaalinen luotto

Sosiaalinen luotto on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille Kainuussa vakinaisesti asuville henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta saada muuta luottoa kohtuullisilla ehdoilla esimerkiksi vakuuksien puuttumisen tai luottohäiriö-merkinnän vuoksi. Sosiaalisen luoton avulla ehkäistään taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistetään henkilön itsenäistä suoriutumista.

Sinulle voidaan myöntää sosiaalista luottoa esimerkiksi velkojen järjestelyyn, talouden hallintaan tai velkakierteen katkaisemiseen, jos sinulla on riittävästi maksuvaraa maksaa luotto takaisin sovitussa ajassa.

Et voi saada luottoa yritystoiminnan rahoittamiseen.

Luoton saaminen edellyttää sinulta säännöllisiä tuloja, kuten palkkaa, eläketuloja tai ansiosidonnaista päivärahaa. Päivärahan tulee riittää koko laina-ajalle. Luottoa et voi saada, mikäli Kelan työmarkkinatuki on ainoa tulonlähteesi.

Toimintaohjeet

Toimi näin

Ota yhteyttä aikuisten sosiaalityön puhelinpalveluun 08 6156 7741 ma - to klo 9 - 15 ja pe 9 - 14. Puhelinkeskustelun aikana tehdään alkukartoitus. Sen perusteella nähdään, täyttyvätkö sosiaalisen luoton edellytykset, ja varataan mahdollisesti aika aikuisten sosiaalityöhön.

Hakemista varten tarvitaan tositteet tuloista, menoista, varoista, verotuspäätös, luottotietorekisteriote sekä pankkitiliotteet kolmelta kuukaudelta ja kaikista veloista. Avio- ja avoparit hakevat luottoa yhdessä.

Veloiksi lasketaan mm. erääntyneet laskut, perintätoimistojen saatavat, ulosotossa olevat velat, luottokortit, pankkien ym. kulutusluotot, pikavipit, osamaksut, rästivuokrat sekä mahdolliset yksityishenkilöiden lainat. Tarkemmat ohjeet tarvittavista liitteistä annetaan ajanvarauksen yhteydessä.