Strategiat ja suunnitelmat
Tutustu Kainuun hyvinvointialueen järjestämissuunnitelmaan
Aluevaltuusto hyväksyi Kainuun hyvinvointialueen järjestämissuunnitelman 24. huhtikuuta 2023. Järjestämissuunnitelmassa esitetään hyvinvointialueen lähivuosien palvelustrategia, jonka tavoitteena on turvata kainuulaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut.
Väestön vanhetessa ja palvelutarpeen pysyessä korkeana ja rahoitusmallin muuttuessa hyvinvointialueen toimintoja on uudistettava merkittävästi. Alkuvaiheessa kustannustasoa alentavia toimia on tunnistettu noin kymmenen miljoonan euron edestä, mutta sopeuttamistarve on merkittävästi tätä suurempi.
Valtuustotason linjausten painopisteinä ovat erityisesti lähipalveluiden uudistaminen sekä kotiin annettavien ja digipalveluiden ja varhaisen tuen kehittäminen. Tarkemmista toimenpiteistä päättää aluehallitus toimialueiden esitysten perusteella.
Toimialueilla muutokset liittyvät perusterveydenhuollon osalta erityisesti vastaanottopalveluihin ja terveyskeskusosastoihin. Ikäihmisten palveluissa palvelurakennetta kevennetään ja kehitetään erityisesti yhteisöllistä asumista. Sosiaali- ja perhepalveluiden osalta vahvistetaan varhaisen tuen palveluita ja uudistetaan sosiaalityötä ja -ohjausta. Hallinnossa ja tukipalveluissa vähennetään toimitiloja sekä tehostetaan luottamushenkilöhallintoa.
Lähipalveluiden sisältö ja toteutustavat muuttuvat nykyisen ja ennustetun väestörakenteen ja palvelutarpeen mukaan. Digitaalisia palveluita vahvistetaan, ja sote-keskukset kokoavat yhteen aiemmat terveysasemien ja sosiaalitoimen lähi- ja etäpalvelut. Ne voivat sisältää perinteisiä vastaanottopalveluita, digitaalisia palveluita tai liikkuvia palveluita.
Hyvinvointialueen investointeja on voimakkaasti rajoitettu valtion rahoituksen myötä. Kainuussa tavoitteena on luoda edellytyksiä pidemmän aikavälin hallittuun toimintaan, jolloin myös toimitilakysymyksiä on tarkasteltava. Sote-keskuksiin kehitetään uudenlaisia tilamalleja, mm. moduulirakentamisella. Asumisen investointeja ohjataan puolestaan kuntien ja yksityisen sektorin suuntaan.
Järjestämissuunnitelman aineistoihin voi tutustua tarkemmin alla olevasta esittelystä.
Kainuun hyvinvointialueen strategia
Aluevaltuusto hyväksyi Kainuun hyvinvointialueen strategia 21.marraskuuta 2023. Sen laatimiseen on osallistunut runsaasti sekä henkilöstöä että asukkaita.
Kainuun hyvinvointialueen strategia ohjaa Kainuun sote- ja pelastuspalveluita lähivuosina. Siinä korostetaan osallisuutta ja uudistumista. Strategiassa painotetaan myös kainuulaisten omatoimisen ja ennakoivan hyvinvoinnin edistämistä peruspalveluiden toimivuuden ohella. Työvoiman saatavuuden turvaaminen ja rahoitusmallin muutokset edellyttävät myös monia uudistuksia, jotta palvelut voidaan järjestää.
Strategian valintoihin perustuvat muut suunnitelmat ja tarkemmat toimeenpano-ohjelmat. Johtamisen ja organisaatiokulttuurin muutos nähdään välttämättömänä, samoin rohkea uudistuminen ja talouden tasapainottaminen. Kainuun hyvinvointialueen palvelulupaus ’huolenpitoa itsestä ja muista’ on teema, jonka varaan hyvinvointialueen toimintaa rakennetaan.
Strategia järjestämissuunnitelma