Tiedote 03.03.2025

Kainuun aluehallituksen kokous 3.3.2025

Kainuun hyvinvointialueen tilinpäätös ennakoitua parempi - hoitojonojen purkamiseen panostetaan

Aluehallitukselle esitettiin katsaus maaliskuun lopulla valmistuvaan tilinpäätökseen, jonka mukaan vuoden 2024 alijäämä tulee jäämään merkittävästi pienemmäksi, noin yhteentoista miljoonaan euroon. 

”Vaikka tulos on todella paljon ennakoitua parempi, kahden tilikauden jälkeen katettavana on noin 30 miljoonan euron alijäämät, joten tasapainotustoimet jatkuvat tulevaisuudessakin. On myös huomattava, että kertynyt hoitovelka eli pidentyneet jonot tuovat kustannuksia”, toteaa Kainuun hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää.

Aluehallitus päätti käynnistää toimet kirurgian hoitojonojen purkamiseksi. ”Hoitotakuun ylitykset erityisesti ortopediassa sekä selkä- ja tyräkirurgiassa edellyttävät sekä KAKS:ssa tehtävää lisätyötä että palveluiden hankkimista. Näiden kustannukset ovat useita satoja tuhansia euroja” sanoo Mäenpää.

Aluehallitus käynnistää valmistelut Puolangan sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta

Kainuun aluehallitus päätti käynnistää valmistelut Puolangan sote-palvelujen ottamisesta osaksi omaa tuotantoa vuoden 2026 alusta lähtien. 

Hyvinvointialueelle vuonna 2023 siirtynyt Puolangan kunnan kokonaisulkoistussopimus Terveystalo Kuntaturva Oy:n kanssa päättyy tämän vuoden lopussa. ”Hyvinvointialue vastaa palveluiden järjestämisestä myös Puolangalla, jossa on hyvä henkilöstö ja uudet toimitilat, joten lähtökohdat tuotannon siirtymiselle ovat hyvät. Selvitämme henkilöstön siirron mahdollisuuksia liikkeenluovutuksella hyvinvointialueen työntekijöiksi”, kertoo hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää. 

Kainuun aluehallitus hylkäsi entisen hyvinvointialuejohtajan vaatimukset 

Aluehallitus hylkäsi kesällä 2024 tehtävästään irtisanoutuneen hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindbergin esittämät vaatimukset virkasuhteen palauttamisesta sekä korvausten maksamisesta. ”Aluehallitus katsoo, että irtisanoutuneelle hyvinvointialuejohtajalle on maksettu johtajasopimuksen mukainen korvaus, eikä esitetyille vaatimuksille ole perustetta”, kommentoi aluehallituksen puheenjohtaja Esa Ahonen.

 

Kokousasioita lyhyesti

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen Puolangan kunnan alueella 1.1.2026 alkaen

Aluehallitus päätti käynnistää valmistelut Puolangan sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnan ottamiseksi hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi. Lisäksi selvitetään mahdollisuus siirtää Terveystalo Kuntaturva Oy:n Puolangalla toimiva henkilöstö liikkeenluovutuksen perusteella Kainuun hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2026 lukien. Mahdollinen henkilöstön siirtosopimus hyväksytään myöhemmin erikseen.

Puolangan kunnan ja Terveystalo Kuntaturva Oy:n välinen sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistussopimus päättyy 31.12.2025 ja sen vastuu siirtyy Kainuun hyvinvointialueelle. Puolangan palvelut aiotaan siirtää hyvinvointialueen omaksi tuotannoksi vuoden 2026 alusta. Tavoitteena on yhtenäistää palvelurakenne hyvinvointialueen muiden kuntien kanssa.

Erikoissairaanhoidon jononpurku

Aluehallitus päätti käynnistää kirurgian erikoisalalla hoitojonojen purkamisen ortopedian, selkä- ja tyräkirurgian osalta. Lisäksi tehostetaan terveydenhuollon jonotilanteen seurantaa. Aluehallitus edellyttää terveyden ja sairaanhoidon toimialueen valmistelevan 31.3.2025 mennessä kokonaissuunnitelman toimenpiteistä, joilla kiireettömän hoidon jonotilanne saadaan lakisääteiseksi.

Lastenyksikön rakentaminen

Aluehallitus merkitsi tiedoksi Lastenyksikön rakennussuunnitelmat ja kustannusarvion sekä päätti hyväksyä rakennushankkeen. Suunniteltu yksikkö sisältää sekä lastensuojelun sijaishuollon että vammaisten lasten tilapäishoidon paikkoja. 

Kainuun hyvinvointialue järjestää lastenkotipalveluja Salmijärvellä, mutta rakennukset ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Sosiaalipalvelujen selvityksessä on todettu, että hyvinvointialueen omien lastensuojelupalvelujen lisääminen ja kehittäminen on taloudellisesti järkevää, sillä ostopalvelujen kustannukset ovat korkeita.

Investointisuunnitelmassa yksikön rakentamiseen on hyväksytty 1,9 M€ vuodelle 2025 ja 2,0 M€ vuodelle 2026. 

Terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden toimialuejohtajan viransijaisuus

Aluehallitus päätti, että terveyden ja sairaanhoidon palveluiden toimialuejohtajan sijaisena toimii johtajaylilääkäri Ritva Kanervo siihen saakka, kunnes toimialuejohtajan vakinainen virka on täytetty.

Palvelussuhteen päättymistä koskeva vaatimuskirjelmä

Aluehallitus hylkäsi Jukka Lindbergin esittämät vaatimukset hyvinvointialuejohtajan palvelussuhteen palauttamisesta ja korvausvaatimuksista. 

Entinen hyvinvointialuejohtaja on vaatinut, että hänen virkasuhteensa palautetaan voimaan tai hänelle maksetaan korvauksena 200 000 euroa sekä hänen lakimiehensä käytöstä aiheutuneet kustannukset.

Hyvinvointialueen näkemyksen mukaan asiassa on toimittu johtajasopimuksen ja sovittujen menettelyjen mukaisesti, eikä uusille vaatimuksille ole perustetta.

Oikaisuvaatimus viranhaltijapäätökseen koskien virantoimituksesta pidättämistä ja virkasuhteen päättämisestä

Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus hylkäsi oikaisuvaatimuksen, joka koskee henkilöstöpäätöstä viranhaltijan virkasuhteen päättämisestä ja virantoimituksesta pidättämisestä. Palvelualuepäällikön viranhaltijapäätös (27.1.2025) asiassa jää voimaan.

Hyvinvointialueen päätöksen perusteluiden mukaan työnantajalla on ollut viranhaltijalain 35 §:n mukainen asiallinen ja painava syy viranhaltijan irtisanomiseen ja yhtäältä myös kyseessä olevan lain 47 §:n mukainen peruste virantoimituksesta pidättämiseen.

Sisäisen tarkastuksen raportti 2024 ja vuosisuunnitelma 2025

Aluehallitus merkitsi sisäisen tarkastuksen raportin 2024 ja vuosisuunnitelman 2025 tiedoksi.

Vaikuttamistoimielinten toimintakertomukset 2024

Aluehallitus merkitsi nuorisovaltuuston, vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston toimintakertomukset 2024 tiedoksi.

Istekki Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Aluehallitus hyväksyi Istekki Oy:n yhtiöjärjestyksen muutokset sekä Istekki Oy:n osakassopimuksen muutokset ja valtuutti toimialuejohtaja Timo Halosen allekirjoittamaan osakassopimuksen.

Istekki Oy on julkisorganisaatioiden omistama informaatio- sekä terveyden ja hyvinvoinnin teknologian asiantuntijaorganisaatio ja sidosyksikköyhtiö. Kainuun hyvinvointialue omistaa Istekki Oy:n osakekannasta 0,05 prosenttia.

Maakuntien tilakeskuksen omistajastrategian hyväksyminen

Aluehallitus hyväksyi Maakuntien tilakeskus Oy:n omistajastrategian.

Maakuntien tilakeskus Oy on valtion, hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän omistama yhtiö, joka toimii valtakunnallisena toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskuksena. Yhtiö ylläpitää hyvinvointialueiden yhteistä tilatietojärjestelmää ja tarjoaa siihen liittyviä palveluja, joita hyvinvointialueet ovat velvollisia käyttämään. 

Eropyyntö hyvinvointialueen luottamustehtävistä

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle eron myöntämistä Tea Heikkiselle aluehallituksen varsinaisen jäsenen tehtävästä sekä aluehallituksen uuden varsinaisen jäsenen valitsemista.

Aluehallitus myönsi eron Tea Heikkiselle turvallisuusjaoston jäsenyydestä ja turvallisuusjaoston puheenjohtajan tehtävästä. Aluehallituksessa ei tehty esitystä turvallisuusjaoston uudesta jäsenestä eikä puheenjohtajasta.

Aluehallitus myönsi eron Tea Heikkiselle yksilöasioiden jaoston varajäsenen tehtävästä. Aluehallituksessa ei tehty esitystä yksilöasioiden jaoston varajäsenestä.