Kainuun aluehallituksen kokous 5. toukokuuta
Kainuun aluehallitus on hyväksynyt pelastuslaitoksen palkkaohjelman valmistelun henkilöstön rekrytoinnin helpottamiseksi. Tavoitteena on lisätä organisaation veto- ja pitovoimaa sekä kehittää palkkausjärjestelmää tasa-arvoisemmaksi.
”Kainuun pelastuslaitoksen palkkataso on parantunut, mutta jäänyt kaikissa tehtäväryhmissä ympäröivien laitosten korkeimpia tasoja alemmaksi. Harvaan asutun maakunnan pelastushenkilöstön turvaamisen kannalta on tärkeää, että palkkaohjelma saatiin käyttöön. Valmistelu tehtiin hyvässä yhteistyössä työnantajan ja sopijajärjestöjen kanssa ja lopputulos oli mielestäni varsin tasapainoinen”, toteaa hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää.
Aluehallitus päätti suun terveydenhuoltoa koskevien yhteistoimintaneuvotteluiden päättymisestä. Niiden tuloksena tehostetaan työajan käyttöä tauotuskäytäntöjä yhdenmukaistamalla. Jatkossa hammaspäivystyksen on oltava toiminnassa arkisin Kajaanissa, Sotkamossa ja Ylä-Kainuussa. Pienempien hoitoloiden sijaistavat päivystyspisteet katsotaan tapauskohtaisesti ja käytettävissä olevan resurssin mukaan.
Aluehallitus käsitteli kokouksessaan myös useita hankinta-asioita kuten lääkäripalveluiden kilpailutuksia ja laitehankintoja.
Kokousasioita lyhyesti
Tilintarkastuskertomus 2024
Aluehallitus päätti hyväksyä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2024 ja antaa siitä lausunnon tarkastuslautakunnalle. Tilintarkastuskertomuksessa esitetään, että tilinpäätös hyväksytään ja vastuuvapaus myönnetään tilivelvollisille.
Pelastuslaitoksen palkkaohjelma
Aluehallitus hyväksyi pelastuslaitoksen palkkaohjelman, joka otetaan käyttöön 1.6.2025 alkaen.
Palkkaohjelman tavoitteena on nostaa Kainuun pelastuslaitoksen henkilöstön palkkataso ympäröivien pelastuslaitosten tasolle ja parantaa työntekijöiden pito- ja vetovoimaa. Palkkaohjelman aiheuttamat lisäkustannukset tulevat olemaan noin 150 000 € vuodessa.
Suun terveydenhuoltoa koskevan yhteistoimintaneuvottelun päättäminen
Aluehallitus totesi yhteistoimintaneuvottelun päättyneeksi ja hyväksyi neuvotteluiden pohjalta esitetyt toimenpiteet.
Neuvotteluissa todettiin, että hammaspäivystyksen osittainen siirto Kuhmosta Sotkamoon ei muuta Kuhmon henkilökunnan työn ehtoja, kuten palkanmaksun tai palkkauksen perusteita, tauotuskäytännöt muutetaan työehtosopimuksen mukaisiksi. Lisäksi pienten toimintayksiköiden toimintaan tehdään muutoksia lomakausilla, koulutuspäivinä ja muina vastaavina aikoina.
Sisätautien erikoislääkäripalveluiden kilpailutus
Aluehallitus hyväksyi sisätautien erikoislääkäripalveluiden hankintakriteerit. Hankinnan arvioitu kustannus neljän vuoden ajalle on enintään 7,5 miljoonaa euroa.
Ikäihmisten asumispalvelujen lääkäripalveluiden kilpailutus
Aluehallitus hyväksyi ikäihmisten asumispalvelujen lääkäripalveluiden hankintakriteerit
Palvelun piiriin kuuluvat pitkäaikaisasukkaat, ja hankinnan arvioitu arvo neljän vuoden ajalle on noin 2 miljoonaa euroa.
Tietokoneiden ja oheislaitteiden hankinta
Aluehallitus hyväksyi tietokoneiden ja oheislaitteiden hankinnan kriteerit.
Hankinnan arvioitu arvo on noin 900 000 euroa vuodessa. Hankinta toteutetaan yhteishankintana Hanselin yhteishankintasopimuksen kilpailutuksen kautta.
Oikaisuvaatimus aluehallituksen päätökseen koskien päivystyksen lääkäripalveluiden hankintaa
Aluehallitus hylkäsi lääkäripalveluiden hankintaa koskevan oikaisuvaatimuksen ja pitää vaatimuksen kohteena olevan päätöksen (31.3.2025, § 85) voimassa. Salassa pidettävä, Julkisuuslaki (621/1999) § 24.
Lääkärien ostopalvelusopimusten siirto Tervia Osaajat Oy:lle ja Tervia Osaajat Oy:n toiminnan laajentaminen
Aluehallitus päätti merkitä tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan aluehallituksen päätöksen ja suhtautua myönteisesti ehdotettuun ratkaisuun, mutta lopullinen päätös edellyttää lisävalmistelua.
Medieco Oy:n osakassopimus
Aluehallitus hyväksyi Medieco Oy:n osakassopimuksen ja valtuutti hyvinvointialuejohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Medieco Oy:n omistaa Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin hyvinvointialueet. Kainuun hyvinvointialueen omistusosuus on 11, 6 %. Medieco keskittyy tällä hetkellä verkkokoulutusten toteuttamiseen ja kehittämiseen.
Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun hyvinvointialueen palvelupisteissä kesällä 2025
Aluehallitus hyväksyi toiminnan rajaukset kesällä 2025.
Akuuttihoidon ja pelastuksen palveluiden toimialuejohtajan viransijaisuus
Aluehallitus päätti nimittää palvelualuepäällikkö Tiina Kähkösen akuuttihoidon ja pelastuksen palveluiden toimialuejohtajan sijaiseksi ajalle 1.7. - 31.12.2025.
Valtuustoaloitteet
Aluehallitus päätti lähettää sosionomien tehtävänimikkeen käyttöönottoa sekä nuorten asumista koskevat aloitteet viranhaltijavalmisteluun. Vastaukset tulee valmistella lokakuun 2025 loppuun mennessä.
Lisätietoja medialle: Aluehallituksen puheenjohtaja Esa Ahonen (041 317 3077), hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää (044 797 0690)