Tiedote 12.09.2024

Kainuun aluehallitus linjaa hyvinvointialueen talouden tasapainottamista

 Kainuun aluehallituksen 12. syyskuuta laatimassa julkilausumassa linjataan hyvinvointialueen ohjausta kohti talouden tasapainoa. Hyrynsalmelle kokoontunut aluehallitus on talousseminaarissaan käsitellyt toimialueiden säästötoimenpiteitä ja talousarvion 2025 valmistelutilannetta yhdessä hyvinvointialueen johdon kanssa. 

”Keskeisinä linjauksina ovat riittävien ja vaikuttavien palveluiden turvaaminen niin, että Kainuu toimii omana itsenäisenä hyvinvointialueena. Tämä edellyttää aluehallituksen arvion mukaan sitä, että meidän on pystyttävä tehostamaan toimintaamme vähintään kansalliselle keskitasolle. Olennaista on myös turvata päivystystoiminnan ja synnytykset sisältävän keskussairaalan toimintaedellytykset. Tässä yhteistyö erityisesti pohjoisen YTA-alueen kanssa on tärkeää. Yhtenä tekijänä on huomattava myös KAKS:n rooli Puolustusvoimia palvelevana keskussairaalana”, korostaa aluehallituksen puheenjohtaja Esa Ahonen.

”Käymme läpi palvelut ja toiminnot niin tilojen, henkilöstön kuin muidenkin tekijöiden osalta. Tämä voi tarkoittaa muutoksia esimerkiksi toimitiloissa, yksikkörakenteessa tai hallinnossa. Nämä ovat hyvinvointialueen käytännön keinoja itse vaikuttaa tilanteeseen. Palveluiden sisältöön liittyvät normit ja velvoitteet rajoittavat puolestaan niihin kohdistuvia leikkauksia. Emme esimerkiksi voi dramaattisesti supistaa lakisääteisiä palveluita ilman seurauksia.” selventää Ahonen.

Hyvinvointialueiden säästötoimien lisäksi tarvitaan myös muutoksia valtion ohjaukseen

Aluehallituksen ja viranhaltijajohdon näkemyksen mukaan hyvinvointialueiden omien ratkaisujen lisäksi tarvitaan merkittäviä muutoksia nykyiseen rahoitukseen, alijäämien kattamiseen sekä palveluvelvoitteiden lainsäädäntöön liittyen. ”Jaamme huolen julkisen talouden tilasta, mutta ilman valtion ohjauksen muutoksia tilanne ei alueilla helpotu”, toteaa vt. hyvinvointialuejohtaja Timo Halonen.

”Valtion rahoituksen lisäämisestä huolimatta kustannuskehitys vetää taloutta negatiiviseksi. Pelkästään tiedossa olevien palkankorotusten oletettu vaikutus on 13–15 miljoonaa oman henkilöstön osalta. Tämä kertautuu lisäksi myös kaikissa palveluissa ja hankinnoissa. Alijäämien kattamisessa ja käyttötalouden tasapainottamisessa puhumme käytännössä useiden vuosien jaksosta”, kuvaa Timo Halonen.

Kainuun hyvinvointialueella on 19,3 miljoonaa euroa kattamatonta alijäämää vuodelta 2023. Kuluvan vuoden tulosennuste on noin 27 miljoonaa euroa alijäämäinen. Hyvinvointialuetta velvoittava lainsäädäntö edellyttää näiden kattamista kahden seuraavan tilikauden aikana. 

 

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

 

Kainuun aluehallituksen julkilausuma 12.9.2024:

Hyvinvointialueen talouden tasapainottamisessa tarvitaan omien toimien lisäksi muutoksia valtion ohjaukseen

Hyvinvointialueet ovat vaikeassa taloudellisessa tilanteessa koko Suomessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannusten nousu ja henkilöstöpula vaikuttavat toimintaedellytyksiin merkittävällä tavalla. Valtion rahoituksen lisäämisestä huolimatta merkittävien alijäämien kattaminen voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti ei nykytilanteessa ole realistista.

Kainuun aluehallituksen tavoitteena on ohjata hyvinvointialueen lähivuosien kehitystä kohti talouden tasapainoa. Tässä keskeisinä linjauksina ovat riittävien ja vaikuttavien palveluiden turvaaminen niin, että Kainuu toimii omana itsenäisenä hyvinvointialueena. Olennaista on varmistaa myös päivystävän keskussairaalan toimintaedellytykset.

Julkisessa keskustelussa ratkaisuksi esitetty hyvinvointialueiden yhdistäminen tai sairaalaverkon radikaali supistaminen ei tuo toivottua muutosta. Terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin palvelutuotannossa yhä suurempiin organisaatioihin siirtyminen ei takaa palveluiden laatua tai kustannushyötyjä.

Kainuun hyvinvointialueen pitää pystyä tehostamaan oman toimintansa tehokkuutta ja tuottavuutta merkittävällä tavalla. Ensivaiheen tavoitteena on käyttötalouden tasapaino vuodelle 2025. Käytännössä toimet edellyttävät kaikkien toimintojen läpikäymistä, joka voi tarkoittaa muutoksia esimerkiksi toimitiloissa, yksikkörakenteessa tai hallinnossa. 

Kainuun aluehallituksen näkemyksen mukaan hyvinvointialueiden omien ratkaisujen lisäksi tarvitaan merkittäviä muutoksia nykyiseen rahoitukseen ja alijäämien kattamiseen sekä palveluvelvoitteiden lainsäädäntöön liittyen.

Valtion ohjauksen muutokset ovat välttämättömiä, sillä talouden tasapainottaminen jakaantuu käytännössä merkittävän pitkälle ajalle. Samalla on varmistettava hyvinvointialueiden toimintaedellytykset velvoitteisiin nähden riittävällä rahoituksella. Ilman näihin tekijöihin vaikuttamista hyvinvointialueiden muutostyö ei ole mahdollista.

Väestökehitys ja taloudelliset muutokset vaikuttavat voimakkaasti suomalaiseen yhteiskuntaan lähivuosina. Näillä on myös väistämättä seurauksia asukkaille ja palveluiden käyttäjille. Kainuun aluehallituksen lähtökohtana on turvata perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon sekä pelastustoimen toimivuus Kainuun hyvinvointialueella.

 

Hyrynsalmella 12.9.2024

Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus