Nuorten huumekuolemien ehkäisyyn tarvitaan yhteistyötä
Suomessa huumemyrkytyskuolemien määrä on ollut viime vuosina ennätyksellisen korkea, ja erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten tilanne herättää huolta.
Nuorten huumekuolemat eivät kosketa vain yhtä palvelua tai toimijaa, vaan ne haastavat koko yhteiskunnan – myös Kainuussa. ”Tarve huumekuolemien ehkäisemiseen on todellinen. Tarvitsemme yhteistä ymmärrystä, selkeitä toimintamalleja ja rohkeutta ottaa vaikeitakin asioita puheeksi ajoissa”, kertoo koordinaattori Susanna Kinnula Kainuun hyvinvointialueelta”.
"Kainuussa on paljon osaamista ja halua tehdä yhteistyötä. Jokainen kohtaaminen voi olla juuri se ratkaiseva ja jokainen menetetty nuori on liikaa. Haluamme vahvistaa eri toimijoiden verkostoja sekä jakaa ajankohtaista tietoa, jotta tukea olisi mahdollisimman laajasti saatavilla”, korostaa Kinnula.
Kainuussa aiheeseen tartutaan kokoamalla alueen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia, kuntien nuorisotyöntekijöitä sekä järjestöjen ja kokemusasiantuntijoiden edustajia yhteiseen tapaamiseen.
Kainuun ammattilaiset koolle yhteiseen seminaariin
Keskiviikkona 9. syyskuuta Kainuun keskussairaalassa pidettävä seminaari on osa "Ei yhtään elämää hukattavaksi" -kehittämistyötä. jonka tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja ehkäistä nuorten huumekuolemia Kainuussa.
Seminaarissa verkostoidutaan ja kuullaan ajankohtaisia asiantuntijapuheenvuoroja. Lisäksi seminaarissa käsitellään ammattilaisten osaamisen vahvistamista, tunnistamista, puheeksi ottamista ja motivoivaa haastattelua nuorten kanssa työskentelyssä.
Seminaari on suunnattu erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, kuntien työntekijöille, päättäjille, järjestötoimijoille sekä kokemusasiantuntijoille, mutta sen viesti koskettaa laajasti kaikkia nuorten hyvinvoinnin parissa työskenteleviä. Tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua myös etänä.
Tarkemmat lisätiedot ja ilmoittautuminen hyvinvointialueen verkkosivuilta hyvinvointialue.kainuu.fi/tapahtumat.