Tiedote 05.05.2025

Pelastuslaitoksilla käynnistyy kampanja maastopalojen ehkäisemiseksi 

Suomessa syttyy vuosittain noin 2 500 maastopaloa. Niistä suurin osa johtuu ihmisten huolimattomuudesta. Pelastuslaitoksilla käynnistyy valtakunnallinen #käpypalaa-turvallisuusviestintäkampanja, joka opastaa ja kannustaa ihmisiä turvalliseen tulen käsittelyyn.

Maastopalojen yleisimpiä syttymissyitä ovat nuotiot, grillit, risujen poltto ja tupakointi. Merkittävä osa jäisi syttymättä, jos ihmiset olisivat tarkempia ja varovaisempia tulen käsittelyssä. Myös ilmastonmuutos lisää palojen leviämisriskiä Suomessakin, kun maasto kuivuu nopeammin.

Palosuojelurahaston tukema #käpypalaa-kampanja pyrkii ehkäisemään paloja, ja se kohdistaa viestinsä erityisesti nuorille. Pelastuslaitosten kumppanuusverkostoon kuuluvat 21 pelastuslaitosta jalkauttavat viestiä alueillaan.

Kainuun pelastuslaitoksen turvallisuus- ja valmiussuunnittelija Laura Leinonen korostaa, että maastopaloissa, kuten muissakin tulipaloissa, ennaltaehkäisy on kaiken a ja o. ”Kun meidät hälytetään paikalle, tilanne on jo päällä. Käpy palaa -kampanja tarttuu todella tärkeään asiaan, kun se herättää miettimään ja opastaa tulen käytössä”, sanoo Laura Leinonen Kainuun pelastuslaitokselta.

Kampanjan keulahahmoina Vili ja Veli 

Käpy palaa -kampanja starttaa Ylen televisiokanavilla 5. toukokuuta. Turvallisen tulen käsittelyn puolestapuhujina toimivat oravakaverukset Vili Ja Veli. 

Kampanjan kotipesänä toimii kapypalaa.fi-verkkosivusto, josta voi ladata tiiviin ja havainnollisen turvallisuusoppaan. Sivustolta löytyvät myös muun muassa voimassa olevat maastopalovaroitukset sekä somessa jaettavat Vili ja Veli -videot.

Kampanjan mahdollistajina ja vuoden 2025 pääkumppaneina toimivat Palosuojelurahasto ja Partioaitta Oy. Muita tukijoita ovat Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK, Ilmatieteen laitos ja Suomen Partiolaiset.