Kehittämisideat
Sinä olet meille tärkeä asiantuntija, kehitetään toimintaa yhdessä!
Kehitämme toimintaamme jatkuvasti. Meille on tärkeää kuulla myös asukkaiden, asiakkaiden ja järjestöjen ajatuksia ja kehittämisideoita.
Onko sinulla jokin idea, kuinka palveluita tai toimintaa voitaisiin kehittää? Miten voisimme olla esimerkiksi enemmän asiakaslähtöisiä tai tehokkaita. Kerro meille rohkeasti kehittämisideasi, joka voi olla pieni taikka suuri ja koskea mitä vain hyvinvointialueen toiminnassa!
Siirry jättämään kehittäimisidea
Käsitelemme ideat noin 1-2 kuukauden kuluessa moniammatillisen ideatiimin toimesta. Ohjaamme kehittämisideat kommentoitavaksi sopiville asiantuntijoille, jotka auttavat pohtimaan, soveltuuko kehittämisidea toteutettavaksi. Kehittämisideaa lähdetään edistämään, jos se on Kainuun hyvinvointialueen strategian ja järjestämissuunnitelman mukainen sekä toteutuskelpoinen.
Tällainen tapa kerätä kehittämisideoita on uutta toimintaa, jota kehitetään ja parannellaan tarvittaessa.
Huomaathan, että asiakaspalautteelle on oma paikkansa ja tämä lomake on kehittämisideoita varten. Saamaasi hoitoon tai palveluun liittyvää palautetta voit antaa reaaliaikaisen asiakaspalautejärjestelmän kautta, joka ohjautuu suoraan ao. yksikön palautteenkäsittelijälle.