Sirkunkujan asumisyksikkö - Yksikön esittely opiskelijoille

Yksikön sijainti
Sirkunkujan asumisyksikkö sijaitsee Variskankaalla Kajaanissa. Asumisyksikkö on rakennettu vuonna 2014. Sirkunkujan asumisyksikkö on 15 kehitysvammaisen asukkaan koti. Kodissa on kolme viiden asukkaan ryhmää eli puhumme A, B ja C-rapuista.
Henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Aamuvuorossa työskentelee 4-5 työntekijää ja iltavuorossa 4-5 työntekijää. Yövuorossa on yksi työntekijä. Työntekijöiden tehtävänimikkeenä on ohjaaja. Yksi ohjaajista toimii ohjaajan tehtävän ohella tiimivastaavana.

Opiskelijat
Hyvinvointi ja toimintakyvyn edistäminen, yksikkömme sopii lähihoitajaopiskelijoille, erityisesti vammaistyön osaamisalalle.


Meillä voit oppia:
• kehitysvammaisuudesta ja siihen liittyvistä asioista esim. lisävammoista
• toteuttaa asiakkaiden kuntouttavaa perushoitoa
• asukkaiden ohjaamista päivittäisissä toiminnoissa ja toteuttaa yksilökeskeisestä työotetta asukkaiden arjessa
• erilaisten apuvälineiden käyttöä asukkaiden arjessa
• suunnitella asukkaille päiväaikaista toimintaa ja toteuttaa sitä
• tutustua, miten asukkaiden palvelusuunnitelma- ja palvelutarpeen arvioinnit ohjaavat heidän palvelujaan asumisyksikössä
• kehitysvammalain mukaisesta itsemääräämisoikeuden tukemisesta ja osallisuuden mahdollistamisesta asukkaiden arjessa
• vaihtoehtoisista kommunikointimenetelmistä ja niiden käytöstä asukkaiden arjessa
• mitä työelämätaidot ovat
• tiimityöskentelystä sekä verkostoyhteistyöstä ja toteuttaa niitä
• miten asiakastietojärjestelmää käytetään asiakkaiden päivittäiskirjaamisessa
• lääkehoidon toteuttamisesta
• toteuttaa virkistystoimintaa asukkaille
• toteuttaa asiakastyöhön liittyviä tietosuoja -asioita.

Tervetuloa oppimaan!
Kainuun sote/
Sirkunkujan asumisyksikkö
Sirkunkuja 4, 87400 Kajaani
p. 044-7217328

Palveluesimies Arja Karppinen
puh. 044-7974128
arja.karppinen@kainuu.fi

Opiskelijavastaavat ja yhteystiedot
Liisa Rautiainen puh. 044-703 5546 liisa.rautiainen@kainuu.fi
Merja Kilpeläinen puh. 044-721 7328 merja.kilpelainen@kainuu.fi

Leivolan päivätoiminta - Yksikön esittely opiskelijoille

Yksikön kuvaus


Leivolan päivätoiminta sijaitsee Leivolankylällä, Sotkamon keskustasta Kajaaniin päin n. 3 km. Päivätoiminnan kanssa samassa pihapiirissä on Leivolan asunnot -asumisyksikkö, jossa asuu kehitysvammaisia aikuisia, joista osa käy päivätoiminnoissa.
Päivätoiminta Leivola tarjoaa päivätoimintaa kehitysvammaisille aikuisille, jotka eivät kykene kehitysvammaisuuden ja/tai iän mukanaan tuomien haasteiden/esteiden vuoksi osallistumaan työtoimintoihin.
Asiakkaita käy päivittäin tällä hetkellä noin kymmenen, klo 9-15 välillä.
Päivittäinen toiminta on virkistys- ja viriketyyppistä, jossa pyritään huomioimaan yksilöllisesti kunkin asiakkaan toimintataso. Lisäksi päivään kuuluu harjaantumista arjen rutiineihin kehitysvammaisten asiakkaiden elämänhallinnantunteen lisäämiseksi.
Kerran kuukaudessa on erityislasten (7-18 v.) viikonloppuhoitoa ja koululaisten lomien aikaan erityislasten loma-ajanhoitoa.

Henkilökunta
Henkilökuntaan kuuluu kolme ohjaajaa. Ohjaajien koulutukset ovat apuhoitaja +kehitysvamma-alan ammattitutkinto, sosiaaliohjaaja ja lähihoitaja.

Opiskelijat
Päivätoiminta Leivola sopii harjoittelujaksoksi lähihoitaja- ja sosionomi-opiskelijoille sekä sairaanhoitajaopiskelijoiden perusjaksoksi.

Meillä voit oppia:
• Kohtaamaan kehitysvammaisen asiakkaan ja toimimaan vuorovaikutuksessa hänen kanssaan
• Ohjaamaan kehitysvammaisille henkilöille toimintatuokioita huomioiden asiakkaiden yksilölliset tarpeet sekä yksin että ryhmässä.
• Kehitysvammalain mukaisista palveluista ja itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta sekä niiden toteuttamisesta päivittäisessä työskentelyssä
• Työskentelemään kuntouttavaa työotetta käyttäen
• Moniammatillisen yhteistyön merkityksestä kehitysvammaisen arjessa
• Vaihtoehtoisten kommunikaatiomenetelmien käyttöä
• Perushoitoa ja hoivaa
• Asiakaskirjaamista
• Apuvälineiden käyttöä
• Virkistystoiminnan järjestämistä
• Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemista ja ylläpitämistä (psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen)
• Työyhteisön työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyviä asioita
• Omaisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä

Tervetuloa oppimaan!
Päivätoiminta Leivola, Alkulantie 15 G. 88600 Sotkamo

Yksikön esihenkilö
puh. 044 797 0359
 

Opiskelijavastaavat ja yhteystiedot
Aila Härkönen puh 044 7502250, 044 7975244
aila.k.harkonen@kainuu.fi

Toimintakeskus Sotkamo - Yksikön esittely opiskelijoille

Toimintakeskus Sotkamo

Toimintakeskus Sotkamo toimii kahdessa erillisessä yksikössä, joista toinen yksikkö si­jait­see Hir­ven­nie­mel­lä Ratatiellä, noin 2,5 km pääs­sä Sot­ka­mon kes­kus­tas­ta. Al­le ki­lo­met­rin sä­teel­lä Ratatien yksiköstä Lei­vo­lankujalla sijaitsee toinen toimintakeskuksen yksikkö. Leivolankujan yksikön kans­sa sa­mas­sa pi­ha­pii­ris­sä on Lei­vo­lan asun­not -asu­mi­syk­sik­kö, jos­sa asuu ke­hi­tys­vam­mai­sia ai­kui­sia, jois­ta osa käy toimintakeskuksella.

Toimintakeskuksen Ratatien yksikkö on yk­siker­rok­si­nen talo, jo­ka on ra­ken­net­tu vuon­na 1983. Yksikössä on kol­me osas­toa; teks­tii­li­puo­li, puu­puo­li ja keit­tiö ruo­ka­sa­lei­neen. Li­säk­si yk­si­kös­sä on pyyk­ki­tu­pa, puo­ti ja asiak­kail­le pu­ku­huo­ne­ti­lat. Hen­ki­lö­kun­nal­le on myös omat pu­ku­huo­ne­ti­lat, tau­ko­ti­la ja toi­mis­to­ja 4 kpl.


Lei­vo­lankujan yksikkö on kaksikerroksinen talo, joka on saneerattu nykyiseen käyttöön vuonna 2012. Yksikössä on esteettömiä toimintatiloja. Alakerrasta löytyy oleskelutila, keittiö, henkilökunnan toimisto, kaksi lepohuonetta, pyykkitupa ja saunatilat. Yläkerrassa sijaitsee elämyshuone ja askartelutila, asumisvalmennushuoneisto sekä henkilökunnan sosiaalitilat ja taukotila. Yläkerrassa on erillisessä siivessä kolmen tukiasukkaan asunnot. Yksikössä on hissi.

Tavallisimmat asiakkaat/potilaat, paikkamäärä

Toimintakeskuksella tar­jotaan kun­tout­ta­vaa työ- ja päi­vä­toi­min­taa se­kä avo­työ­toi­min­taa ke­hi­tys­vam­ma­huol­lon aikuisille asiak­kail­le, jot­ka ei­vät ky­ke­ne ke­hi­tys­vam­mai­suu­den ja/tai iän mu­ka­naan tuo­mien haas­tei­den/es­tei­den vuok­si osal­lis­tu­maan työ­toi­min­toi­hin. Asiakkaiden päi­vätoi­min­ta on vir­kis­tys- ja vi­ri­ke­tyyp­pis­tä, jos­sa py­ri­tään huo­mioi­maan yk­si­löl­li­ses­ti kun­kin asiak­kaan toi­min­ta­ta­so. Li­säk­si päi­vään kuu­luu har­jaan­tu­mis­ta ar­jen ru­tii­nei­hin ke­hi­tys­vam­mais­ten asiak­kai­den elä­män­hal­lin­nan­tun­teen li­sää­mi­sek­si.

Asiak­kai­ta käy toimintakeskuksella päi­vit­täin täl­lä het­kel­lä 20 - 25 henkilöä klo 8.30 - 15 vä­lil­lä. Osa avo­työn­te­ki­jöis­tä käy töis­sä eri yri­tyk­sis­sä ym­pä­ri Sot­ka­moa. Asiak­kaat käy­vät toi­min­nois­sa omis­ta ko­deis­taan tai ryh­mä­ko­deis­taan.

Toimintakeskuk­sen hen­ki­lö­kun­ta osal­lis­tuu myös koulujen loma-aikoina eri­tyis­huol­to­na jär­jes­tet­tä­vän kou­lu­lais­ten lo­ma-ajan­hoi­don jär­jes­tä­mi­seen. Li­säk­si toimintakes­kuk­sel­ta käy­dään suun­ni­tel­lus­ti aa­mua­pu­na Lei­vo­lan asun­not yk­si­kön aa­mu­toi­mis­sa. 

Henkilökunta

Toimintakeskuksella työs­ken­te­lee kuusi (6) oh­jaa­jaa ja yk­si (1) avus­ta­va oh­jaa­ja. Hei­dän kou­lu­tuk­sen­sa ovat va­jaa­mie­lis­hoi­ta­ja, apu­hoi­ta­ja + ke­hi­tys­vam­ma-alan am­mat­ti­tut­kin­to, so­siaa­lioh­jaa­ja, lä­hi­hoi­ta­ja, artesaani ja ke­hi­tys­vam­ma-alan am­mat­ti­tut­kin­non suo­rit­ta­nut ohjaaja sekä puu­työa­lan am­mat­ti­tut­kin­to. Avus­ta­valla oh­jaa­jalla on suo­ri­tet­tu­na ko­ti­työ­pal­ve­lui­den am­mat­ti­tut­kin­to.

Opiskelijat

Yk­sik­köm­me so­pii har­joit­te­lu­jak­sok­si lä­hi­hoi­ta­ja- ja so­sio­no­mi-opis­ke­li­joil­le se­kä sai­raan­hoi­ta­jao­pis­ke­li­joi­den pe­rus­jak­sok­si.

Meil­lä voit op­pia:

• Koh­taa­maan ke­hi­tys­vam­mai­sen asiak­kaan ja toi­mi­maan vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa hä­nen kans­saan
• Oh­jaa­maan ke­hi­tys­vam­mai­sil­le hen­ki­löil­le toi­min­ta­tuo­kioi­ta huo­mioi­den asiak­kai­den yk­si­löl­li­set tar­peet se­kä yk­sin et­tä ryh­mäs­sä.
• Ke­hi­tys­vam­ma­lain mu­kai­sis­ta pal­ve­luis­ta ja it­se­mää­rää­mi­soi­keu­den vah­vis­ta­mi­ses­ta se­kä nii­den to­teut­ta­mi­ses­ta päi­vit­täi­ses­sä  työs­ken­te­lys­sä
• Työs­ken­te­le­mään kun­tout­ta­vaa työo­tet­ta käyt­täen
• Mo­niam­ma­til­li­sen yh­teis­työn mer­ki­tyk­ses­tä ke­hi­tys­vam­mai­sen ar­jes­sa
• Vaih­toeh­tois­ten kom­mu­ni­kaa­tio­me­ne­tel­mien käyt­töä
• Pe­rus­hoi­toa ja hoi­vaa
• Asia­kas­kir­jaa­mis­ta
• Apu­vä­li­nei­den käyt­töä
• Vir­kis­tys­toi­min­nan jär­jes­tä­mis­tä
• Ko­ko­nais­val­tai­sen hy­vin­voin­nin tu­ke­mis­ta ja yl­lä­pi­tä­mis­tä (psyyk­ki­nen, fyy­si­nen ja so­siaa­li­nen)
• Työyh­tei­sön työ­suo­je­luun ja työ­hy­vin­voin­tiin liit­ty­viä asioi­ta
• Omais­ten kans­sa teh­tä­vää yh­teis­työ­tä

Ter­ve­tu­loa op­pi­maan meil­le!
 

Toimintakeskus Sotkamo
Keskuskatu 3 ja Leivolankuja 1 A
88600 Sot­ka­mo
p. 044-7974821, 044-7970022

Yksikön esihenkilö
puh. 044 797 0359
 

Opiskelijavastaavat ja yhteystiedot
Ai­la Här­kö­nen puh 044 7502250, 044 7975244
aila.k.harkonen@kainuu.fi
 

 

Leivolan asunnot - Yksikön esittely opiskelijoille

Leivolan asunnot, kehitysvammaisten asumisyksikkö

Yksikön kuvaus
Leivolan asunnot sijaitsee Leivolankylällä, noin 3km Sotkamon keskustasta Kajaaniin päin. Samassa pihapiirissä Leivolan asuntojen kanssa on päivätoiminnan yksikkö.
Leivolan asunnot on 15 paikkainen ryhmäkoti, jossa yksi huone on tilapäis-/asumisvalmennushuone. Osa asukkaistamme liikkuu itsenäisesti ja osa liikkuu pyörätuolilla itsenäisesti tai avustettuna. Osa asukkaista on omatoimisia ja tarvitsevat ohjausta päivittäisissä toiminnoissa ja osa on täysin avustettavia.
Toiminta-ajatuksemme on tarjota kodinomaisessa ympäristössä hyvää perushoitoa, hoivaa, ohjausta ja tukea kehitysvammaisen asukkaan yksilölliset tarpeet huomioiden. Tavoitteenamme on asukkaiden virkistystoiminnan järjestäminen ja toimintakyvyn ylläpitäminen kuntouttavalla työotteella. Työ on kolmivuorotyötä.


Henkilökunta
Henkilökuntaan eli ohjaajiin (13,5 vakanssia) kuuluu lähihoitajia, kehitysvammaisten hoitajia ja sosionomi. Talossamme työskentelee arkipäivisin avotyöntekijä.


Opiskelijat
Yksikkömme sopii lähi- ja sairaanhoitajaopiskelijoille. Erityisesti heille, joilla on valittuna vammaistyön osaamisala. Myöskin mm. ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala sekä sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala sopii.
 
Meillä voit oppia:
• Kohtaamaan kehitysvammaisen asiakkaan ja toimimaan vuorovaikutuksessa hänen kanssaan
• Ohjaamaan kehitysvammaista asiakasta yksilölliset tarpeet huomioiden sekä yksin että ryhmässä
• kehitysvammalain mukaisista palveluista ja itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta sekä niiden toteuttamisesta päivittäisessä työskentelyssä
• Työskentelemään kuntouttavaa työotetta käyttäen
• Moniammatillisen yhteistyön merkityksestä kehitysvammaisten arjessa
• Vaihtoehtoisista kommunikaatiomenetelmistä
• Asiakaskirjaamista
• Lääkehoidon toteuttamista
• Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemista ja ylläpitämistä (psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen)
• Työyhteisön työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyviä asioita
• Omaisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä
 
 
TERVETULOA OPPIMAAN MEILLE!
Leivolan asunnot, Tuorintie 2, 88600 Sotkamo
puh. 044 797 0212, 044 797 0211
Sininen kaksikerroksinen rakennus mäen päällä

Yksikön esimies
Saija Kokko    puh. 044 750 2796, saija.kokko@kainuu.fi

Opiskelijavastaavat

paula.i.karppinen@kainuu.fi puh. 044 748 3675
paivi.ronkainen@kainuu.fi puh. 044 797 0212

Hoitokoti Toppila - Salmijärvi - Yksikön esittely opiskelijoille

Hoitokoti Toppila sijaitsee noin 15 km Kajaanista pohjoiseen päin, osoitteessa: Toppilanmutka 32, 87930 Salmijärvi

Hoitokoti Toppila tarjoaa ikäihmisille ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa silloin kun kotiin annettavat avut eivät enää riitä. Hoitokodissamme on 56 asukaspaikkaa, jaettuna 7 eri asumissoluun.  Kaikilla asukkailla on oma huone ja WC. Lisäksi soluissa on saunat.  Asukkaat ovat vuokrasuhteessa, joten asukkaat voivat yhdessä omaistensa kanssa sisustaa huoneensa omilla tutuilla huonekaluilla ja tavaroilla. Ruokailua ja ajanviettoa varten meillä on yhteiset tilat joka solussa. Talon iso aula ja vanha ruokasali mahdollistavat isommankin porukan yhdessä olon erilaisten tapahtumien ja viriketuokioiden aikana.

Osa asukkaista on itsenäisesti liikkuvia, joko apuvälinein tai ilman. Pitkät käytävät ja lukitut ulko-ovet mahdollistavat muistisairaillekin turvallisen ja itsenäisen liikkumisen. Osa asukkaista on täysin autettavia päivittäisissä toiminnoissa.  Hoito on kuntouttavaa ja osallistavaa.    

Hoitokodin henkilökuntaan kuuluu lähi- ja perushoitajia, jotka tekevät 3-vuorotyötä ja 3 sairaanhoitajaa. Sairaanhoitajat työskentelevät kahdessa vuorossa, myös viikonloppuisin. Hoitokodissa on myös fysioterapeutti, joka vastaa asukkaiden fyysisen kunnon ylläpitämisestä sekä opastaa henkilökuntaa ergonomiseen työskentelyyn.

Perus- ja lähihoitajien työhön kuuluu perushoidon lisäksi mm. haavanhoito annettujen ohjeiden mukaan, katetrointi ja lääkehoidon vaikutuksen seuraaminen. He informoivat sairaanhoitajia asukkaan voinnissa tapahtuvista muutoksista. Asukkaan päivittäiset kirjaukset hoitajat tekevät LifeCare-järjestelmään. Meillä on käytössä omahoitaja järjestelmä; hoitajilla on omat nimetyt asukkaat, joiden asioihin hoitajat perehtyvät tarkemmin. Omahoitajat tekevät asukkaista puolivuosittain RAI-arvioinnin ja laativat sen pohjalta hoito- ja palvelusuunnitelman, joka ohjaa kaikkien hoitajien toimintaa. Itsenäisesti liikkuville asukkaille omahoitajat tekevät myös FRAT-arvioinnin (= lyhyt kaatumisvaaran arviointi). Omahoitajat ovat tarvittaessa yhteydessä omaisiin, esim. pesuaine, vaate yms. hankinnoista.

Sairaanhoitajat vastaavat asukkaiden sairaanhoidollisista asioista yhdessä perus- ja lähihoitajien kanssa. Päävastuu asukkaiden lääkehoidosta on sairaanhoitajilla. He seuraavat sekä lääkehoidon vaikutuksia että asukkaan voinnin muutoksia ja konsultoivat tarvittaessa lääkäriä sekä toteuttavat lääkehoitoa lääkärin antamien ohjeiden mukaan.  Laboratorionäytteiden ottaminen ja erilaisten rokotteiden antaminen kuuluu sairaanhoitajien työtehtäviin. Sairaanhoitajat päivittävät vuosittain lääkehoitosuunnitelman ja seuraavat, että toiminta on sen mukaista. Myös sairaanhoitajat osallistuvat asukkaiden RAI-arvioiden tekemiseen. Uuden asukkaan muuttaessa hoitokotiin sairaanhoitajat tarkistavat, että asukkaalla on kaikki hänelle kuuluvat sosiaaliset etuudet haettuna. Sairaanhoitajat työskentelevät myös solussa perus- tai lähihoitajan työparina.   

Hoi­to­ko­dil­la on oma lää­kä­ri, jo­ka käy pää­sään­töi­ses­ti 1 x kuukausi. Muu­ten lää­kä­riin ol­laan yh­tey­des­sä vir­ka-ai­ka­na Li­fe­Ca­ren vies­ti­pii­kin kaut­ta tai pu­he­li­mit­se. Päi­vys­ty­sai­ka­na ote­taan tar­vit­taes­sa yh­teyt­tä päi­vys­tä­vään lää­kä­riin.

Hoitokodin palveluesihenkilö ja apulaispalveluesihenkilö vastaavat toiminnan sujuvuudesta.

Hoitokoti Toppila soveltuu sairaanhoitajaopiskelijoiden orientoivan jakson harjoitteluun, geronomi-opiskelijoille sekä lähihoitajaopiskelijoiden harjoittelupaikaksi. Myös fysioterapeutit ja hoiva-avustajat ovat tervetulleita harjoitteluun. Hoitokodissa opit moniammatillisen työryhmän jäsenenä ikäihmisen kokonaisvaltaista hoitoa.

 

Tervetuloa oppimaan!

Hoitokoti Toppila
Toppilanmutka 32
87930 Salmijärvi

Yksikön esimies ja yhteystiedot

Palveluesihenkilö Sanna Vilmi, puh. 044 797 0031, sanna.vilmi@kainuu.fi
Apulaispalveluesihenkilö Anne Niskanen puh. 044 782 0726, anne.niskanen@kainuu.fi

Opiskelijavastaavat ja yhteystiedot

Leena Tolonen puh. 044 797 4077, leena.tolonen@kainuu.fi
Anne Niskanen puh. 044 782 0726, anne.niskanen@kainuu.fi

 

Päivitetty 23.5.2023

Ohjausryhmä

Kokoonpano

Jäsenet

Ahopelto Maire, kuntayhtymän johtaja, Kainuun sote (pj.)
Haataja Minna, työhyvinvointipäällikkö, Kainuun sote
Halonen Susanna, terveysjohtaja, Kainuun sote
Huovinen-Tervo Marjo, hallintoylihoitaja, Kainuun sote
Husman Päivi, johtaja, Työterveyslaitos
Hökkä Minna, lehtori, KAMK
Kainulainen Anna-Liisa, vastuualuepäällikkö, Kainuun sote
Karppinen Kati, ammattiliiton edustaja, Jyty
Korhonen Virpi, laatupäällikkö, Kainuun sote
Myllylä Raili, yhtymähallituksen jäsen, Kainuun sote
Mäklin Jaana, ikäihmisten palveluiden tulosaluejohtaja, Kainuun sote
Piipponen Katja, työsuojeluvaltuutettu, Kainuun sote
Pikkarainen Marita, kehittämisjohtaja, Kainuun sote
Pitkänen Outi, johtava asiantuntija, Kainuun ELY-keskus
Suhonen Marjo, professori, Lapin yliopisto
Tervo Sari, ammattiliiton edustaja, Super
Tuomivaara Pia, henkilöstöpäällikkö, Osuuskauppa Maakunta
Vesterinen Soili, henkilöstöjohtaja, Kainuun sote

Asiantuntijajäsenet

Hankio Anu, projektipäällikkö, Kainuun sote
Hämäläinen Saija, projektisihteeri, Kainuun sote (sihteeri)
Piirainen Verna, rahoitusasiantuntija, Kainuun ELY-keskus
Väyrynen Outi, projektisuunnittelija, Kainuun sote

Kokousten pöytäkirjat

 

 

 

 

Ohjausryhmän pöytäkirja 13.9.2021 (Tiedosta-hanke)

Tiedosta - työhyvinvointia ja tuottavuutta