Kuoleman kohdatessa

Saatuamme tiedon meille läheisen ihmisen kuolemasta, tuo tieto ei tunnu todelta. Sitä on vaikea uskoa. Kyseessä on mielen suojautuminen sellaiselta tiedolta, mitä se ei heti pysty ottamaan vastaan, se vaatii sopeutumisaikaa. Joskus ihmetellään myös sitä, että tällaisen järkyttävän tiedon vastaanottaminen ei tunnu miltään. On vain turta olo. Tämä saattaa tuottaa voimakkaita syyllisyydentunteita: minulle läheinen ihminen on kuollut ja minusta ei tunnu miltään. Kysymyksessä on kuitenkin ihmiselle tyypillinen sokkireaktio.

Vasta vähitellen saamamme järkyttävä tieto muuttuu todeksi mielessämme. Tällöin tulevat todelliset menetyksen tunteet ja ajatukset: järkytys tapahtuneesta, suru, kaipaus, ikävä, tyhjyys, epätoivo. Ajatukset täyttyvät toisaalta miksi-kysymyksillä ja toisaalta kysymyksillä, jotka liittyvät tapahtuneeseen ja muistoilla.

Ajatukset saattavat keskittyä tapahtuman epäoikeudenmukaisuuteen, syyllisten etsintään, omiin syyllisyydentunteisiin ja katkeruuden tunteisiin. Pelko tulevaisuudesta, pelko, että voi menettää myös muut läheiset ihmiset, saattaa vallata mielen. Yleinen tunne on myös viha ja suuttumus kuollutta kohtaan siitä, että hän jätti surijan tänne yksin kaipaamaan ja selviytymään.

Tyypillisiä jälkireaktioita tällaisessa tilanteessa ovat muistihäiriöt ja keskittymisvaikeudet. Unettomuus ja unihäiriöt ovat yleisiä. Toisaalta myös voimakas väsymys ja suuri unen tarve. Muita yleisiä jälkireaktioita ovat ärtyvyys, kärsivällisyyden puute ja tyytymättömyyden tunteet. Nämä tunteet kohdistuvat usein myös omaisiin ja muihin läheisiin ihmisiin. Tapahtuma saattaa johtaa elämänarvojen pohdintaan ja uudelleen arviointiin. Tyypillistä tällaisissa tilanteissa on myös oman elämän läpikäyminen muistojen ja mielikuvien muodossa.

Kaikki ylläkuvatut reaktiot ovat normaaleja reaktioita epänormaaliin tilanteeseen. Ne kertovat siitä, että järkyttävän kokemuksen aiheuttama välttämätön psyykkinen sopeutuminen on meneillään. Se, kuinka voimakkaita reaktiot ovat ja kuinka pitkään ne jatkuvat, vaihtelevat yksilöstä toiseen. Jotkut reagoivat voimakkaasti, toiset lievemmin.

Kuoleman kohdatessa ja surussa voidaan antaa muutamia  neuvoja, joista voi olla hyötyä. Jaa surusi, ajatuksesi ja tunteesi muiden ihmisten kanssa. Vältä yksinoloa.

Älä yritä tunkea pois mielestäsi tapahtumaan liittyviä mielikuvia, ajatuksia, muistoja ja tunteita ensimmäisten viikkojen aikana läheisen ihmisen kuoleman jälkeen, vaan käy niitä läpi sekä ajatuksissasi että puhu niistä mahdollisimman paljon.

 Älä puhu vain siitä, mitä on tapahtunut vaan puhu myös ajatuksista ja tunteistasi tapahtuman yhteydessä ja sen jälkeen. Ei haittaa, vaikka tuntuu, että puhut samat asiat uudelleen ja uudelleen. Yritä säilyttää mahdollisimman paljon normaaleja elämän rutiinejasi.

Läheisen ihmisen menetyksestä toipumista edistää olennaisesti tapahtuneiden tosiasioiden ja niihin liittyvien ajatusten ja tunteiden perusteellinen läpikäynti niiden kanssa, jotka olivat osallisina tapahtumassa sekä lähiomaisten ja -ystävien kanssa lähipäivinä tapahtuman jälkeen. Jotta tällainen psykologinen jälkipuinti-istunto voidaan järjestää, ota yhteyttä päivystyspoliklinikan sairaanhoitajapäivystykseen, ja kerro mitä on tapahtunut ja anna yhteystietosi. Sinuun tullaan ottamaan yhteyttä mahdollisimman pian jälkipuinti-istunnon järjestämiseksi.

Suru on pitkäaikainen prosessi ja se vaatii kärsivällisyyttä sekä itseltä että ympärillä olevilta ihmisiltä. Yleensä ensimmäinen vuosi on raskain, koska se sisältää jatkuvasti uusia tilanteita, jotka muistuttavat menetyksestä. On kuitenkin tärkeää, että jossain vaiheessa pystyy irrottamaan otteen menetetystä ja jatkamaan omaa elämäänsä.

Matka kuoleman hyväksymiseen voi olla pitkä, mutta se on ainut päämäärä, mihin kannattaa pyrkiä. On tarkoituksenmukaista käydä läpi kaikki negatiivisetkin tunteet kuten suru, kieltäminen, katkeruus, viha, epäoikeudenmukaisuus, epäusko, tuska, luovuttaminen ja sitten päästää niistä irti .  On tärkeää saada käydä läpi suruprosessia omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan. Ei tarvitse jaksaa kuin hetken kerrallaan. Ei tarvitse olla reipas. On lupa luovuttaa ja pyytää apua. Pääasia, että uskaltaa surra ja tuoda tunteet ulos, jotta ne eivät jää jumituksiksi kehoon tai käsittelemättömiksi asioiksi mieleen.