Tarkastuslautakunta

Kainuun hyvinvointialueen tarkastuslautakunta 

Tarkastuslautakunta huolehtii hyvinvointialuelaissa säädettyjen tehtävien mukaisesti hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämisestä, hyvinvointialueen ja hyvinvointialuekonsernin toimintaan ja talouteen kohdistuvasta tavoite-, tuloksellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusarvioinnista sekä sidonnaisuusilmoitusten ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen valvonnasta.

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Tarkastuslautakunta tekee myös aluevaltuustolle esityksen siitä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja vastuuvapaus myöntää tilivelvollisille.

Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

JäsenVarajäsen
Tuomas Kettunen, pj.Sakari Seppänen
Milla VeteläinenPiia Määttä
Pertti Granqvist, vpj.Anja Peura
Kirsi VirtanenNoora Kyllönen
Toivo SistonenTeemu Takalo
Pasi KilpeläinenEila Aavakare
Helena OhtonenHeikki Hekkala


Sihteeri: 
Miia Pussinen
sisäinen tarkastaja
puh. 040 6363 524
miia.pussinen@kainuu.fi

Toimielimet Päätöksenteko