Lyhytaikainen huolenpito
Lyhytaikaista huolenpitoa voi saada, jos huolenpidosta vastaavat läheiset ovat lyhytaikaisesti estyneet huolehtimasta henkilöstä, joka tarvitsee läheisten poissaoloaikana apua tai tukea päivittäisissä toimissa tai valvontaa turvallisuuden vuoksi. Lyhytaikaista huolenpitoa voi saada myös silloin, jos läheiset henkilöt tarvitsevat lepoa ja virkistystä. On tärkeä muistaa, että omaishoitolain mukainen omaishoitajan vapaan aikaisen huolenpidon järjestäminen on ensisijaista suhteessa lyhytaikaiseen huolenpitoon. Myös perusopetuslain mukaan lapselle järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta on ensisijainen palvelu suhteessa lyhytaikaiseen huolenpitoon.
Lyhytaikainen huolenpito on luonteeltaan tilapäistä tai tietyin väliajoin toistuvaa. Lyhytaikainen huolenpito järjestetään hyvinvointialueen järjestämällä tavalla, esimerkiksi asumisyksikköön. Tilanteet, joissa vammainen henkilö tarvitsee palvelua, voivat olla esimerkiksi:
· henkilökohtaisen avun varassa asuvan henkilön avustaja sairastuu äkillisesti ja tuuraajaa ei saada järjestettyä
· henkilön hoidosta vastaava omainen on äkillisesti estynyt hoitamaan häntä, eikä henkilö selviydy kotona ilman apua.
· muu äkillinen tai kriisitilanne
· jos kunta ei järjestä perusopetuslain 48 b §:n perusteella sellaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, joka vastaa vammaisen lapsen yksilöllisiin tarpeisiin
· koululaisten loma-aikoina vanhempien työssäkäynnin mahdollistamiseksi
Hakemiseen ja yhteystietoihin pääset klikkaamalla linkkiä.
Finlex: Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista
Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus 31.3.2025 § 84: Sosiaali- ja terveyspalveluiden myöntämisen perusteet 1.4.2025 alkaen Kainuun hyvinvointialueella Sosiaali- ja terveyspalveluiden myöntämisen perusteet 1.4.2025 alkaen.