Liikkumisen tuki
Sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuki on ensisijainen palvelu vammaispalvelulain mukaiseen liikkumisen tukeen nähden. Vammaispalvelulain mukaista liikkumisen tukea voit hakea, jos sinulla on vammasta johtuen erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja et pysty itsenäisesti käyttämään julkista liikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Liikkumisen tuki ei korvaa puuttuvaa julkista liikennettä, eikä sitä myönnetä pelkästään ajo-oikeuden menettämisen vuoksi.
Liikkumisen tukea järjestetään työ- ja opiskelumatkoihin sekä työllistymistä tukevan toiminnan, työtoiminnan ja sekä muun tavanomaisen elämän matkoihin. Liikkumisen tukea ei voi käyttää terveydenhuollonmatkoihin.
Matkoja voidaan myöntää muun tavanomaisen elämän matkoina vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, ellet hae tätä pienempää määrää matkoja. Matkasta peritään enintään julkisen liikenteen maksua vastaava maksu tai siihen verrattava kohtuullinen maksu.
Kainuun hyvinvointialueella liikkumisen tuen toteuttamistapana on henkilökohtainen apu, kuljetuspalvelu ja siihen tarvittaessa liitettävä saattajan apu tai tuki. Liikkumisen tukea ei esimerkiksi ole välttämätöntä järjestää taksimatkoina silloin, kun kykenet käyttämään julkista joukkoliikennettä henkilökohtaisen avun avulla.
Hakemiseen ja yhteystietoihin pääset klikkaamalla linkkiä.
Kuljetuspalvelumatkat tilataan puhelimitse kuljetusyksiköstä, puh. 08 6156 2018.
Finlex: Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista
Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus 31.3.2025 § 84: Sosiaali- ja terveyspalveluiden myöntämisen perusteet 1.4.2025 alkaen Kainuun hyvinvointialueella Sosiaali- ja terveyspalveluiden myöntämisen perusteet 1.4.2025 alkaen