Hoitokodit

Kainuun hyvinvointialueen ikäihmisten palveluissa on hoitokoteja, joissa henkilökunta on paikalla ympärivuorokauden. Hoitokodit on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät enää pärjää kotiin annettavien palveluiden turvin. Hoitokodeissa asukkaat ovat vuokrasuhteessa ja maksavat tarvitsemansa lääkkeet itse. Asuminen rinnastetaan kotona asumiseen ja asukas on oikeutettu saamaan Kelan etuudet.

Kaikille hoitokodin asukkaille laaditaan yksilöllinen hoito- ja palvelusuunnitelma.

Hoitokotiin asukkaaksi hakeutuminen

Kun asiakkaalle tulee ympärivuorokautisen hoidon tarve, hänelle tehdään moniammatillinen palvelutarpeen arviointi. Arvioinnin tekee asiakasohjaaja / kotihoidon työntekijä yhdessä asiakkaan ja hänen omaistensa kanssa. Jos tehdyn arvioinnin perusteella asiakas täyttää ympärivuorokautisen hoitopaikan kriteerit, hänelle tehdään hakemus moniammatilliseen työryhmään.
Asukkaaksi hoitokoteihin tullaan moniammatillisen työryhmän arvion perusteella.

Hoitokotien omavalvontasuunnitelmat (klikkaa linkkiä, jonka jälkeen omavalvontasuunnitelmat avautuvat vasemmalta pelkästä +-merkistä)

Asiakasohjaajat 

Puh. 08 6156 9728
Asiakasohjaajiin voi ottaa yhteyttä myös sähköpostilla: palveluohjaus.vanhuspalvelut@kainuu.fi

Hyrynsalmi, Kuhmo, Sotkamo ja Suomussalmi
Hyrynsalmi
Hyrynsalmen hoitokoti
Laskutie 10 / Kanervatie 3, 89400 Hyrynsalmi puh. 044 767 9416
palveluesihenkilö puh. 044 769 7761
palvelusihteeri puh. 044 797 5206

Kuhmo
Hoitokoti Honkalinna
Kappelikuja 7, 88900 Kuhmo 
palveluesihenkilö puh. 044 797 0361 
palvelusihteeri puh. 044 797 4570 
lyhytaikaishoito puh. 044 797 4035

Sotkamo
Palvelukeskus Himmeli
Pilkkitie 2, 88600 Sotkamo 
palveluesihenkilö puh. 044 797 4215
palvelusihteeri puh. 044 797 4570

Kaskela/lyhytaikaishoito
- hoitajat puh. 044 797 4572
- sairaanhoitaja puh. 044 797 4567
Yöhoitajat puh. 044 797 4591 ja 044 797 4598

Suomussalmi
Hoitokoti Jalonkoski
Välskärinkuja 4, 89600 Suomussalmi
puh. 044 777 3010
palveluesihenkilö puh. 044 797 4369
palvelusihteeri puh. 044 797 5206

Palveluyksikköpäällikkö puh. 044 797 0351
Kappelikuja 7, 88900 Kuhmo

Kajaani ja Paltamo
Kajaani

Palvelukeskus Kallio
Tullikallionkatu 3, 87100 Kajaani 
palveluesihenkilö puh. 044 797 0149
palvelusihteeri puh. 044 767 9265
Lyhytaikaishoito
hoitajat 044 710 1451 
ajanvaraus ma-pe klo 10-15 
puh. 044 797 4184

Hoitokoti Toppila
Toppilanmutka 32, 87930 Salmijärvi  
puh. 044 710 1454
palveluesihenkilö puh. 044 797 0031
palvelusihteeri puh. 044 767 9265

Vuolijoen Emmakoti
Papintie 2, 88270 Vuolijoki 
puh. 044 797 4467   
palveluesihenkilö puh. 044 288 5238
palvelusihteeri puh. 044 797 5206

Paltamo
Hoitokoti Paltaranta
Sairaalatie 7, 88300 Paltamo
puh. 044 797 4958
palveluesihenkilö puh. 044 288 5238
palvelusihteeri puh. 044 797 5206

Palveluyksikköpäällikkö puh. 044 797 4367
Tullikallionkatu 3, 87100 Kajaani

Kajaani, Paltamo, Kuhmo, Sotkamo, Suomussalmi, Hyrynsalmi
Palvelualuepäällikkö puh. 044 797 0140
Markkinatie 1, 88600 Sotkamo 

Hammashoito

Kai­nuun ham­mas­hoi­to­lat tar­joa­vat pal­ve­lu­ja alueen väes­töl­le käy­tet­tä­vis­sä ole­vien voi­ma­va­ro­jen puit­teis­sa.  
Suun terveydenhuollon palveluihin sisältyvät suun terveyden tarkastukset, terveyden edistäminen, todettujen sairauksien hoito, sairauksien ennaltaehkäisy sekä päivystys. 
 

Jännittääkö hammashoito?

Hammashoitopelon hoito- ja palveluketjussa saat tietoa hammashoitopelosta, hammashoitoon hakeutumisesta, pelkäävän potilaan hoidosta sekä hammashoitokäynnin jälkeen huomioon otettavista asioista. 

Siirry palveluun

Suun terveydenhuollon omavalvontasuunnitelma

Omavalvonnalla varmistetaan lakisääteisten palveluiden toteutuminen.

Avaa tiedosto (PDF)

Asiakaspalaute

Kaikki palautteet ovat arvokkaita, ja ne antavat sinulle mahdollisuuden vaikuttaa. Mikäli haluat palautteeseen vastauksen, jätä yhteystietosi palautelomakkeelle. 

Siirry sivulle

Asiakas- ja potilasturvallisuus

Asiakas- ja po­ti­lastur­val­li­suus on kes­kei­nen osa hy­vää ja laa­du­kas­ta palvelua, hoi­toa ja hoivaa. Asiakkaan ja potilaan näkökulmasta turvallisuus on sitä, että hän saa tarvitsemansa palvelun, hoidon ja hoivan oikeaan aikaan oikeassa paikassa eikä niistä aiheudu hänelle haittaa.

Asiakas- ja po­ti­las­tur­val­li­suus on meidän kaikkien yh­tei­nen asia, jos­sa myös si­nun osuu­te­si on tär­keä.  Kai­nuun hy­vin­voin­tia­lueel­la on käy­tös­sä po­ti­laan opas (THL), joi­hin on koot­tu asioi­ta, joil­la si­nä­kin voit osal­lis­tua ja vai­kut­taa hy­vän, tur­val­li­sen hoi­don/pal­ve­lun to­teu­tu­mi­seen.

 

Po­ti­laan muis­ti­lis­ta:

  1. Riittävät tiedot
    Sinua hoitavilla henkilöillä tulee olla riittävät tiedot oireistasi ja sairauksistasi sekä ajantasaiset yhteystietosi. Ilmoita, jos niissä on tapahtunut muutoksia.
     
  2. Henkilöllisyyden varmistaminen
    Muistuta rohkeasti, jos henkilökunta unohtaa kysyä henkilötietojasi, kun esimerkiksi menet tutkimuksiin, sinulle annetaan lääkkeitä tai tutkimustuloksiasi käsitellään.
     
  3. Muistiinpanot 
    Kirjoita muistiin, mitä haluat kertoa tai kysyä. Pyydä hoitohenkilökunnalta tietoa kirjallisesti muistisi tueksi.
     
  4. Kysy rohkeasti 
    Kysy hoitovaihtoehdoista ja siitä, miten hoitosi etenee. Kysy myös lääkkeistä ja niiden haittavaikutuksista. Varmista, ymmärsitkö asiat oikein.
     
  5. Lääkitys 
    On tärkeää, että lääkityslistasi on ajan tasalla hoitopaikassa ja apteekissa. Voit pyytää tarkistusta. Omin päin ei pidä muuttaa lääkitystä.
     
  6. Ohjeiden noudattaminen
    Noudata saamiasi hoito-ohjeita. Kerro, jos se tuottaa sinulle vaikeuksia.
     
  7. Osallistuminen
    Osallistu oman hoitosi suunnitteluun ja päätöksentekoon. Anna palautetta saamastasi hoidosta.
     
  8. Kivut 
    Kerro, jos sinulla on kipuja. Kerro myös, missä ja miten ne tuntuvat.
     
  9. Omaisen tai läheisen läsnäolo
    Läheinen tai omainen voi halutessasi osallistua hoitoosi.
     
  10. Jos jokin mietityttää
    Jos jokin asia mietityttää sinua, ota se heti puheeksi. Voit myös jälkikäteen olla yhteydessä sinua hoitavaan tahoon.

Lisätietoja löydät THL:n laatimasta Potilaan oppaasta.

 

Jos hoi­to tai palvelu ei toteudukaan suun­ni­tel­lus­ti

Ai­na hoi­to- tai palvelu ei su­ju toi­vo­tul­la ta­val­la, ja po­ti­laal­le/asiakkaalle saat­taa ai­heu­tua hoi­dos­ta/palvelusta harmia tai hait­taa. 

Po­ti­las/asia­kas ja/tai hä­nen omai­sen­sa, jo­ka ko­kee, et­tä hoi­don tai palvelun ai­ka­na on ta­pah­tu­nut vaa­ra­ti­lan­ne, voi teh­dä il­moi­tuk­sen myös ni­met­tö­mä­nä säh­köi­ses­ti.

Vaa­ra­ti­lan­neil­moi­tus ei ole vi­ral­li­nen muis­tu­tus, kan­te­lu tai po­ti­las­va­hin­koil­moi­tus. Hoi­toon tai koh­te­luun tyy­ty­mä­tön po­ti­las voi teh­dä po­ti­las­lain mu­kai­sen muis­tu­tuk­sen, kan­te­lun tai po­ti­las­va­hin­koil­moi­tuk­sen.

 

Lisätietoa asiakas- ja potilasturvallisuudesta

Keskussairaala

Kainuun keskussairaala kuuluu Kainuun hyvinvointialueeseen, joka vastaa koko Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollosta. 

Keskussairaalassa toimii erikoissairaanhoidon lisäksi myös perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluita. Sairaala kattaa kaikki keskeisten erikoisalojen polikliinisen toiminnan, vuodeosastotoiminnan sekä niiden tarvitsemat tukipalvelut. Sairaansijoja sairaalassa on päivystys mukaan lukien yhteensä 240. Palveluiden tuottamiseen osallistuu yli 900 terveydenhuollon ammattilaista.

Vuodeosastohoitopäiviä sairaalan somaattisilla osastoilla kertyy vuosittain noin 60 000 ja psykiatrisilla osastoilla noin 23 000. Vastaavasti poliklinikkakäyntejä toteutuu somaattisten erikoisalojen poliklinikoilla vuodessa noin 140 000 ja psykiatrisilla poliklinikoilla noin 54 000. 

Osoite: Sotkamontie 13, 87300 Kajaani. Si­sään­käyn­ti pääo­ves­ta F1. Pääo­vi on avoin­na ar­ki­sin klo 6–20 ja vii­kon­lop­pui­sin klo 7–20

Poliklinikkojen yhteystiedot

Po­lik­li­ni­kat si­jait­se­vat uu­den sai­raa­lan si­sään­tu­lo­ker­rok­ses­sa (2.krs) se­kä kol­man­nes­sa ker­rok­ses­sa. 
Kol­man­teen ker­rok­seen pää­set se­kä pääau­lan por­taik­koa et­tä E-tai P-his­se­jä käyt­tä­mäl­lä.

Siirry sivulle

Osastojen yhteystiedot

Kai­nuun kes­kus­sai­raa­las­sa toi­mii eri eri­koi­sa­lo­jen osas­to­ja.

Siirry sivulle

Muut yhteystiedot

Kainuun hyvinvointialueen yhteystiedot

Siirry sivulle

Näin saavut ja asioit asiakkaana

Näin saavut ja asioit asiakkaana

Saapuminen ja asiointi Kainuun keskussairaalassa

Vierailijoille ja läheisille

Vierailijoille ja läheisille

Toi­vom­me, et­tä vie­rai­lut ajoit­tu­vat il­ta­päi­vään ja il­taan, kos­ka hoi­dot ja tut­ki­muk­set ajoit­tu­vat aa­mu- ja kes­ki­päi­vään.

Poliklinikat

Poliklinikat

Po­lik­li­ni­kat si­jait­se­vat uu­den sai­raa­lan si­sään­tu­lo­ker­rok­ses­sa (2.krs) se­kä kol­man­nes­sa ker­rok­ses­sa. Kol­man­teen ker­rok­seen pää­set se­kä pääau­lan por­taik­koa et­tä E-tai P-his­se­jä käyt­tä­mäl­lä.

Osastot

Osastot

Kai­nuun kes­kus­sai­raa­las­sa toi­mii eri eri­koi­sa­lo­jen osas­to­ja.

Synnytä Kajaanissa

Synnytä Kajaanissa

Jo­kai­sel­la on mah­dol­li­suus va­li­ta asuin­pai­kas­ta riip­pu­mat­ta syn­ny­tys­sai­raa­lan­sa

Apuvälinekeskus Kainuun keskussairaalassa

Apuvälinekeskus

Apu­vä­li­ne­pal­ve­lut ovat osa asiak­kaan kun­tou­tus- ja pal­ve­lu­ko­ko­nai­suut­ta.

Leikkaus- ja anestesiayksikkö

Leikkaus- ja anestesiayksikkö

Leik­kaus- ja anes­te­siao­sas­to on pal­ve­luyk­sik­kö, jo­ka tuot­taa anes­te­sia-, leik­kaus- se­kä ki­vun­hoi­don pal­ve­lui­ta eri­kois­sai­raan­hoi­toa tar­vit­se­vil­le po­ti­lail­le.

Päiväsairaala ja dialyysi

Päiväsairaala ja dialyysi

Päi­vä­sai­raa­las­sa to­teu­te­taan muun muas­sa eri eri­koi­sa­lo­jen etu­kä­teen suun­ni­tel­lut lää­ke­hoi­dot, eri­lai­siin tut­ki­muk­siin val­mis­te­lut ja tut­ki­mus­ten jäl­kei­set seu­ran­nat

Palliatiivinen hoito ja saattohoito

Palliatiivinen hoito ja saattohoito

Kes­kus­sai­raa­las­sa toi­mii pal­lia­tii­vi­nen po­lik­li­nik­ka, jon­ne tul­laan lää­kä­rin lä­het­teel­lä pal­lia­tii­vi­sen hoi­don ar­vioon tar­vit­taes­sa.

Muu toiminta

Muu toiminta

Kainuun keskussairaalan muu toiminta

Hoidon saatavuus

Hoidon saatavuus

Jo­no­tus- ja hoi­to­ti­lan­ne Kainuun hyvinvointialueella

Ensihoito

Ensihoito

En­si­hoi­don teh­tä­vä­nä on sai­ras­tu­neen tai vam­mau­tu­neen po­ti­laan kii­reel­li­sen hoi­don an­ta­mi­nen ja tar­vit­taes­sa po­ti­laan kul­jet­ta­mi­nen hoi­toyk­sik­köön

Välinehuolto

Välinehuolto

Kai­nuun hy­vin­voin­tia­lueen vä­li­ne­huol­to tuot­taa or­ga­ni­saa­tion ydinp­ro­ses­seil­le vält­tä­mät­tö­miä tu­ki­pal­ve­lu­ja. Vä­li­ne­huol­to­toi­min­ta mah­dol­lis­taa hoi­to- ja tut­ki­mu­syk­si­köi­den toi­min­taa.

Radiologia

Radiologia yksikkö tuottaa radiologisia tutkimuksia ja toimenpiteitä koko Kainuun alueen potilaille ja varusmiehille. Radiologian yksiköllä on toimintaa Kainuun keskussairaalassa ja terveysasemilla Kuhmossa, Sotkamossa ja Suomussalmella. Terveysasemilla tehdään tavanomaisia röntgentutkimuksia ja ultraäänitutkimuksia. Kainuun keskussairaalassa tehdään luuntiheysmittauksia, röntgen-, magneetti-, mammografia- ja ultraäänitutkimuksia sekä verisuonten tutkimuksia ja pallolaajennuksia.

Radiologia, Kliininen neurofysiologia ja Kliininen fysiologia ja isotooppi

Kuvantamisen yksikkö auttaa potilaan sairauden määrittämisessä ja hoitamisessa lääketieteellisen kuvantamisen avulla ja radiologisin toimenpitein. Toimintamme perustuu erikoisalamme viimeisimpään tietämykseen, jota hankimme aktiivisesti. Ylläpidämme kehitys- ja palvelumyönteistä ilmapiiriä.

Toimintaamme ohjaavat potilaan kunnioittaminen, ammatissa kehittyminen sekä vastuu työstä oman tehtävän ja koko yksikön kannalta.

Radiologian yksikkö tuottaa radiologisia tutkimuksia ja toimenpiteitä koko Kainuun alueen potilaille. Radiologian yksiköllä on toimintaa Kainuun keskussairaalassa ja terveysasemilla Kuhmossa, Sotkamossa ja Suomussalmella. Terveysasemilla tehdään tavanomaisia röntgentutkimuksia ja ultraäänitutkimuksia. Suomussalmella ja Kuhmossa myös yöpolygrafiatutkimuksia. Kainuun keskussairaalassa tehdään luuntiheysmittauksia, röntgen-, magneetti-, mammografia- ja ultraäänitutkimuksia sekä verisuonten tutkimuksia ja pallolaajennuksia.

Kliininen neurofysiologia (KNF) tutkii keskus- ja ääreishermoston sekä lihaksiston toimintaa ja sen häiriöitä sähköisin mittauksin. Lisäksi tehdään uniapnea-tutkimuksia kotirekisteröintinä (Yöpolygrafia).

Kliininen fysiologia ja isotooppi tuottavat radioisotoopeilla toiminnallisia gammakamerakuvauksia ja radioisotooppihoitoja. Lisäksi tehdään verenpaineen vrk-rekisteröintejä.

 

Yhteystiedot:
Ylilääkäri 
Palveluyksikköpäällikkö Raakel Marjomaa 044 797 0659
Säteilyturvallisuusvastaava (STV) ja lääketieteellisen fysiikan asiantuntija (LFA) Jarkko Iivarinen puh. 040 179 7703 
Apulaispalveluesihenkilö Miia Hietala p. 044 797 0581

 

Linkit:

Mitä säteily on?

Röntgentutkimusten säteilyannoksia

Säteilyn käyttö terveydenhuollossa

Tutkimukseen.fi

Sotkamontie 13, 87140 Kajaani

Radiologian tutkimustekniikat

Terveysasemilla tehdään tavanomaisia röntgentutkimuksia ja ultraäänitutkimuksia. Kainuun keskussairaalassa tehdään röntgen-, magneetti-, mammografia- ja ultraäänitutkimuksia sekä verisuonten tutkimuksia ja pallolaajennuksia.

natiivitutkimus röntgen ultraääni magneettitutkimus tietokonetomografia angiografia mammografia