Perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen

Nuorten MiePä  

13–17-vuotiaiden perustason mielenterveys- ja riippuvuuksien hoidon kokeiluvaihe Kainuun hyvinvointialueella 

Kestävän kasvun Kainuu II -hankkeessa toteutetaan nuorten perustason mielenterveys- ja riippuvuuksien hoidon kokeiluvaihe nuorten mielenterveyden edistämiseksi. Kokeiluvaiheen tavoitteena on kehittää riittävät, määrämittaiset hoitomuodot nuorille, jotka kärsivät lievistä tai keskivaikeista mielenterveys- tai riippuvuushäiriöistä.  

Kokeilun aikana selvitetään ja hoidetaan neuropsykiatrisia (ADHD) piirteitä, annetaan tietoa nuorille ja heidän huoltajilleen piirteistä ja lääkityksestä sekä suunnitellaan yksilöllinen hoitopolku. Kokeiluvaihe alkaa lokakuussa 2024 ja se kestää kevääseen 2025 saakka. 

Kokeiluvaiheessa nuoren hoitoon sisältyy hoidon tarpeen arviointi sähköisen Nuorten navi -kyselyn avulla, jonka nuori (ja huoltaja) voi täyttää joko kotona tai yhdessä työntekijän kanssa vastaanotolla. Nuorten navin tuloksia käytetään apuna hoitomuotoa valittaessa.  

Kyselyn jälkeen yhdessä nuoren (ja huoltajan) kanssa tehdään kirjallinen hoitosuunnitelma, johon kirjataan hoidon tavoitteet, käytettävät menetelmät sekä hoidon kesto. Kokeiluvaiheessa nuorella on mahdollista saada 1–12 vastaanottoaikaa psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla. Hoidon puolivälissä hoidon vaikuttavuutta arvioidaan uudelleen sähköisen Nuorten navi -kyselyn avulla sekä päivitetään hoitosuunnitelma.  

Vastaanotot toteutetaan joko lähi- tai etävastaanottoina. Lähivastaanottopaikan osoite on Intelli-rakennus, Seminaarinkatu 2, Kajaani. Toistuvat, peruuntuneet vastaanottoajat johtavat hoidon tarpeen uudelleenarviointiin. 

 

Yhteystiedot:

Rii­na Heis­ka­nen

ke­hit­tä­jä­sai­raan­hoi­ta­ja

puh. 040 674 4291

rii­na.heis­ka­nen@kai­nuu.fi 

Piia Pik­ka­rai­nen

ke­hit­tä­jä­sai­raan­hoi­ta­ja

puh. 040 671 6807

piia.p.pik­ka­rai­nen@kai­nuu.fi 

Nuorten MiePä

Nuorten MiePä -esite kouluille