PÄKÄ-hanke

Päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden palvelukokonaisuuden kehittämishanke Pohjois-Suomessa (PÄKÄ) -Kainuun osahanke 

Hankkeen toteutusaika: 1/2022 - 12/2023
Budjetti : 503 000 €, josta Kainuun osahankkeen osuus 40 000 € 
Rahoitus: STM 100 %
Hallinnoija: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Hankkeen tavoitteena on vähentää raskaana olevien ja pikkulapsiperheiden äitien ja heidän kumppaniensa päihteiden käyttöä ja siten parantaa sikiön ja pienen lapsen mahdollisuuksia päihteettömään elämään ja turvalliseen lapsuuteen. Tarkoituksena on vahvistaa repaleista palvelujärjestelmää. Erityisesti pyritään luomaan pitkäjänteistä ja pysyvää yhteensovittamiseen perustuvaa yhteistyötä sosiaalipalveluiden ja terveyspalveluiden välillä sekä OT-keskustoiminnan kanssa.

Tavoitteet toimintamuodoittain:

  1. Pohjoisen YTAn perhekeskuksissa, erityisesti äitiys- ja lastenneuvoloissa tunnistetaan aiempaa yleisemmin raskaana olevan naisen tai pikkulapsiperheen äidin tai isän päihdeongelma.
  2. Lastensuojelun ja aikuissosiaalityön työntekijöiden kyky ammattimaiseen päihdepotilaan kohtaamiseen ja motivoivaan työotteeseen on parantunut.
  3. Perhekeskusten neuvoloissa, lastensuojelussa, aikuissosiaalityössä ja päihdepalveluissa työskennellään aiempaa yleisemmin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa raskaana olevan naisen tai pikkulapsiperheen päihdeongelmien lievittämiseksi. Hyvät käytännöt ja toimintatavat leviävät sote-toimijoiden välillä yhteistyön tiivistymisen seurauksena.
  4. Päihdeongelmasta johtuvat lastensuojelun huostaanotot vähenevät parantuneen avohoidon yhteistyön ja koordinaation ansiosta.
  5. YTAn kaikkiin hyvinvointialueisiin on juurtunut hankkeen päättyessä verkostomainen yhteistyömalli perhekeskusten neuvoloiden, lastensuojelun, aikuissosiaalityön, 5(11) päihdepalveluiden, OT-keskusten ja kolmannen sektorin toimijoiden (kuten ensi- ja turvakotien) välille.
  6. Asiakkaat ja potilaat kokevat saamansa palvelun ammattimaiseksi ja asiakaslähtöiseksi ja heidän luottamuksensa palvelutarjoajia sekä omaa toipumisprosessiaan ja päihteettömyyttään kohtaan on sen seurauksena parantunut.
  7. Sote-palveluiden työntekijät tuntevat päihdeongelmista kärsivien raskaana olevien naisten ja pikkulapsiperheiden vanhempien palvelujärjestelmän niin hyvin, että tunnistavat paikkansa palvelujräejstelmässä ja tuntevat palvelupolkujen porrastuksen ja työnjaon.
  8. Ennakoiva vierotushoito saadaan laajemmin käyttöön vakavasti päihdeongelmaisten hoitomuotona.
  9. Korvaushoito saadaan huumeita käyttävillä raskaana olevilla naisilla ja pikkulapsiperheiden vanhemmilla yleistymään.
  10. Kokemustoimijoiden ja järjestöjen rooli vahvistuu ja niiden kanssa tehtävä yhteistyö vakiintuu kiinteäksi osaksi palvelujärjestelmää.
  11. Ensi- ja turvakotien Pidä kiinni -ohjelman yhteistyö julkisten palveluiden kanssa tiivistyy sekä avopäihdetyössä että päihde-ensikodeissa niin, että käytettävissä olevat palvelut ovat kokonaisuutta ajatellen tehokkaassa käytössä.
Päihteet Raskaus ja päihteet Vauvaperhe ja päihteet Päihteitä käyttävä äiti