Kajaanilaisten spirometria-puhallustutkimusten tekopaikan muutos 4.10.2021 alkaen
Riskit kohdistuvat rokottamattomiin
Maanantaina 20.9.2021 jaettiin Kainuun keskussairaalan 15 sairaanhoitajalle stipendit. Vuonna 2021 stipendin saivat:
Kajaanin terveyskeskussairaalan akuuttiyksikkö muuttaa Satamakadulta pääterveysaseman tiloista uuteen sairaalaan torstaina 23.9.2021.
OHJAUS JA NEUVONTA Tietoa erilaisista palveluista Tapahtumia ja tilaisuuksia Hyvinvointia ja terveyttä
Kainuussa elinkeinoelämän aktiivinen osallistuminen koronan torjuntaan on ollut esimerkillistä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjeistaa käynnistämään kolmansien koronarokoteannosten antamisen 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille.
Torstaina Kainuussa todettiin vain kaksi uutta koronatartuntaa, joista määrättiin kuusi henkilöä karanteenia. Tartunnat ovat Kajaanista ja Sotkamosta.