Sunnuntaina Kainuussa on todettu 3 koronatartuntaa. Tartunnan saaneista yhden kotipaikka on Oulu, muut kainuulaisia.
11 uutta koronatartuntaa
Perjantaina Kainuussa todettiin 10 koronatartuntaa. Positiivisista testituloksista seitsemän on kajaanilaisilla, yksi sotkamolaisella ja yksi ulkopaikkakuntalaisella.
Torstaina Kainuussa on todettu 15 koronatartuntaa, joista Kainuun Prikaatissa palvelevilla varusmiehillä eilisen tiedon mukaan on seitsemän.
Keskiviikkona Kainuussa on todettu 18 koronatartuntaa, joista Kainuun prikaatin mukaan yhdeksän on Kajaanissa palvelevalla varusmiehellä.
Eilen tiistaina Kainuussa on tullut tietoon yhdeksän koronatartuntaa, joista neljä aiemmin karanteenissa olleilla.
Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on 98,6 (per 100 000 as / 14 vrk).
Kainuussa on todettu maanantaina 16 positiivista koronatestitulosta. Näistä viisi henkilöä on ollut jo aiemmin karanteenissa.