Tiedote 04.01.2021

Ympäristöterveydenhuollon ohjeita lintujen ruokintaan

TIEDOTE

Ympäristöterveydenhuolto on kiinnittänyt huomiota kaupunkialueella tapahtuvaan lintujen ruokintaan ja lisääntyneeseen haittalintujen määrään.

Lintujen ruokinta voi aiheuttaa muiden haittaeläinten esiintymistä, ja esimerkiksi rottien esiintyminen voi liittyä lintujen ruokintaan. Tämän vuoksi ympäristöterveydenhuolto on antanut seuraavat ohjeet:

Lintujen ruokinta

  • Kesykyyhkyt eli pulut, lokit, harakat ja varikset ovat haittalintuja ja niiden ruokkiminen on ehdottomasti kielletty niiden aiheuttamien hygieniahaittojen vuoksi
  • Pikkulintuja saa ruokkia vain talvella ja silloinkin pienimuotoisesti ja ruokinta-automaatteja käyttäen. Ruokinta-automaattien alusta on puhdistettava pudonneista siemenistä siten, etteivät haittaeläimet pääse niihin käsiksi. Kesällä linnut löytävät ravintoa luonnosta ja ruokinta voi vääristää niiden luonnollista käyttäytymistä.
  • Maahan ruokkiminen on ehdottomasti kielletty, sillä se edesauttaa haittaeläinten esiintymistä ja lisääntymistä. Huonosti hoidetusta ruokintapaikasta taudit voivat levitä lintujen lisäksi muihin eläimiin (esim. kissat ja koirat). Väärin järjestettynä lintujen ruokkimisesta voi aiheutua terveyshaittoja taajaan asutulla alueella.
  • Ruokinta ei saa aiheuttaa haittaa naapureille. Taloyhtiössä ruokinta tulisi järjestää yhtiön osoittamissa paikoissa. Halutessaan taloyhtiö voi kieltää ruokinnan omistamassaan kiinteistössä tai sen alueella. Samoin esim. yleisten alueiden omistaja voi tarvittaessa kieltää ruokkimisen. Linnut ja muut pikkueläimet tahraavat ulosteillaan piha-alueita, parvekkeita, lasten leikkipaikkoja ja muita oleskelupaikkoja. Lisäksi eläimet voivat levittää tarttuvia tauteja, kuten salmonellaa. Ruokintapaikoille ja sen ympäristöön jäävät siemenet, leivän ja pullan murut houkuttelevat paikalle myös haittaeläimiä, kuten rottia.
  • Vesilintujen kuten sorsien ja joutsenten ruokinnassa on huomioitava edellä mainitut asiat, jotta mainituilta haitoilta vältytään. Maahan ruokinta on ehdottomasti kielletty ja muutoin järjestettyjen ruokintapaikkojen siisteydestä on huolehdittava. Kesällä ruokaa löytyy luonnosta, joten ruokinta voidaan aloittaa vasta ilmojen kylmettyä.

Rottien torjunta

Rottien torjunnassa ennaltaehkäisy on tärkeää. Jyrsijät viihtyvät pihapiirissä, jos niille on tarjolla ravintoa sekä pesä- ja piilopaikkoja. Kun rottien ravinnonsaanti vähenee, rotatkin vähenevät.

  • Jätehuolto tulee järjestää asiallisesti niin, että eläimet eivät pääse jäteastiaan tai kompostoriin, joissa on keittiöbiojätettä.
  • Jäteastioiden tulee olla siistejä ja niiden kansien tulee olla aina suljettuina.
  • Kompostointi pitää hoitaa niin, ettei siitä aiheudu haittaa terveydelle tai ympäristölle
  • Mikäli havaitset taloyhtiösi alueella rottia, ilmoita asiasta heti isännöitsijälle. Naapurien kanssa kannattaa keskustella ongelmasta, jotta torjuntatoimia voidaan tarvittaessa tehdä samanaikaisesti.

Terveydensuojelulain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija on tarvittaessa velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin haittaeläinten hävittämiseksi.

Lisätietoja:

Kainuun soten ympäristöterveysjohtaja Päivi Nykänen (044 7100 830) tai terveystarkastaja Päivi Parikka (044 7100 932)