Tiedote 15.12.2020

Sote-keskusten kehittäminen Kainuussa parantaa terveyspalveluiden saatavuutta

Tulevaisuuden sote-keskusten kehittäminen Kainuussa on käynnissä. Parhaillaan toteutetaan terveyskeskusten uutta vastaanottomallia Sotkamossa, Kuhmossa, Suomussalmella ja Kajaanissa. Toimenpiteet on aloitettu porrastetusti ja osassa työ on vasta käynnistynyt. Muutokset etenevät kaikille terveysasemille vuoden 2021 aikana.

Yhteydensaanti ja hoitoon pääsy ovat korjautuneet merkittävästi kaikilla uudistuksen kohteena olevilla terveysasemilla. Vaikka kaikissa toimipisteissä tai palvelumuodoissa ei vielä olla yhtä pitkällä, voidaan jo sanoa, että asiakkaan kannalta muutos on erittäin merkittävä.

Kehittämisen tavoitteina on parantaa yhtä aikaisesti palveluiden tuottavuutta ja vaikuttavuutta sekä, asiakas- ja henkilöstökokemuksia. Yksinkertaisesti sanoen: pienemmällä panoksella saadaan aikaan parempia tuloksia.

Kainuulle uudistuminen on välttämätöntä, koska korkean sairastavuuden, ikääntymisen, riittämättömän hoitoon pääsyn ja kustannuspaineiden yhtälö on hyvin vaikea. Merkittävä osa lääkärivakansseja on pitkään ollut täyttämättä, joten toiminnan muutoksilla parannetaan myös resurssien käyttöä.

Kehittäminen on osa kansallista sote-uudistuksen kokonaisuutta, jota Kainuussa vie eteenpäin HELLÄ-hanke (Helposti lähelläsi).

Asiakkaat hoidetaan mahdollisimman pian

Esimerkiksi kesäkuusta alkaen Sotkamossa kokeillun toimintamallin tärkein muutos on tapahtunut poistamalla hoitoon hakeutuvien jonotuskäytäntö. Lähes kaikkien potilaiden hoito on alkanut heti ensimmäisestä yhteydenotosta.

Yksi tärkeimmistä muutoksista on, että pitkäaikaissairaille nimetään hoitovastaava, joka huolehtii kokonaisvaltaisesti potilaasta. Satunnaisesti terveyspalveluita tarvitsevan yhteydenotto käsitellään pääasiassa saman päivän aikana, eikä ajanvarauksia siirretä jonoihin. Puhelin- ja etäpalvelumalli on tärkeä osa toimintaa, mutta tarvittaessa asiakkaalle järjestetään vastaanotto- tai toimenpideaika. Näin vastaanottoja riittää myös paremmin asiakkaille, jotka sellaista tarvitsevat.

”Olennaista on, että ensimmäisenä asiakkaan tavoittava ammattilainen mieltää olevansa hoitovastaava hoidon tarpeen arvioijan sijasta. Ellei hän voi auttaa, niin hoitovastuu siirretään heti tiimin sisällä kollegalle”, selventää vastuualuepäällikkö Arja Horto Kainuun sotesta. ”Yksi ammattilainen hoitaa siis asiakkaan valmiiksi, jos mahdollista, eikä näin synnyt tarpeettomia siirtoja tai viiveitä. Tässä toteutuu myös Kainuun uuden sairaalan konseptin ydinajatus ’mahdollisimman valmiiksi yhdellä kertaa’, jatkaa Arja Horto mallin perusideaa. 

Muutos ei tapahdu hetkessä, vaan esimerkiksi Kajaanissa edelleen puretaan jonoja. Pitkään jatkuneesta lääkärivajeesta johtuen kiireetöntä hoitoaikaa joutuu Kajaanissa yhä odottamaan. Tilanne kuormittaa myös henkilöstöä.

Henkilöstönkin kannalta mallin kokemukset ovat kuitenkin olleet lupaavia. Vaikka muutos työllistää aluksi, niin muutoksessa pidemmälle ehtineiden yksiköiden työtyytyväisyys on parantunut, eikä henkilöstö halua palata aiempaan toimintamalliin. Palveluiden uudistaminen edellyttääkin myös toiminnan organisoimisen ja johtamisen muutoksia.

Lisätietoja:

Vastuualuepäällikkö Arja Horto (044 710 1336)

Ylilääkäri Marjut Hovinen (044 797 4105)