Tiedote 11.02.2022

Kainuun sote kehittää koulufysioterapiaa

Kainuun sote on aloittanut koulufysioterapiatoiminnan kahdella Kajaanin ala-asteella. Lehtikankaan ja Kätönlahden kouluilla syksyllä 2021 alkaneen pilottitoiminnan taustalla ovat jatkuvasti heikentynyt lasten ja nuorten fyysinen kunto sekä lisääntyneet tuki- ja liikuntaelinoireet.

Kainuun fysioterapiapalveluissa on useamman vuoden ajan kehitetty mallia, jolla voitaisiin tarjota lapsille ja nuorille matalan kynnyksen ennaltaehkäisevää toimintaa.  Osalle 5-luokkalaisille vuosina 2018 - 2019 suunnatun työskentelyn kokemusten pohjalta edettiin varsinaiseen pilotointiin yhteistyössä Kajaanin kaupungin kanssa. Toiminnan laajentamisesta myös Kajaanin keskuskouluun on jo sovittu.

Fysioterapeutti pitää luokille paitsi oppitunteja liikunnasta ja hyvinvoinnista, myös toiminnallisia harjoitteita kullekin ikäryhmälle sopivalla tavalla. ”Lapsia ja nuoria tulee opastaa ryhdin ja työasentojen merkityksestä, aivan samalla lailla kuin esimerkiksi aikuisia työpaikoilla”, kertoo koulufysioterapian käynnistänyt Elina Haapalainen. ”Kouluilla pidetään myös yksilövastaanottoa, johon pääsee ilman lähetettä vanhemman, opettajan tai terveydenhoitajan yhteydenoton kautta. Näemme työssämme selvästi miten arkiliikunnan vähentyminen ja esimerkiksi lasten ruutuajan lisääntyminen vaikuttaa lapsiin. Nuorten sukupolvien hyvinvointiin on todella panostettava tai olemme monin tavoin liemessä”, painottaa pilotissa jatkava fysioterapeutti Terhi Ruotsalainen Kainuun sotesta.

Koulufysioterapian tavoitteena on ehkäistä vaivoja ja auttaa nopeasti

Koulufysioterapian tavoitteena on ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelinvaivoja ja toisaalta tarjota nopeasti apua niiden ilmaannuttua. Tavoitteena on myös kannustaa lapsia ja nuoria aktiiviseen elämäntapaan ja löytämään liikunnan ilo. Jatkossa koulufysioterapiassa on tarkoitus hyödyntää myös vuosittain tehtävien Move!-mittausten tuloksia sekä yksilövastaanotoilla että erilaisien oppituntien ja ryhmien muodossa.

Kokeilutoiminnalle toivotaan vakituista jatkoa sekä laajentamista kaikkiin kuntiin. Tulosyksikön päällikkö Mervi Kemppainen Kainuun soten fysiatria- ja fysioterapiapalveluista korostaa terveyden monipuolista edistämistä: ”Lasten ja nuorten liikunnalla on tutkimusten mukaan monia myönteisiä vaikutuksia terveyden ja hyvinvoinnin lisäksi myös oppimisen edellytyksiin. Aktiivinen liikkuminen lapsena luo pohjan liikunnan ja terveellisten elintapojen noudattamiselle myös aikuisena”.

 

Lisätietoja medialle:           

  • ft Terhi Ruotsalainen 040 671 1004
  • tulosyksikköpäällikkö Mervi Kemppainen 044 7970 024