Tiedote 08.05.2023

Kainuun aluehallituksen kokous 8.5.2023

Kainuun aluehallitus päätti käynnistää hyvinvointialueen henkilöstöstrategian valmistelun tulevaisuuslautakunnan käsittelyllä touko - kesäkuussa 2023. Henkilöstöstrategia vahvistaa, selkeyttää ja yhtenäistää hyvinvointialueen henkilöstöpolitiikkaa ja henkilöstöjohtamista.

”Talouden tasapainon lisäksi henkilöstön saatavuus on keskeinen kysymys tulevaisuuden kannalta. Olemme hyvällä alulla uuden organisaatiokulttuurin kehittämiseksi, mutta veto- ja pitovoiman edistäminen on jatkuvaa työtä. Hyvä maine syntyy teoista, ja haluamme yhdessä henkilöstön kanssa luoda erinomaisen työpaikan”, painottaa hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg.

Aluehallitus hyväksyi myös valtiovarainministeriön myöntämän 7,2 miljoonan euron valtionavustuksen käytön periaatteet. Hyvinvointialueiden muutos- ja tuottavuusohjelmien toimeenpanoon tarkoitettua avustusta voidaan käyttää esimerkiksi rakennemuutosten suunnitteluun ja toteutukseen sekä henkilöstön saatavuuden kehittämiseen. ”Peruspalveluihin tai ns. normaalitoimintaan avustusta ei voi kohdentaa. Käytämme tätä resurssia järjestämissuunnitelman mukaisesti toimiin, joilla luodaan edellytykset lähivuosien muutoksille”, toteaa Lindberg.

Aluehallitus kävi myös katsauksessa lähetekeskustelua myöhemmin päätettäväksi tulevista järjestämissuunnitelman toimenpiteistä. ”Hyvinvointialueen toimialueet ovat valmistelleet esityksiä lähipalveluita kehittävistä, kustannuksia alentavista sekä edelleen jatkoselvityksiä vaativista toimista, jotka edellyttävät poliittista päätöksentekoa seuraavassa aluehallituksessa 22. toukokuuta”, kertoo Jukka Lindberg.

 

Kokousasioita lyhyesti

Ensihoidon palvelutasopäätös

Aluehallitus hyväksyi ensihoidon palvelutasopäätöksen alkuperäisen esityksen mukaisena ja siirtää ensihoidon palvelutasopäätöksen edelleen aluevaltuuston hyväksyttäväksi.

Aluehallitus ei pidä perusteltuna turvallisuusjaoston päätöstä (27.04.2023 § 19) poistaa taktisen ensihoidon kirjausta palvelutasopäätöksestä.

Hyvinvointialueen toiminnan vakiinnuttamis- ja kehittämisraha vv. 2023–2025

Aluehallitus päätti

  • merkitä tiedoksi Kainuun hyvinvointialueelle myönnetyn valtionavustuksen
  • että järjestämissuunnitelma on avustuksen myöntämisperusteissa tarkoitettu muutos- ja tuottavuusohjelma
  • hyväksyä avustuksen toteutukseen liittyvän toimintatavan
  • edellyttää, että aluehallitukselle tuodaan vakiinnuttamis- ja kehittämisrahan käytöstä seuranta- ja arviointitietoa.                                                 

Valtionvarainministeriö on myöntänyt ja maksanut Kainuun hyvinvointialueen tilille yleisavustuksena Kainuun hyvinvointialueelle valtionavustusta 7 249 385 € käytettäväksi hyvinvointialueen toiminnan vakiinnuttamiseen ja kehittämiseen.

Kainuun hyvinvointialueen henkilöstöstrategia

Aluehallitus keskusteli strategiaprosessista ja päätti käynnistää henkilöstöstrategian valmisteluprosessin.

Henkilöstöstrategiasta päättää aluehallitus tulevaisuuslautakunnan ohjatessa valmistelua. Tavoiteaikatauluna on, että aluehallitus hyväksyy henkilöstöstrategian 31.10.2023 mennessä.

Valmistuttuaan henkilöstöstrategia sisältää henkilöstöstrategiset valinnat, tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit menossa olevalle valtuustokaudelle.

Valmistelussa huomioidaan tulevaisuuslautakunnan, hyvinvointialueen henkilöstön, ammattijärjestöjen edustajien sekä HR-toimijoiden ja sidosryhmien osallisuus.

Lääkeautomaattien hankinnan keskeyttäminen

Aluehallitus keskeyttää lääkeannosjakeluautomaattien hankintamenettelyn markkinaoikeuden päätöksen vuoksi (5.4.2023, nro 162/2023).

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymähallitus on 15.6.2022 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 156 kumonnut aiemman hankintapäätöksen (26.4.2022 § 111).

Markkinaoikeus kieltää Kainuun hyvinvointialuetta tekemästä hankintasopimusta kyseisen päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön 200 000 euron sakon uhalla.

Aluehallituksen jäsenen muutos toimikaudelle 2022–2025

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että valtuusto myöntää eron aluehallituksen jäsen Saara Karjalaiselle ja valitsee aluehallitukseen uuden varsinaisen jäsenen.

Hyvinvointiyhtymä NordLabin yhtymäkokousedustajan varahenkilön muutos

Aluehallitus valitsi hyvinvointiyhtymä NordLabin yhtymäkokousedustaja Jukka Lindbergin varahenkilöksi Timo Halosen.

Hankintalakimiehen viran muutos hallintolakimiehen viraksi

Aluehallitus hyväksyi hankintalakimiehen viran nimikemuutoksen hallintolakimiehen viraksi.

Hyvinvointialueelle rekrytoidun lakimiehen tehtävänkuvaa on laajennettu. Tätä tehtävää kuvaa paremmin hallintolakimiehen nimike.

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun hyvinvointialueen palvelupisteissä kesällä 2023

Aluehallitus hyväksyi esitetyt toiminnan rajaukset.

Toiminta on kesän aikana, supistettua kaikilla terveysasemilla (pois lukien Puolangan terveyspalvelut), osassa erikoissairaanhoidon poliklinikoita sekä sosiaalipalveluita. Tarkemmat tiedot toiminnan rajauksista on saatavilla hyvinvointialueen verkkosivuilla.

Paikallinen sopimus koskien hoitotakuun toteutumista välinehuollon toiminnan osalta kaihileikkauksissa / Jyty, Super, Tehy, JHL

Aluehallitus hyväksyi paikallisen virka- ja työehtosopimuksen koskien hoitotakuun toteutumista välinehuollon toiminnan osalta kaihileikkauksissa sopimuksessa sovituiksi voimassaoloajoiksi Kainuun hyvinvointialueelle.

 

Esityslista-aineisto on verkko-osoitteessa kainuunhyvinvointialue.cloudnc.fi

Lisätietoja medialle: Aluehallituksen pj Heikki Huotari (044 332 9089), hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg (040 688 4055)