Tiedote 12.09.2025

Kainuun keskussairaalan uudet liikennejärjestelyt käytössä – huomioi muutokset

Kainuun keskussairaalan pääoven edustan liikennejärjestelyiden muutostyöt ovat valmistuneet. Ajoväylät on uudistettu siten, että ajoneuvo- ja henkilöliikenne eivät enää risteä pääovelle saavuttaessa. Lisäksi jalankulkuväylää pysäköintialueelta oven suuntaan on levennetty ja pyöräparkkeja on lisätty. 

Pääoven vasemman puolen ajoväylä on tarkoitettu vain sairaalassa asioivien saapumiselle ja noutamiselle. Jättökaista on yksisuuntainen. Pysäköinti on sallittua ainoastaan merkittyihin ruutuihin. Takseille varatut paikat on merkitty erikseen. 

Sisäänkäynnin oikean puolen suunta on varattu ainoastaan liikuntaesteisten pysäköintialueeksi. Tämän suunnan kaksisuuntainen ajoväylä ei ole läpiajettava, joten ajoneuvoliikenne ei risteä jalankulkijoiden kanssa. 

Asiakaspysäköintialue jää edelleen sairaalarakennuksen lähelle Palokankaan puoleiseen päätyyn.