Tiedote 30.07.2021

15 uutta tartuntaa - Rajoituksia voimaan ensi viikolla - varaa rokotusaika Omasotesta

Torstaina Kainuussa on todettu 15 koronatartuntaa, joista Kainuun Prikaatissa palvelevilla varusmiehillä eilisen tiedon mukaan on seitsemän. Kajaanin varuskunnassa on Puolustusvoimien mukaan nyt 26 koronatartuntaa.

Muista tapauksista yhtä selvitetään, yksi on ulkopaikkakuntalainen ja muut kajaanilaisia. Uusia karanteeneja tapauksista on toistaiseksi määrätty noin 30.

Tartuntojen lisääntyessä riski altistua virukselle kasvaa, ja siksi varotoimia kehotetaan noudattamaan. Kainuun tartunnanjäljitys tiedottaa, että koronalle on voinut altistua Kajaanin keskustan ja lähialueen liikkeissä maanantaina 26.7. klo 12 – 15.30 ja tiistaina klo 13 – 15 välisenä aikana. Tarkkoja altistustietoja ei runsaiden kontaktien vuoksi ole yksilöitävissä.

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on nyt 106,9 (per 100 000 as / 14 vrk). Kainuussa on tällä hetkellä korontartunnan vuoksi eristykseen määrättyjä noin 80 ja altistuskaranteenissa hieman alle 250 henkilöä; luvut vaihtuvat päivittäin uusien määräysten alkaessa ja vanhojen päättyessä.

Koronatestiin kehotetaan hakeutumaan 2- 3 vrk:n kuluessa tartunnalle altistumisesta tai heti mikäli oireita ilmenee. Ajanvarauksen voi tehdä helpoiten Omasoten kautta (arkisin kuntien terveysasemille tai päivittäin KAKS:n testiasemalle). 

Koronatestauksen ja -rokotusten puhelinpalveluissa on ruuhkaa, ja asiakkaita pyydetään mahdollisuuksien mukaan käyttämään ensisijaisesti Omasoten nettipalveluita. Tällä nopeutetaan toimintaa ja vähennetään merkittävästi henkilöstön työkuormaa.

Kontakteja kehotetaan vähentämään - kokoontumisrajoitukset voimaan 6.8. alkaen 

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on 6.elokuuta alkaen kieltänyt Kainuun kuntien alueella kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 10 henkilöä sisätiloissa tai yli 50 henkilöä ulkotiloissa. Alueella on kuitenkin mahdollista järjestää mainittuja suurempia tilaisuuksia edellyttäen, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa noudattaen annettuja terveysturvallisuusohjeita. PSAVI: n määräys on voimassa 27.8.2021 saakka.

”Määräys astuu voimaan tiedoksiantoajan jälkeen vasta viikon päästä. Oma suosituksemme kuitenkin on, että nyt vähennettäisiin kaikkia ei-välttämättömiä lähikontakteja riippumatta siitä onko kyse yksityisestä tai julkisesta toiminnasta. Tapahtuma- ja ravintolarajoituksillakin on rajallinen vaikutus, elleivät ihmiset noudata ohjeita myös muilta osin”, toteaa vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola Kainuun sotesta.

Koronarokotusajat nyt Omasotesta kaikille rokotusvuorossa oleville

Kainuun soten järjestämiin koronarokotuksiin voi nyt varata ajan Omasoten kautta kaikille yli 16-vuotiaille sekä 12 – 15 -vuotiaille riskiryhmiin kuuluville. Muutos nopeuttaa ajan saamista erityisesti nuorille. Aiemmin alaikäisille sai käyttää vain yhtä rokotevalmistetta, joka aiheutti järjestelyitä varauksiin liittyen.

Rokotusaikoja vielä rokottamattomille on hyvin saatavilla ja kuntalaisia kehotetaan varaamaan aika mahdollisimman pian väestön rokotesuojan parantamiseksi. Kainuulaiset voivat varata rokotusajan myös alueen muiden kuntien rokotuspisteisiin, mutta tällöin tulee huomioida, että myös toinen rokotus otetaan samassa paikassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan rokotusten laajentamista kaikkiin 12 vuotta täyttäneisiin. Rokotusten käynnistymisestä tai rokotevalmisteiden saatavuudesta yläkouluikäisille ei vielä ole tarkempaa tietoa.

 

Lisätiedot:

  • vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola 044 797 4872