Tiedote 05.10.2021

Kainuun uuden sairaalan kirkollinen siunaus

Kainuun uusi sairaala siunattiin tänään evanke​lis-luterilaiseen ja ortodoksiseen tapaan. Sairaalan tilojen siunaaminen on vanha kirkolliseen perinteeseen kuuluva tapa, jolla pyydetään varjelusta käyttöön otetuille rakennuksille sekä työntekijöille.

Siunauksen toimittivat Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen sekä Kajaanin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Heikki Harvola. Tilaisuuden yhteydessä kutsuvieraat tutustuivat myös juuri kokonaisuudessaan käyttöönotettuun uuteen sairaalaan.

Tilaisuuden striimaus on katsottavissa Kajaanin ev.lut. seurakunnan Facebook-kanavalla

Sairaalasielunhoito palvelee sairaalassa

Sairaalasielunhoito auttaa ja tukee potilasta ja hänen läheisiään esimerkiksi sairauden ja luopumisen kriiseissä. Sairaalasielunhoito ei ole pelkästään hengellistä tukemista vaan tarvittaessa myös henkistä ja eksistentiaalista. Myös terveydenhuollon henkilökunnan tukeminen hoitotyön arjessa ja vaativissa hoitotilanteissa on osa sairaalapapin työtä. Sairaalapappi on käytettävissä myös kirkollisia toimituksia varten.

Kainuun keskussairaalassa on työskennellyt sairaalapappeja jo usean vuosikymmenen ajan. Nykyisin Kajaanin evankelis-luterilaisella seurakunnalla on yksi sairaalapapin virka ja papin tavoittaa arkipäivisin keskussairaalan työhuoneelta tai puhelimitse.

 

Lisätietoja: Kainuun keskussairaalan sairaalapappi Jaana Rautio-Wacklin 044 7444 208

Kuvamateriaalia: https://www.flickr.com/photos/191848751@N03/albums/72157719964846621