Tiedote 24.04.2023

​​​​​​​Kainuun aluevaltuuston kokous 24.4.2023

Kainuun aluevaltuusto on hyväksynyt hyvinvointialueen palveluita koskevan järjestämissuunnitelman. Järjestämissuunnitelmassa esitetään hyvinvointialueen lähivuosien palvelustrategia, jonka tavoitteena on turvata kainuulaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut.

”Järjestämissuunnitelman käsittely hyvinvointialueen toimielimissä, poliittisten toimijoiden sekä henkilöstön ja kuntien edustajien kanssa on jatkumoa viime vuoden strategiatyölle. Ryhmäpuheenvuoroissa korostuivatkin valmistelun kattavuus ja yksituumaisuus, mutta myös toimeenpanon merkitys”, luonnehtii aluevaltuuston puheenjohtaja Anne Lukkari.

”Kokonaisuus sisältää lähivuosien palveluita koskevia valtuustotason linjauksia. Näiden painopisteinä ovat erityisesti lähipalveluiden uudistaminen sekä kotiin annettavien ja digipalveluiden ja varhaisen tuen kehittäminen. Tarkemmista toimenpiteistä päättää aluehallitus toimialueiden esitysten perusteella”, toteaa Lukkari.

Järjestämissuunnitelman toimenpiteet liittyvät perusterveydenhuollon osalta erityisesti vastaanottopalveluihin ja terveyskeskusosastoihin. Ikäihmisten palveluissa palvelurakennetta kevennetään ja kehitetään erityisesti yhteisöllistä asumista. Sosiaali- ja perhepalveluiden osalta vahvistetaan varhaisen tuen palveluita ja uudistetaan sosiaalityötä ja -ohjausta. Hallinnossa ja tukipalveluissa vähennetään toimitiloja sekä tehostetaan luottamushenkilöhallintoa.

Hyvinvointialueen oman tuotannon lisäksi palveluita voidaan järjestää yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, ostamalla niitä markkinoilta tai käyttämällä palveluseteliä. Aiemmin valmistelu on jo käynnistynyt ensihoidon monituottajamallin ja ateria- ja puhtaanapitopalveluiden kilpailuttamisen osalta. ”Investoinneissa puolestaan on etsittävä kumppanuuksia sekä siirryttävä joustaviin ja monistettaviin ratkaisuihin, esimerkiksi rakentamisen modulaarisuuteen”, kertoo Kainuun hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg.

”Luulen, että julkisten palveluiden muutoksen suuruutta Suomessa ei kokonaisuudessaan vielä hahmoteta. Rahoituksen ja menojen epätasapaino sekä henkilöstön saatavuuden vaikeudet ovat mittavia. Arviomme mukaan ilman muutoksia Kainuun alijäämä on vuosikymmenen loppuun mennessä noin 240 miljoonaa euroa. Selvää on, että näin ei voida jatkaa, mutta palveluiden alasajosta ei ole syytä puhua”, korostaa Lindberg.

Kokousasioita lyhyesti

Järjestämissuunnitelma 2023–2025

Aluevaltuusto hyväksyi aluehallituksen esityksen järjestämissuunnitelmaksi vuosille 2023–2025.

Järjestämissuunnitelmassa kuvataan Kainuun hyvinvointialueen palvelustrategia, joka sisältää palveluita koskevat lähivuosien linjaukset ja keskeiset toimenpiteet. Järjestämissuunnitelma on samalla uudistamis- ja sopeuttamisohjelma palveluiden turvaamiseksi.

Käsittelyn yhteydessä järjestämissuunnitelmaan esitettiin muutosta Sotkamon ja Kuhmon akuuttissairaanhoidon mainitsemiseksi suunnitelmassa. Äänestyksen jälkeen esitystä ei hyväksytty (56–2).

Talouden tasapainottamisesitykset

Aluevaltuusto hyväksyi talouden tasapainottamistoimenpiteet kuluvalle vuodelle. Toimenpiteiden vaikutus on yhteensä noin 5,7 miljoonaa euroa (1,29 % budjetoiduista toimintamenoista):

  • Sosiaali- ja perhepalveluiden toimialue noin 1,2 M euroa.
  • Akuuttihoidon ja pelastuksen palveluiden toimialue 342 000 euroa.
  • Ikäihmisten palveluiden toimialue 264 000 euroa
  • Terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden toimialue 2,8 M euroa
  • Tuotannon hallinto- ja tukipalvelut 180 000 euroa
  • Järjestämisen tuki 1 M euroa

Tervia Logistiikka Oy:n perustaminen

Aluevaltuusto teki periaatepäätöksen Tervia Logistiikka Oy:n perustamisesta ja ilmaisi valmiuden liittyä perustettavaan yhtiöön. Valtuusto oikeutti aluehallituksen

  • suunnittelemaan ja hyväksymään toimintojen sekä henkilöstön siirron Tervia Logistiikka Oy:lle, kun siirtoon liittyvä yhteistoimintamenettely on käyty
  • perustamaan yhtiön, merkitsemään sen osakkeet, hyväksymään Tervia Logistiikka Oy:n osakassopimuksen, perustamisasiakirjat ja rahoitussuunnitelman sekä muut tarvittavat toimenpiteet yhtiön toiminnan aloittamiseksi

sekä päätti varata Tervia Logistiikka Oy:n perustamiseen 150 000 euron lisämäärärahan vuoden 2023 talousarvioon.

Kainuun hyvinvointialueen jäsenaloitteet

Aluevaltuusto merkitsi hyvinvointialueen jäsenaloitteiden yhteenvedon ja niiden käsittelytilanteen tiedoksi.

 

Esityslista-aineisto on verkko-osoitteessa kainuunhyvinvointialue.cloudnc.fi

Lisätietoja medialle: Aluevaltuuston pj Anne Lukkari (040 757 3263), hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg (040 595 0631)