Tiedote 31.03.2023

Nuorisovaltuustoon etsitään edustajia ja varaedustajia (13 - 25-v)

Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuusto on hyvinvointialuelakiin perustuva vaikuttamistoimielin. Nuorisovaltuuston tarkoituksena on edistää nuorten osallisuutta sekä huomioon ottamista hyvinvointialueen päätöksenteossa ja kaikissa nuoria koskevissa asioissa jo valmisteluvaiheessa sekä edistää viranomaisten, nuorten sekä nuorisojärjestöjen yhteistoimintaa.

Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon 2022–2024 on valittu edustajat kuntien nuorisovaltuustoista kahdeksi vuodeksi. Hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon on mahdollista nimetä viisi (5) edustajaa avoimen haun kautta ns. vapaista edustajista, joista kaksi varsinaista edustajapaikkaa on täytetty.

Avoinna on kolme varsinaista paikkaa (sekä heille varaedustajat), sekä kaksi varaedustajan paikkaa jo valituille edustajille. Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuusto asettaa avoimet paikat haettavaksi. Avoimen haun hakemuksissa hakijan tulee kertoa ikänsä ja kotikuntansa sekä perustella motiivinsa tulla mukaan hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon.

Nuorisovaltuustoon voidaan nimetä 13–25-vuotias nuori. Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuusto valitsee nuorisovaltuustoon toimikaudelle 2022–2024 avoimesta hausta edustajat huomioiden mahdolliset tasa-arvolain vaatimukset (mies- ja naisedustaja).

Esitykset yhteystietoineen pyydämme toimittamaan 28.4.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen: kainuunalnuva@gmail.com

Lisätietoja: Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuusto

- Venla Österberg, puheenjohtaja puh. 040 2169 160, osterbergvenla@gmail.com

- Fanni Karjalainen, sihteeri puh. 045 1970 470, fannikkarjalainen@gmail.com

- nuorisovaltuuston koordinaattori Helena saari puh. 0447970245 helena.saari@kainuu.fi