Tiedote 29.09.2025

Sotkamon uudet sote-tilat avautuvat

Sotkamon uuden hammashoitolan toiminta käynnistyy maanantaina 29. syyskuuta. Uudessa hoitolassa on 12 nykyaikaista hoitohuonetta, mikä parantaa merkittävästi alueen suun terveydenhuollon palveluita. 

Hammashoitolassa toimii jatkossa päivystyksen ja kiireettömän hoidon lisäksi niin kutsuttu joustava vastaanotto. Uudet tilat ja uudistuva vastaanottotoiminta tuovat lisää mahdollisuuksia suun terveyden ylläpitoon ja parantavat hoidon saatavuutta koko seudulla.

”Joustava vastaanotto on avoinna keskiviikkoisin. Vastaanottokäynnillä potilaan suun terveydentila kartoitetaan ja tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma. Mikäli tutkimuksessa havaitaan hoidon tarvetta, esimerkiksi paikkausten tai iensairauksien osalta, pyritään hoito aloittamaan jo samalla käynnillä”, kertoo apulaisylihammaslääkäri Noora Riikola Kainuun hyvinvointialueelta.

Ajanvaraus joustavalle vastaanotolle on suuntaa antava hoidon aloitusaika. Vastaanotolle pyydetään saapumaan hyvissä ajoin, viimeistään 15 minuuttia ennen ajanvarausta. Käyntiin kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia, jotta hoito voidaan aloittaa mahdollisimman sujuvasti. Ensimmäisellä käynnillä ei kuitenkaan tehdä vaativampia hoitotoimenpiteitä – näihin varataan tarvittaessa uusi aika jatkokäyntiä varten.

Sotkamon uusi hammashoitola palvelee myös lähialueiden väestöä, ja alkuun joustavalle vastaanotolle kutsutaan potilaita Sotkamon ja Kajaanin hoitojonoista. Myöhemmin joustavalle vastaanotolle on mahdollista hakeutua koko hyvinvointialueelta. 

Mielenterveys- ja päihdeyksikölle, kuntoutuskodille ja tukiasunnoille uudet tilat

Sotkamon kuntakeskukseen (Rantatie 3) valmistunut rakennus sisältää myös mielenterveys- ja päihdeyksikön sekä kuntoutuskodin tilat. Palvelut aloittavat uusissa tiloissa 29. syyskuuta. 

Mielenterveys- ja päihdeyksikkö tarjoaa täysi-ikäisille palvelua erilaisissa mielenterveys ja riippuvuushäiriöissä. Yksikkö toimii arkipäivisin virka-aikana. 

Kuntoutuskoti tarjoaa mielenterveyskuntoutujille kodinomaiset puitteet tuettuun asumiseen ja kuntoutumiseen. Tarvittaessa myös intervallijaksot ovat mahdollisia. Kuntoutuskodilta käsin tehdään kotiin suuntautuvaa mielenterveys- ja päihdetyötä sekä järjestetään asiakkaille päivä- ja ryhmätoimintaa.

Kuntoutuskodin yhteydessä on myös mielenterveys- ja vammaispalvelujen tukiasuntoja.