Tiedote 23.02.2022

Tartuntamäärät yhä suuria

Kainuussa todettiin maanantaina 128 ja tiistaina 126 positiivista koronatestitulosta. Tartuntamäärissä ei edelleenkään ole merkittävää muutosta edellisiin viikkoihin verrattuna. Viikolla 7 kainuulaisilla tartuntoja oli 693 ja ulkopaikkakuntalaisilla 36; yhteensä tartuntoja oli hieman enemmän kuin edellisellä viikolla.

Koronatestejä otettiin Kainuun soten testipisteissä 2358 kpl, joka on noin 500 vähemmän kuin viikkoa aiemmin. Positiivisten testien osuus on 24 %.

”Ilmaantuvuus on melko lailla vakiintunut tasoon 1700 / 100 000 / 14 vrk. Testimäärät ovat edelleen laskeneet, mutta havaitut tartunnat pysyvät melko lailla samalla tasolla. Eikä varmaankaan kaikki oireiset hakeudu terveydenhuollon testeihin, vaan tehdään kotitesti ja sairastetaan kotona ilman yhteydenottoa”, arvioi pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen. ”Tartuntariski alueella on edelleen kohonnut. Korostamme tuttuja perusohjeita, kuten maskin käyttöä ja turvavälien pitämistä. Olennaista on myös, että noudatetaan tilojen käyttöön liittyvää määräystä tehostetuista terveysturvallisuustoimista.”

Kainuun sote on laskenut valmiustilaa normaaliksi, mutta toiminnan supistamisia ja henkilöstösiirtoja kiireettömän hoidon osalta joudutaan edelleen paikoin jatkamaan. Sairaalahoidossa on edelleen yksittäisiä potilaita, mutta osastohoidon tarve ei aiheuta erillisiä toimia.

Testaus ja varotoimet jatkuvat

Koronatestaus jatkuu ennallaan ja testeihin pääsee Kainuussa nopeasti. Tartunnanjäljityksessä positiivisten kontaktoimisessa ei ole tällä hetkellä merkittävää viivettä.

Kainuussa on voimassa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys lähikontaktin aiheuttaman tartuntariskin vähentämisestä, joka koskee laajasti yrityksiä ja yhteisöjä. Tilojen käytöstä on laadittava suunnitelma tehostetuista terveysturvallisuustoimista sisätiloissa yli 10 henkilön ja ulkona yli 50 henkilön asiakas- tai osallistujatoimintoja koskien.

Lisäksi alueelle on annettu suositukset lähikontaktien rajoittamista ja varotoimia koskien. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota riskiryhmien suojaamiseen. Tartuntoja todetaan edelleen myös hoito- ja hoivalaitoksissa, joissa vierailtaessa on ehdottomasti noudatettava annettuja ohjeita.

Tartuntatautilain mukaisten eristys- ja karanteenitodistusten toimittamisessa on edelleen viivettä. Koronaan liittyvissä asioissa voi Kainuussa ottaa yhteyttä Omasote-palvelussa. Lisätietoja on koottu Kainuun soten verkkosivuille sote.kainuu.fi/koronainfo.

Rokotustoiminta jatkuu – tarkista paikkakuntakohtaiset tiedot netistä

Koronarokotuksia jatketaan edelleen kaikissa Kainuun kunnissa. Kysynnän vähentyessä resursseja suunnataan muihin palveluihin ja esimerkiksi Kajaanissa palvelee yksi rokotuspiste Kaukametsän Opistolla. Muissa kunnissa rokotuspisteet ovat tällä hetkellä avoinna 1 - 3 päivää viikossa.

Koronarokotuksen kolmannen annoksen antama väestötason suoja alle 50-vuotiailla on Kainuussa alhainen (17 - 50 % 18 vuotta täyttäneistä).

Kainuun sote suosittelee koronarokotusten ottamista. Perusterveille 18 vuotta täyttäneille kolmatta rokotetta suositellaan 4 – 6 kk toisen jälkeen. Riskiryhmiin kuuluville suositus on 3 – 4 kk toisesta annoksesta.

Lisätietoja paikkakuntakohtaisista rokotuksista löytyy Kainuun soten koronainfosta sote.kainuu.fi/koronainfo.

 

Lisätietoja medialle: Pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655