Tiedote 16.03.2022

Tiistaina yli 200 koronatartuntaa - terveysturvallisuusohjeet voimassa

Tiistaina Kainuussa todettiin 202 positiivista koronatestitulosta. Koronaviruksen ilmaantuvuus on Kainuussa maan korkein (2788 / 100 000 / 14 vrk). Viime viikolla Kainuussa tilastoitiin yhteensä 1267 korontartuntaa. Testejä otettiin 3053, joista positiivisten osuus oli 41,5 %.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä käsitteli tiistain kokouksessaan maakunnan epidemiatilannetta. Tartuntariskin ja ilmaantuvuuden todettiin alueella olevan korkea, mutta rajoitustoimiin tai merkittäviin suositusmuutoksiin ei toistaiseksi ryhdytä. PSAVIn määräykselle tilojen terveysturvallisuusvelvoitteista ei tällä hetkellä olla esittämässä jatkoa. Terveysturvallisuusohjeiden noudattamista ja väestön omaa vastuullisuutta korostetaan edelleen.

Voimassa ovat seuraavat suositukset:

  • Yleinen maskisuositus yli 7-vuotiaille kaikissa julkisissa tiloissa, liikennevälineissä ja oppilaitoksissa tilanteissa, joissa ei voida välttää lähikontakteja (kouluissa oppilailla 1. luokalta alkaen).
  • Suositellaan etätyötä mahdollisuuksien mukaan sekä tehostettuja varotoimia työpaikoilla (esim. maskien käyttö, etäpalaverit, taukojen porrastaminen)
  • Suositus riskiryhmiin kuuluvien suojaamisesta vähentämällä vierailuja hoito- ja hoivayksiköihin
  • Suositellaan huomioimaan ja noudattamaan terveysturvallisuusohjeita yksityistilaisuuksia järjestettäessä.
  • Suositellaan matkustaessa noudattamaan varovaisuutta ja terveysturvallisuusohjeita 
  • Suositellaan huomioimaan terveysturvallisuusohjeet lähikontakteja sisältävän aikuisten ryhmäharrastustoiminnan järjestämisessä ja siihen osallistumisessa.
  • Suositellaan, että tilaisuuksiin/harrastusryhmiin osallistutaan ja töihin/kouluun/päiväkotiin mennään ainoastaan oireettomana ja kaikkia lähikontakteja vältetään koronavirusinfektioon sopivien oireiden ilmaantuessa

 

”Tartuntamäärät ovat korkeat, mutta potilaiden hoitoisuus ei ole kohonnut huolestuttavaksi. Suurin ongelmamme kohdistuu sote-henkilöstön poissaoloihin, joihin vaikuttaa koronatartuntojen lisäksi myös muut tekijät. Toiminnan supistuksia joudutaan jatkamaan. Emme kuitenkaan pysty testaamalla ja jäljittämällä hillitsemään tartuntakehitystä, eikä voimakkaammille rajoituksille ole perusteita”, kertoo Kainuun soten kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto.

Rajallisten resurssien vuoksi tartunnanjäljitys kohdennetaan jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön. Tällä pyritään osaltaan suojaamaan riskiryhmiä sekä turvaamaan palveluiden toimintaa.  Myös testausstrategiaa muutetaan kansallisten suositusten suuntaiseksi.

Testausohjeet

Terveydenhuollossa tehtävän koronatestin sijaan suositellaan jatkossa koronakotitestien käyttöä

  • henkilöille, joilla on lieviä koronavirustartuntaan sopivia oireita.
  • koronavirukselle altistuneille vähintään 2 kertaa 3 pv välein.

Altistuneille suositellaan lisäksi omaehtoista kontaktien välttämistä 5 vrk ajan. Mikäli kotitesti on positiivinen, suositellaan omaehtoista eristäytymistä vähintään 5 vrk siten, että on vähintään 2 pv oireeton.  Sairausloma- tai työstäpoissaolotodistuksen voi tarvittaessa kirjoittaa esimerkiksi työterveyshuollon lääkäri tai hoitaja.

Omaehtoiset toimet eivät, eikä myöskään kotitestitulos, oikeuta tartuntatautilain mukaisten etuuksien saamiseen, eikä sitä huomioida koronapassin merkinnöissä. Mikäli tarvitsee todistuksen näitä varten, tulee tartunta varmistaa terveydenhuollossa tehtävällä testillä. Täyden rokotussarjan saaneilla koronapassi on voimassa, eikä sen vuoksi sairastetun koronan takia tarvita varmennettua testitulosta.

Terveydenhuollon koronatestiä suositellaan, mikäli

  • henkilöllä on koronavirustartuntaan sopivia vaikeita oireita tai kuuluu vaikean koronavirustaudin riskiryhmään
  • on raskaana
  • työskentelee sote-alalla (testaus työnantajan tarkentavien ohjeistusten mukaisesti)
  • tarvitsee tartuntatautipäivärahaan oikeuttavan todistuksen tai PCR-testin koronapassia varten

Li­sä­tie­to­ja me­dial­le: Kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto 044 777 3033