Tiedote 10.06.2021

Uusia ajanvarauksia koronarokotuksiin ei avata - rokotetoimitukset vähenevät

Rokotetoimitukset vähenevät kesällä – tehosteannokset pyritään toteuttamaan suunnitellusti

Hyvin sujuneet koronarokotukset hidastuvat keskikesällä, sillä Suomeen saadaan ennakoitua vähemmän rokotteita. Kainuussa rokotetoimitusten väheneminen johtaa uusien ajanvarausten keskeyttämiseen.

”Thl on eilen ilmoittanut, että maahan saapuvat valmisteet riittävät ensisijaisesti toisen annoksen rokotuksiin. Ainakin heinäkuun alkupuolelle saakka määrät putoavat kevään tasolle eikä tämän jälkeenkään ole varmaa tietoa toimituksista. Käytännössä tämä tarkoittaa nuorten ikäluokkien rokotusten hidastumista koko maassa. Erittäin harmillista, mutta paikallisesti emme voi tähän asiaan vaikuttaa, kertoo Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta”.

Kainuussa tehosterokotteet pyritään antamaan suunnitellusti ajanvarausten mukaan, mutta myös peruutukset ovat mahdollisia, mikäli toimitusmäärät edelleen vähenevät.

Uusia ajanvarauksia ei toistaiseksi avata – ajanvaraukseen ei kannata soittaa

Uusien rokotusten aikoja ei toistaiseksi voida avata varattavaksi. Omasotessa on näkyvillä mahdolliset vapaana olevat ajat. Ajanvarauspuhelimeen ei kannata soittaa tiedusteluja varten, rokotusten jatkumisesta tiedotetaan myöhemmin. Kuntalaisia pyydetään seuraamaan ajantasaista tietoa osoitteessa sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

Rokotusvuorossa ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet, ja rokotukset jatkuvat lisätoimitusten varmistuttua.

Altistumisilmoituksia ja karanteeneja Kainuussa

Koronaviruksen ilmaantuvuus on nyt 8,3 (per 100 000 asukasta/ 14 vrk).

Kainuun tartunnanjäljitys on saanut ilmoituksia muualta Suomesta sekä ulkomailta tulleista kainuulaisten korona-altistuksista, joiden perusteella henkilöitä on määrätty karanteeniin. Kainuun sote muistuttaa, että koronapandemia ei ole ohi, vaikka rajoituksia ollaan laajalti poistamassa. Seuraavat ohjeet ja suositukset ovat edelleen voimassa:

- Yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille

- Yleinen etätyösuositus on, ei etäopetussuositusta

- Kotimaan matkailussa tulee noudattaa turvavälejä, huolehtia käsihygieniasta sekä käyttää maskeja mikäli turvavälit eivät toteudu.

- Ulkomaanmatkailu tulee rajoittaa vain välttämättömään.

- Yksityistilaisuuksissa vahva suositus noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniakäytäntöjä. Yksityisiä juhlia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisina ja välttämään lähikontakteja.

- Koronatestiin tulee edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä. Lisäksi suositellaan Koronavilkun käyttämistä älypuhelimessa.

 

Lisätiedot:

  • Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari (044 797 4668)