Tiedote 23.09.2021

Yritysten kampanjat kannustavat koronarokotuksille

Kainuulaisten yritysten koronarokotuksiin kannustavat kampanjat on otettu myönteisesti vastaan.

Kuhmon Osuuspankki laajentaa koronarokotusten tukemista ja lahjoittaa jatkossa kaikille kampanjarokotuspisteessä (Koulukatu 10, ent. Lääkäripalvelun tila) rokotuksen ottajille 20 euron arvoisen lahjakortin. Kortilla voi palkita itsensä käymällä esim. pizzeriassa tai polttoaineostoksilla.

Kampanjaan on varattu 1000 rokotetta ja lahjakorttia, joilla tavoitellaan rokotuskattavuuden merkittävää parantamista ja siten nopeampaa paluuta normaaliin. Osuuspankin kampanja jatkuu enintään sunnuntaihin saakka, mikäli erää riittää.

Perjantaina 24.9. Kajaanin Yritysten Yö -tapahtumassa Kajaanin Yrittäjät ja Kajaanin Kauppiasyhdistys tarjoavat kaikille tapahtumassa koronarokotteen ottaneille kahvilakupongin. Kainuun soten pop-up -rokotuspiste on perjantaina avoinna Raatihuoneen torilla entisissä Rosson tiloissa klo 17 – 24.

Koronatilanne Kainuussa

Keskiviikkona todettiin kaksi uutta koronatartuntaa, jotka molemmat kuhmolaisilla. Kuhmossa päiväkoti Kuusenkuiskeessa eilen todetun tartunnan vuoksi 19 henkilöä on määrätty karanteeniin.

Viruksen ilmaantuvuus Kainuussa on nyt 73,6 / 100 000 asukasta / 14 vrk. Kainuu on koronaepidemian perustasolla, lukuun ottamatta Kajaania, joka täyttää vielä kiihtymisvaiheen kriteerit. Voimassa ovat edelleen suositukset mm. kasvomaskien käytöstä, turvaväleistä, hyvästä käsihygieniasta ja koronatesteihin hakeutumisesta.

Kainuun sote muistuttaa, että tartunnat ovat tällä hetkellä käytännössä rokottamattomien tai vielä vajaan rokotussuojan saaneiden keskuudessa, joiden tulee erityisesti huolehtia terveysturvallisuusohjeiden noudattamisesta.

 

Lisätiedot: Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari 044 7974 668