Valtioneuvosto on 14.1. antanut erikoissairaanhoidon työnjakoa koskevan asetuksen, jossa säädetään eräiden toimenpiteiden keskittämisestä.
Samoojan kuntoutuskodissa yhdellä työntekijällä on todettu koronatartunta. Kyseessä on kahdeksas positiivinen testitulos yksikön henkilöstössä.
Kainuun alueellinen koronakoordinaatioryhmä ja Kainuun kunnat ovat todenneet Kainuun olevan koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.
Samoojan kuntoutuskodissa on todettu yksi uusi tartunta yksikön asukkaalla. Yhteensä positiivisia testituloksia on tällä hetkellä tiedossa 19.
Vuokatissa 15 - 17.tammikuuta pidettäväksi aiotut nuorten SM-hiihdot on päätetty siirtää Kainuun nopeasti heikentyneen koronatilanteen vuoksi.
Vuoden 2021 alussa Kainuun soten eri kuntien terveyskeskusten alla toimineet geriatrian palvelut yhdistyvät uudeksi geriatrian osaamiskeskukseksi.
Kajaanissa sijaitsevan Samoojan kuntoutuskodin koronavirusepidemia laajenee edelleen.
Kajaanissa sijaitsevan Samoojan kuntoutuskodin kuudella työntekijällä on viikonlopun kuluessa todettu koronavirustartunta.