Hakusi "Ristijärvi" tuotti 60 tulosta
Voit käyttää haussa apuna Boolen operaattoreita AND, OR ja NOT. "Lainausmerkeillä ympäröidyt" moniosaiset hakutermit käsitellään yhtenä yksikkönä.
Puolesta-asiointi tarkoittaa oikeutta asioida toisen henkilön puolesta tämän valtuuttamana.
Mehiläinen on ostanut Kainuunmeren Työterveys Oy:n koko osakekannan 14.12.2022.
Rokotukset hyvässä vauhdissa Kainuussa
Kainuun hyvinvointialueen ateria- ja puhtaanapitopalveluiden sekä kotiin toimitettavien aterioiden palvelutuottajat vaihtuvat 1. helmikuuta 2024.
Eilen Kainuussa todettiin kahdeksan uutta koronatartuntaa; seitsemän Kajaanissa ja yksi Ristijärvellä.
Viikonlopun aikana Kainuussa todettiin vain kolme uutta koronatartuntaa Kajaanissa. Näistä kaksi oli jo aiemmin karanteenissa olleilla.
Keskiviikkona Kainuussa todettiin viisi koronatartuntaa, joista määrättiin 50 uutta karanteenia.
Koronarokotukset jatkuvat ikäihmisille - 1949 syntyneet ja sitä vanhemmat vuorossa