Tiedote 27.03.2023

Kainuun aluehallituksen kokous 27.3.2023

Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt sekä ensihoidon osaulkoistamiseen että ateria- ja puhtaanapitopalveluiden ulkoistamiseen tähtäävien kilpailutusten käynnistämisestä. Toimenpiteet ovat osa järjestämissuunnitelman kokonaisuutta, jonka periaatteet ja linjaukset aluehallitus hyväksyi.

”Haemme kumppanuuksista oman tuotannon rinnalle tehokkaampia ja kustannusvaikuttavampia toimintatapoja”; kertoo Kainuun hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg. ”Ensihoidossa ulkoistettuja yksiköitä voidaan käyttää erityisesti kotisairaalan tukemiseen, jota meidän on kehitettävä osana terveydenhuollon kotiin vietäviä palveluja. Palvelutasopäätöksen muutoksella säädellään myös ensihoidon valmiutta kuormitushuippujen mukaisesti, esimerkiksi eri viikonpäivinä tai vuorokaudenaikoina”.

Ateria- ja puhtaanapitopalveluissa ulkoistamisesitykseen on päädytty useiden vuosien selvitystyön jälkeen. ”Koska kuntien kanssa yhteiseen yhtiöön ei ollut käytännön edellytyksiä, yhteiskilpailutuksella saadaan kokonaisuutta suuremmaksi. Myös ruokatuotanto- ja -jakelumallien muutoksilla toimintaa voidaan tehostaa merkittävästi. Kilpailutuksen yhteydessä ratkeaa myös miten KAKS:n keittiöinvestointi tulee toteutettua”, toteaa Lindberg.

Ulkoistamisesityksiin liittyviä asioita on käsitelty prosessin eri vaiheissa yhdessä henkilöstön ja henkilöstöjärjestöjen kanssa. Myös aluehallituksen päätöksissä edellytetään, että henkilöstön tiedottamisesta huolehditaan.

Kainuun hyvinvointialueen rahoituksen osalta tilanne on vaikea. Vuositason alijäämät on saatava katettua ja pidemmällä aikavälillä toimintaa on rakenteellisin muutoksin sopeutettava käytettävissä oleviin resursseihin. Toimialueiden esitykset talouden tasapainottamiseksi sisältävät toimenpiteitä noin 5,7 miljoonan euron edestä. ”Näihin sisältyvät henkilöstösäästöt ovat pääosin henkilöstövajeesta johtuvia. Eli kaikkia pelastus- ja sote-ammattilaisten tehtäviä ei saada täytetyksi, joten talousarviota on korjattu ennusteen mukaiseksi”, selventää Jukka Lindberg.

Muina asioina aluehallitus käsitteli mm. tilinpäätöksiä, raportteja ja aloitteita. Vuoden vaihteessa toimintansa päättäneen Kainuun soten tilinpäätös oli 8,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen, joka esitetään palautettavaksi jäsenkunnille vuoden 2022 lopullisten maksuosuuksien suhteessa.

 

Kokousasioita lyhyesti

Kainuun hyvinvointialueen tilinpäätös 2022

Aluehallitus hyväksyi vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä jätti sen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen aluevaltuuston käsiteltäväksi.

Aluehallitus, esittää tilikauden ylijäämä 0,00 euroa siirretään taseen yli-/alijäämätilille.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tilinpäätös 2022

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy

  • Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen, jonka yli/alijäämä on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän osalta nolla (0) euroa
  • Perussopimuksen mukaiset maksuosuuksien palautukset (8 433 428,80 euroa) kuntayhtymän täysjäsenkunnille.

Alkuperäinen talousarvio on -8,1 milj. euroa alijäämäinen. Valtion kompensaatiot COVID-19–koronaviruspandemian aiheuttamiin kustannuksiin olivat yhteensä 14,5 milj. euroa ja ylittivät budjetin tuloarvion 10,5 milj. euroa. Toimintatuotot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 5,7 milj. euroa (1,5 %).

Rahoitus- ja satunnaisiin eriin sisältyvät osakkeiden myyntivoitot ja osinkotuotot paransivat tulosta yhteensä 5,4 milj. euroa.

Toimintakulujen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna ilman takautuvien palkkaharmonisointikulujen vaikutusta oli 1,8 % eli 6,4 milj. euroa. Kokonaisuudessaan toimintakulut alittuivat n. 0,5 M€ suhteessa talousarvioon. Tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan Suomen kunnissa toimintakulujen kasvuvauhti on vastaavana ajankohtana ollut vajaat 5 % ja kuntayhtymissä vajaat 2 %.

Henkilöstöpulan vuoksi palkkabudjetti alittui lähes 5 milj. euroa, mutta henkilöstökuluihin kohdentunut takautuva palkkaharmonisointikulu (5,4 milj. euroa) aiheutti pienen talousarvioylityksen. Takautuvien palkkaharmonisointikulujen korkoja kirjattiin viime tilivuodelle yhteensä 0,5 milj. euroa edellisvuoden tapaan.

Kainuun soten investointikustannuksiin vuodelle 2022 oli talousarviossa varattu 11,8 milj. euroa. Toteutuneita investointeja oli yhteensä 7,6 milj. euroa, josta Kainuun uusi sairaala -hankkeeseen käytettiin 3,5 milj. euroa, kone- ja kalustoinvestointeihin 3,2 milj. euroa ja rakennusten korjauksiin noin 0,9 milj. euroa.

NordLab tilinpäätös 2022

Aluehallitus allekirjoitti Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä loppuselvityksen ja -tilityksen ja saattaa sen aluevaltuuston käsiteltäväksi. Aluehallitus esittää aluevaltuustolle alijäämän (ennen varauksia) 6 294 531,71 euron käsittelystä seuraavaa:

  • vähennetään tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaisesti 158 846,04 euroa
  • vähennetään vapaaehtoisia varauksia 60 000,00 euroa
  • tilikauden alijäämä 6 075 685,67 euroa siirretään taseen tilikauden yli-/alijäämätilille

Järjestämissuunnitelman ohjaavat periaatteet ja keskeiset linjaukset

Aluehallitus hyväksyi järjestämissuunnitelman valmistelua ohjaavat periaatteet sekä linjaukset ja lähettää ne aluevaltuuston päätettäväksi.

Periaatteiden taustalla ovat hyvinvointialueen strategian linjaukset, sekä tavoite turvata kainuulaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut uudistamalla niitä kestävästi siten, että resurssit ja palvelutarve saadaan tasapainoon.

Järjestämissuunnitelman toimenpiteitä ohjaa kuusi linjausta:

​​​​​1.    Asiakkuuksien hallinnan ja ohjauksen tehostaminen

2.    Digitalisaation ja teknologian hyödyntäminen

3.    Kotiin annettavien palvelujen vahvistaminen

4.    Lähipalvelukonseptien uudelleen määrittely

5.    Päivystyksellisen toiminnan turvaaminen

6.    Kustannustehokkaimpiin järjestämistapoihin siirtyminen

Toimialueiden esitykset talouden tasapainottamiseksi vuonna 2023

Aluehallitus hyväksyi ja esittää edelleen aluevaltuustolle hyväksyttäväksi toimialueiden esitykset talouden tasapainottamiseksi kuluvalle vuodelle.

Esitys sisältää toimenpiteitä yhteensä noin 5,7 miljoonan euron edestä:

  • Sosiaali- ja perhepalveluiden toimialue noin 1,2 M euroa.
  • Akuuttihoidon ja pelastuksen palveluiden toimialue 342 000 euroa.
  • Ikäihmisten palveluiden toimialue 264 000 euroa
  • Terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden toimialue 2,8 M euroa
  • Tuotannon hallinto- ja tukipalvelut 180 000 euroa
  • Järjestämisen tuki miljoona euroa

Ensihoidon kilpailuttaminen

Aluehallitus hyväksyi ensihoidon palvelutasopäätöksen ja lähetti sen aluevaltuuston päätettäväksi. Ensihoidon henkilöstölle käynnistetään yhteistoimintaneuvottelut työn olosuhteiden merkittävän muutoksen vuoksi. Yhteistoimintaneuvotteluiden tavoitteena on mahdollisessa ulkoistuksessa työnantajalle jäävän henkilöstön uudelleen sijoittamisen periaatteista sopiminen.

Aluehallitus valtuutti hyvinvointialuejohtajan

  • käymään markkinavuoropuhelun yksityisten toimijoiden kanssa, jossa tarkastellaan mahdollisuutta 3–6 yksikön ulkoistamiseen nykyisestä ambulanssiverkostosta
  • toteuttamaan kilpailutuksen, jonka tavoitteena on ulkoistaa alueen nykyisestä ambulanssiverkostosta 3–6 yksikköä myöhemmin kilpailutuksessa tarkennettavalla ja aluehallituksen erikseen päättämällä tavalla,
  • valmistelemaan kotiin vietävien terveydenhuollon palveluiden laajamittaisen kehittämissuunnitelman yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja ensihoidon sekä tilannekeskuksen roolin selkiyttämisen tässä kokonaisuudessa

Aluehallitus vahvisti ulkoistuksen tavoitteeksi omaa toimintaa taloudellisesti tehokkaamman ja alueellisesti kustannusvaikuttavamman toimintamallin myös pidemmällä aikavälillä.

Aluehallitus edellytti ennen mahdollisen ulkoistamisratkaisun toteuttamista sekä prosessin eri vaiheissa sitä, että henkilöstön tiedottamisesta huolehditaan. Lisäksi on varmistettava avoimen viestinnän periaatteiden toteuttaminen, jotta alueen toimijoilla on tietoa muutoksen vaikutuksista ja tavoitteista mihin kotisairaalatoiminnan, kiireettömien kuljetusten ja ensihoidon muutoksen kokonaisuudessa pyritään.

Ateria- ja puhtaanapitopalveluiden tuottaminen Kainuun hyvinvointialueella

Aluehallitus päätti, että ateria- ja puhtauspalveluiden tuottajaksi haetaan ulkopuolinen toimija ja esittää Kainuun kunnille kutsun lähteä mukaan ateria- ja puhtauspalveluiden yhteiskilpailutukseen. Tarjouspyyntövaiheessa selvitetään, kilpailutetaanko ruoka- ja puhtauspalvelut yhdessä ja sisällytetäänkö Kajaaniin keskussairaalan alueelle tarvittava tuotantotila osaksi palvelusopimusta.

Aluehallitus edellyttää ennen mahdollisen ulkoistamisratkaisun toteuttamista sekä prosessin eri vaiheissa sitä, että henkilöstön tiedottamisesta huolehditaan.

Pelastuslaitoksen uudistilaa koskeva esivuokrasopimus

Aluehallitus hyväksyi esivuokrasopimuksen pelastuslaitoksen uudistilaa koskien.

Tuottotaso (sisältää korjausvastikkeen ja koron pääomalle) on syksyllä 2024 alkavan sopimuskauden sekä vuodet 2025–2026 em. tekniselle arvolle 5,5 %. Pääomavuokran tuottotaso on lähtökohtaisesti 1.1.2027 lähtien 6 %. Tuottotasoa kuitenkin tarkastellaan osapuolten kesken neuvottelumenettelyllä markkinakorkojen ja kaupungin rahoituskulujen muutosten perusteella.

Mielenterveyskuntoutujien asumis- ja hoivapalvelut

Hankinta-asia: Tuettu kuntouttava asuminen, kuntouttava palveluasuminen ja kuntouttava tehostettu palveluasuminen.

(päätös on salainen kunnes päätös on allekirjoitettu tai sitä vastaavalla tavalla varmennettu).

Nuorisovaltuuston, vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston toimintakertomukset 2022

Aluehallitus merkitsi nuorisovaltuuston, vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston toimintakertomukset 2022 tiedoksi.

Henkilöstöraportti 2022

Aluehallitus merkitsee Kainuun soten henkilöstöraportin 2022 tiedoksi.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2022 henkilöstöraportti täydentää vuosittaisen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tietoja henkilöstötilanteesta.

Kainuun soten henkilöstön määrä henkilötyövuosina (HTV2) oli 3362 (vuonna 2021 3438). Henkilötyövuosien alenemista selittää osalta vaikeutunut henkilöstön rekrytointitilanne.

Henkilöstön eläköityminen on tulevina vuosina voimakasta samalla kun eläköityvien keski-ikä nousee. Uusien työntekijöiden rekrytointi ja henkilöstön työhyvinvoinnin tukeminen ovat avainasemassa jatkossa turvattaessa riittävät henkilöstövoimavarat uudelle hyvinvointialueelle.

Henkilöstöraportti on käsitelty yt-toimikunnassa.

Sisäisen valvonnan raportti 2022

Aluehallitus merkitsi Kainuun soten sisäisen valvonnan raportin vuodelta 2022 tiedoksi.

Päätösvallan delegointi Ikäihmisten palvelut -toimialueella

Aluehallitus päätti siirtää toimivaltaa ikäihmisten palveluiden toimialueella viranhaltijoille toiminnan asiakaslähtöisyyden sekä hallinnon sujuvuuden ja tehokkuuden takia.

Kainuun hyvinvointialueen jäsenaloitteet ja valtuustoaloitteet

Aluehallitus päätti saattaa Kainuun hyvinvointialueen jäsenaloitteiden sekä valtuustoaloitteiden yhteenvedon ja niiden käsittelytilanteen aluevaltuustolle tiedoksi.

 

Esityslista-aineisto on verkko-osoitteessa kainuunhyvinvointialue.cloudnc.fi

Lisätietoja medialle: Aluehallituksen pj Heikki Huotari (044 332 9089), hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg (040 595 0631); tilinpäätösten osalta talousjohtaja Eija Immonen (044 797 0656)

 

PÄIV: 27.3. klo 15:15 korjattu "jäsenkunnille vuoden 2022 lopullisten maksuosuuksien suhteessa"