Voit käyttää haussa apuna Boolen operaattoreita AND, OR ja NOT. "Lainausmerkeillä ympäröidyt" moniosaiset hakutermit käsitellään yhtenä yksikkönä.
Taloudellinen tuki voidaan myöntää päivittäisten toimien, liikkumisen, vuorovaikutuksen tai vapaa-ajan toimintojen mahdollistamiseksi.
Asumisen tuki on vammaisen henkilön tukena ja apuna itsenäiseen asumiseen. Asumisen tukea järjestetään yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.
Vammainen henkilö voi saada kohtuullisen tuen esteettömään asumiseen, jos hän sitä välttämättä tarvitsee voidakseen asua vakituisessa asunnossaan.
Kainuun keskussairaalan pääoven edustan liikennejärjestelyt uusitaan kesän 2025 aikana. Muutostyöt käynnistyvät toukokuun puolessa välissä.
Kainuun hyvinvointialue on perinteiseen tapaan palkinnut sairaanhoitajia hyvästä hoidosta ja ansiokkaasta työskentelystä asessori Rissasen rahaston stipendeillä. Asessori Tauno Rissas
Vaativa moniammatillinen tuki on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden yhteistyössä toteuttama palvelukokonaisuus.
Lapsen asumisen tuen tarkoituksena on turvata lapsen mahdollisuus asua kotona oman perheensä kanssa.
Tuettu päätöksenteko tukee silloin, jos täytyy tehdä omaa elämää koskevia merkittäviä päätöksiä, mutta ei kykene niihin yksin.