Voit käyttää haussa apuna Boolen operaattoreita AND, OR ja NOT. "Lainausmerkeillä ympäröidyt" moniosaiset hakutermit käsitellään yhtenä yksikkönä.
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus käsittelee ensi keskiviikon kokouksessaan esitystä yt-menettelyn käynnistämisestä.
Perhekeskuksen uusi osoite on Lönnrotinkatu 2 C
Viikonlopun aikana Kainuun asukkaissa ei ole todettu uusia koronatartuntoja.
Kainuun sotessa on aloittanut yleistä sote-palvelujen neuvontaa antava yksikkö.
Terrafamen teollisuusalueella Sotkamossa havaitussa koronatartuntaketjussa on ilmennyt uusia tapauksia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tänään ilmoittanut keskeyttävänsä AstraZenecan koronarokotteen antamisen Suomessa varotoimena verisuonitukokseen liittyvien lääketieteellisten riskitekij
Perjantain aikana Kainuussa ei ole todettu uusia koronatartuntoja.
AstraZenecan koronarokotteen antaminen keskeytetty
Lauantaina on ilmoitettu koronatartunnasta kajaanilaisella henkilöllä, joka on asetettu eristykseen toisella paikkakunnalla.