Voit käyttää haussa apuna Boolen operaattoreita AND, OR ja NOT. "Lainausmerkeillä ympäröidyt" moniosaiset hakutermit käsitellään yhtenä yksikkönä.
Terveydenhuollon etäasiointi lisääntynyt eniten Kainuussa
Kainuun koronakoordinaatioryhmä esittää koronarajoitusten lieventämistä 50 henkilöön. Muut perustason suositukset pysyvät pääosin ennallaan.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen Kainuun alueen kokoontumisrajoituksista.
Koronarokotukset laajenevat 50-vuotiaiden ikäluokalle
TIEDOTE
Kainuussa koronan ilmaantuvuus nollilla – varotoimet edelleen tarpeen
Hyrynsalmen varhaiskasvatuksen perhepäivähoidon yhdessä ryhmässä on todettu koronavirustartuntoja. Tällä hetkellä sairastuneita on yksi aikuinen ja yksi lapsi.
Hyrynsalmen varhaiskasvatuksessa todetut koronatartunnat ovat laajentumassa ryppääksi, jossa tällä hetkellä on kuusi sairastunutta.