Tiedote 08.12.2021

Koronarokotuksia riittää hyvin – erityistä syytä kiirehtiä kolmanteen rokotukseen ei ole

Kolmannet koronarokotteet ovat tarjolla kaikille 18 vuotta täyttäneille, mikäli toisesta annoksesta on vähintään 5 kuukautta. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkossakin pääosin ikäjärjestyksessä eteneviä rokotuksia, sillä rokotukset ovat olleet jo käynnissä vanhemmilla ikäluokilla sekä hoiva- ja hoitolaitoksissa.

”Aiemman kuuden kuukauden rokotusvälin sijasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee rokotuksia nyt 5 – 6 kk toisen annoksen jälkeen. Selvästi kysyntä kasvoi tämän jälkeen, joka on tietysti hyvä asia.  Rokotuksen suojateho ei muutamassa viikossa merkittävästi muutu, joten erityistä kiirettä ei kuitenkaan ole. Ainoastaan voimakkaasti immuunipuutteisille potilaille suositellaan kahden kuukauden annosväliä”, kertoo rokotuksista vastaava tulosyksikön päällikkö Maila Moilanen.

Koronarokotteita on Suomessa varastoissa THL:n mukaan 1,5 miljoonaa, joten niitä on nyt saatavilla erityisen hyvin.

Kainuussa koronarokotuksia saa sekä ajanvarauksella että ilman

Uuden suosituksen myötä rokotuspisteissä on ollut paikoin pitkiäkin jonoja. Suurimpiin rokotuspisteisiin on lisätty ajanvarausmahdollisuus, jotta voi tarvittaessa varmistua sopivasta ajankohdasta. Rokotuspisteissä kehotetaan toimimaan maltillisesti ja palamaan tarvittaessa uudestaan, mikäli jonotusaika vaikuttaa pidentyvän.

Pitkään jatkuneiden rokotusten järjestelyt ovat aiheuttaneet henkilöstövajetta ja vaikutuksia myös muihin palveluihin. Lisähenkilöstöä rokotuspisteille ei voida tällä hetkellä lisätä muun terveydenhuollon kärsimättä.

Ajanvaraukset tehdään Omasote-verkkopalvelussa (omasote.kainuu.fi). Varattavia aikoja lisätään kalenteriin rokotusjärjestelyiden varmistuessa muutaman viikon jaksoina.

 

Lisätietoja medialle:

  • Tulosyksikön päällikkö Maila Moilanen 044 7970 154